- Aiheet
Ilmastoasia ei viilene
Tällä alkaneella viikolla alkoi Bonnissa ilmastokokous COP 23, jossa pohditaan Pariisin ilmastosopimuksen käytäntöön viemistä. Mukana on myös sopimuksesta irtoamisestaan kertonut Yhdysvallat. Tämän aikeen pelättiin vesittävän Pariisin päätökset, mutta ehkä niin ei kuitenkaan käy. Vaikuttaa nimittäin siltä, että monet yritykset pitävät vähähiilisempään talouteen johtavaa kehitystä väistämättömänä, ja ovat ilmoittaneet siihen sitoutumisestaan valtion vastakkaisesta suunnasta poiketen.
Tämä on merkittävä asia. Päästöjen voimakas vähentäminen tulee jatkossa kohdistumaan nykyistä päästökauppasektoria laajemmalle, kun sekä liikenne, rakentaminen, maatalous että jätehuolto tulevat sen piiriin.
Ja katso mitä tapahtuu! Kesällä uutisoitiin, että Britannia ja Ranska lopettavat uusien diesel- ja bensiiniautojen myynnin vuoteen 2040 mennessä. Hollanti ja Norja aikovat kieltää fossiilisilla polttoaineilla toimivien autojen myynnin vuoteen 2025 mennessä (HS 29.7.2017). Myös Kiina suunnittelee samaa (HS 12.9.2017). Volvo laittaa sähkömoottorin kaikkiin malleihinsa jo vuonna 2019 ja haluaa myydä miljoona sähköautoa vuoteen 2025 mennessä. (HS 29.7. ja 12.9.2017.) Intian suunnitelmissa kaikki autot ovat sähköautoja vuoteen 2030 mennessä.
Myös sähköntuotannossa muutoksen tuulet puhaltavat. Vuonna 2016 sijoitettiin sähköntuotantoon öljyllä, hiilellä ja kaasulla 100 miljardia, ydinvoimalla reilu 20 miljardia mutta uusiutuvilla lähteillä aurinko-, tuuli-, bio- ja vesivoimalla sekä maalämmöllä 255 miljardia. Ilmaston puolesta turvalliseen tulevaisuuteen siirtyminen vaatii paljon investointeja ja vie aikaa, mutta päätöksiä pitää tehdä pian.
Sijoittajat noteeraavat riskit
Sijoittajat ovat alkaneet vaatia yhtiöiltä parempaa raportointia ilmastonmuutoksen aiheuttamista taloudellisista vaikutuksista. Osa sijoituksen vaarantavista riskeistä on fyysisiä, kuten tulvien, myrskyjen ja kuivuuden aiheuttamat riskit. Osa puolestaan aiheutuu siitä, että vähähiilisempään talouteen siirryttäessä osa nykyisten yhtiöiden toiminnoista joudutaan lopettamaan, koska ilmakehään ei enää saa päästää niistä aiheutuvia kasvihuonekaasuja tai koska päästöjen kustannukset nousevat niin korkeiksi, että toiminta ole enää jatkossa taloudellisesti kannattavaa.
Oletko jo kuullut kirjainyhdistelmän TCFD? Nyt kannattaa olla valppaana: se on G20-maiden Financial Stability Boardin asettama Task Force for Climate Related Financial Disclosure, joka julkaisi kesäkuussa suosituksensa. Yhtiöiden on niiden mukaan laadittava tulevaisuuteen katsovia skenaarioita siitä, miten ilmastonmuutos vaikuttaa niiden liiketoimintaan. Tulokset pitää julkaista osana yhtiön tavanomaista vuosiraportointia, ei osana yritysvastuuraporttia. Talousjohdon, sijoittajasuhteista sekä strategiaprosessista vastaavien on arvioitava ilmastonmuutoksen taloudelliset seuraukset sekä kerrottava, miten yhtiö aikoo hallita näihin liittyvät riskit.
Osa sijoittajista on jo alkanut toimia. Muiden muassa BlackRock aikoo olla yhteydessä sijoituskohteisiinsa ymmärtääkseen paremmin niiden valmiuden ilmastonmuutoksen mukanaan tuomien riskien kohtaamiseen. Myös Axa, Legal & General sekä Aviva Investor ovat julkaisseet samankaltaisia suunnitelmiaan.
Ilmastonmuutos ei katoa, vaikka siltä sulkisi silmänsä. Se tulee vaikuttamaan meidän kaikkien elämään, ja se tulee vaikuttamaan monien yritysten liiketoimintaan. Fiksu on se yritys, joka ottaa selvää vaikutuksista hyvissä ajoin. Asiaa edistää ilmastoneuvotteluiden eteneminen, joten toivottavasti Bonnissa päästään eteenpäin. Sitä tukee huomattavasti myös TCFD:n kaltaiset suositukset ja erityisesti se, että sijoittajat ja rahoittajat havahtuvat toimimaan. Kai perustelun niinkin voisi ilmaista, että maapallon etu on meidän kaikkien etu.
Kirjoittaja Sirpa Juutinen toimi PwC Suomen partnerina ja yritysvastuujohtajana joulukuusta 2003 kesäkuuhun 2021. Yritysvastuun uranuurtajana Suomessa tunnettu Sirpa on vienyt vastuullisuusasioita pitkäjänteisesti ja menestyksekkäästi eteenpäin niin PwC:llä kuin asiakkaidemme liiketoiminnassa.
PwC-uransa jälkeen Sirpa vaikuttaa mm. Outokummun ESG-neuvottelukunnassa.