Kestävä elämä, kestävä sitoutuminen

Keskustelin USA:n länsirannikolla työskentelevän kollegani kanssa. Hän otti useaan kertaan esille kestävät elämäntavat, sustainable lifestyle, joiden edistämiseksi omalla työpaikallaan hän oli tehnyt paljon. Kysymys ei ollut siitä, että hän olisi kehottanut työkavereitaan lenkille ja salille tai vaihtamaan lihansyönnin kasvisravintoon, jotta töissä jaksaisi paremmin. Ennemminkin hän odotti ihmisten pysähtyvän miettimään, mitä hyvä elämä heille tarkoittaa, ja sitten pyrkimään sitä kohti.

Luin pari viikkoa sitten haastattelun tutkijasta (HS 2.11.2017), joka oli väitöskirjaansa varten haastatellut parantumattomasti sairaita. Kuoleman varjoa vasten elämän tärkeät asiat piirtyivät kirkkaina. Näitä olivat ihmissuhteet ja elämän merkityksellisyyden kokeminen. Myös elämä itsessään koettiin lahjana.

Palasin keskusteluihin kollegani kanssa.

Hänen mukaansa polku parempaan ja pitemmän päälle kestävämpään elämään saavutetaan unelmia tutkimalla.

Mitä tekisin elämässä, jos se vain olisi mahdollista? Miten haluaisin muuttaa asioita? Mitä en tahtoisi enää jatkaa, jos voisin sen lopettaa?

Hän otti esimerkiksi asumisen. Ostanko suuren talon kaukaa ja käytän päivittäin pari tuntia työmatkoihin, vai tyydynkö pienempään lähempänä työpaikkaa välttäen siten ruuhkissa istumisen? Seuraava kysymys voi liittyä siihen, että mistä pitäisi luopua, jos vaihtaa pienempään asuntoon? Jos vierashuonetta käytetään vain pari kertaa vuodessa, voisiko sitä ilman pärjätä ja majoittaa vieraat lähellä olevaan hotelliin?

Entä työ? Jos siinä kiinnostaa vain palkka mutta ei mikään muu ja työ on kovasti stressaavaa, mitä pitäisi tehdä? Ehkä etätyöpäivä kerran viikossa toisi stressiin helpotusta. Joku voi myös harkita vaihtavansa vähemmän vaativaan työhön, jolloin energiaa voisi jäädä muihin asioihin elämässä. Jos samalla on järjestellyt elämäänsä niin, että vähempikin raha riittää, se voisi onnistuakin. Liikuntaa voisi harrastaa ihan vain sen vuoksi, että pitää sen mukanaan tuomasta hyvästä olosta sen sijaan, että liikunta on valjastettu varmistamaan työssä jaksaminen.

Nyt alan jo kuulla korvissani kommentteja siitä, miten leppoistaminen on myrkkyä kansantaloudelle, jonka kestävälle tasolle saaminen pikemminkin vaatii kikyttämistä ja kirimistä kuin unelmien pohtimista. Ilmapiiri on kaukana siitä, että meitä kehotettaisiin pohtimaan elämää kokonaisvaltaisesti ja pyrkimään unelmia kohti.

Jos minulta kysytään kuulumisia, alan luultavasti luetella kiireitäni.K-sanan kuulee jatkuvasti, mutta voisiko olla toisin? Sitä kollegani USA:n länsirannikolla pohtii ja kehottaa muitakin pohtimaan. Hän myös miettii jatkuvasti, miten työmenetelmiä ja tekemisen tapoja voisi muuttaa, jotta työntekijöillä olisi enemmän valinnanvaraa siihen, miten, missä ja milloin mitäkin työtehtäviä hoidetaan.

Myös johtamisen on uudistuttava, jotta tämä kaikki mahdollistuisi.

Suurin osa meistä ei kuitenkaan ole jättäytymässä työelämän ulkopuolelle, joten työelämään on saatava muutoksia.

Osa niistä lähtee työntekijöistä itsestään, heidän henkilökohtaisesta muutoksestaan, mutta myös työnantajan toimilla on merkitystä. Willis Towers Watson on tutkinut, että työhönsä kestävällä tavalla sitoutuminen (sustainable engagement) on yhteydessä parempiin liiketoiminnan tuloksiin. Ehkä idea ei ole taloudellisestakaan näkökulmasta ihan niin huono kuin mitä moni ensi kuulemalta ajattelee.

Lähde: Willis Towers Watson, 2016: The power of three – Taking engagement to new heights

Kansantalouden kukoistus tarvitsee monenlaisia asioita, ja niin tarvitsee ihmisen omakin kukoistus. Tärkeää kai on se, että kukin meistä tunnistaa itselleen merkitystä luovat tekijät, ja antaa niiden rikastuttaa myös työntekemistään.

Kritiikin ääni korvassani kuiskii, että taitaa olla harvojen etuoikeus ajatella tällä tavalla, ja mitä siitä tulisi, jos kaikki alkaisivat toimia näin? En osaa sanoa muuta kuin että todennäköisesti parempaa ja tuottavampaa työtä sekä onnellisempia ihmisiä, jotka kuoleman edessä toteaisivat eläneensä merkityksellisen elämän. Kenties seurauksena olisi myös erilainen työpaikkakulttuuri sekä jaksavia ja työstään innostuneita tekijöitä. Kenties myös yritykselle parempia tuloksia.

Kirjoittaja Sirpa Juutinen toimi PwC Suomen partnerina ja yritysvastuujohtajana joulukuusta 2003 kesäkuuhun 2021. Yritysvastuun uranuurtajana Suomessa tunnettu Sirpa on vienyt vastuullisuusasioita pitkäjänteisesti ja menestyksekkäästi eteenpäin niin PwC:llä kuin asiakkaidemme liiketoiminnassa.

PwC-uransa jälkeen Sirpa vaikuttaa mm. Outokummun ESG-neuvottelukunnassa.