KHO avasi yritysten sukupolvenvaihdosluovutusten arvostuskysymystä koskevan Pandoran lippaan
Korkein hallinto-oikeus antoi kesäkuun lopulla vuosikirjaratkaisun KHO 2021:92, jossa se katsoi, ettei listaamattoman osakeyhtiön osakkeen lahjoituksessa ns. huojennettuna arvona tullutkaan käyttää arvostamislaissa säädettyä kaavamaista arvostustapaa sellaisenaan. Lahjoitusta edeltävän tilikauden päättymisen jälkeen (mutta ennen lahjoitusta) tapahtunut tytäryhtiöosakkeiden voitollinen myynti oli KHO:n mukaan otettava osakkeiden arvoa korottavana tekijänä huomioon. Toisin sanoen ja hieman yksinkertaistaen, osakkeiden myynnistä saatu kauppahinta tuli tässä laskelmassa myytyjen osakkeiden tilalle, vaikka muutoin käytettiin pohjana vanhaa tasetta.
Korkein hallinto-oikeus antoi kesäkuun lopulla vuosikirjaratkaisun KHO 2021:92, jossa se katsoi, ettei listaamattoman osakeyhtiön osakkeen lahjoituksessa ns. huojennettuna arvona tullutkaan käyttää arvostamislaissa säädettyä kaavamaista arvostustapaa sellaisenaan. Lahjoitusta edeltävän tilikauden päättymisen jälkeen (mutta ennen lahjoitusta) tapahtunut tytäryhtiöosakkeiden voitollinen myynti oli KHO:n mukaan otettava osakkeiden arvoa korottavana tekijänä huomioon. Toisin sanoen ja hieman yksinkertaistaen, osakkeiden myynnistä saatu kauppahinta tuli tässä laskelmassa myytyjen osakkeiden tilalle, vaikka muutoin käytettiin pohjana vanhaa tasetta.
PwC avusti asiakasta valitusprosessissa.
Silloin kun perintö- ja lahjaverolaissa säädetyt ns. sukupolvenvaihdoshuojennuksen edellytykset täyttyvät, lahjaveron määrällä ei ole varsinaisesti kytkentää yritysvarallisuuden käypään arvoon tai tuottoarvoon tms. Silloin pohjana on yleensä yhtiön osakkeen (edelliseen taseeseen pohjautuva) vertailuarvo ja huojennettuna arvona käytetään 40 prosenttia tästä vertailuarvosta. Tästä on aiemmin voitu verotuskäytännössä poiketa lähinnä tilanteissa, joissa yhtiöön on em. ”väliaikana” tehty lisäsijoituksia tms. Käytäntö on perustunut sanamuodoltaan selvään lainsäädäntöön. KHO:n ratkaisu puolestaan perustui lain esitöihin sisältyneeseen kannanottoon ja toi ripauksen käyvän arvon logiikkaa mukaan keitokseen.
Korkeimman hallinto-oikeuden antamaa ”hybridi”ratkaisua olisi mahdollista arvostella, mutta keskitytään sen sijaan siihen, miten päätös vaikuttaa jatkossa toteutettavien sukupolvenvaihdosluovutusten verotukseen ja niiden suunnitteluun. Ratkaisun ennakkopäätösarvon ja sovellettavuuden kannalta täytyy kuitenkin todeta, että kyseessä on äänestyspäätös ja että tapauksen olosuhteet olivat jossain määrin erityiset. Tällä tarkoitan lähinnä sitä, että realisoitunut myyntivoitto oli poikkeuksellisen suuri ja yhtiön kannalta olennainen. Siksi ei nähdäkseni ole selvää, että kaikki vähänkin samantyyppiset tapaukset tulevat ratkaistuksi samalla tavalla.
Kuten todettua, yritysten huojennettujen sukupolvenvaihdosten lahjaveron määrän laskenta on säädetty hyvin kaavamaiseksi. Yksi tämän kaavamaisuuden etu on tulevan lahjaveron määrän ennakoitavuus, mikä on ollut tärkeä juttu. Tämä ennakoitavuus koki nyt jonkinmoisen kolauksen ratkaisun KHO 2021:92 myötä.
On nimittäin selvää, etteivät aktiivista liiketoimintaa harjoittavan yhtiön varallisuus ja velat viimeksi päättyneen tilikauden lopussa milloinkaan täysin vastaa sitä, mitä ne ovat osakkeiden lahjoitushetkellä. Kuitenkin lahjoitushetkeä edeltävä tase on edelleenkin arvostuksen pohjana, joten on kysyttävä, minkälaiset muutokset yhtiön varallisuusasemassa tulee jatkossa huomioida?
Monen kysymyksen äärellä
Ratkaisun KHO 2021:92 olosuhteissa myyntivoitto oli kymmeniä miljoonia euroja, mutta entä jos myyntivoitto olisi ollut pienempi? Tai mitä jos tytäryhtiöosakkeiden myynti olisikin ollut tappiollinen? Olisiko huojennettua sukupolvenvaihdosarvoa silloin korjattu alaspäin? Jos osakkeet olisi lahjoitettu vasta jonkin ajan kuluttua tilikauden päättymisestä, niin olisiko alkuvuoden hyvä tai huono tulos huomioitu? Tuskinpa sentään, mutta monta kysymystä KHO:n ratkaisu nyt kuitenkin nostaa esiin.
Yritysten sukupolvenvaihdosten verohuojennus ei varsinaisesti näytä tällä hetkellä olevan lainsäätäjän tai sen soveltajankaan erityisessä suojeluksessa. Varmaa on, että edellä käsiteltyä rajanvetoa tullaan oikeus- ja verotuskäytännössä käymään ja ennustettavuuden palauttaminen voi edellyttää, että KHO avaa arvostamiskysymystä koskevan Pandoran lippaansa vielä uudestaan ja saadaan lisää ratkaisuja.
Ennen kuin tämä saaga saa päätöksensä, niin sukupolvenvaihdosluovutuksia on kuitenkin tehtävä. Ennakkoratkaisuja voidaan toki hakea siitä, onko kyse KHO:n tarkoittamasta olennaisesta yritysvarallisuuden muutoksesta vai ei. Suunnittelun ja erityisesti toimenpiteiden ajoituksen merkitys korostuu näissä tilanteissa. Esimerkiksi yrityskaupan ajankohtaa ei aina voi vapaasti valita, mutta osakelahjoituksen ajoittaminen on yleensä paremmin omissa käsissä.
Ilmeinen sudenkuoppa aiheutuu nyt myös siitä, että KHO:n suorittamassa sukupolvenvaihdosarvon korotuksessa ei kuitenkaan tarkkaan ottaen ollut kyse yhtiön osakkeen vertailuarvon korotuksesta ja siten vertailuarvon vuosittaista nousua rajoittava ns. leikkurisäännös ei tilanteeseen soveltunut. Asia on turhan monimutkainen tässä laajemmin käsiteltäväksi, mutta lyhyesti sanottuna asetelma voi hyvinkin olla se, että yhtiön osakkeen lahjaverotusarvo nousee jonkin tällaisen poikkeuksellisen tapahtuman johdosta varsin korkeaksi yhtenä vuonna, mutta alenee jonkin verran seuraavana vuonna (kun se siis lasketaan taas ns. tavanomaisella tavalla ”leikattuun” vertailuarvoon perustuen).
Lupasin jo edellä, etten jää harmittelemaan ja arvostelemaan KHO:n ratkaisua. Kuitenkin on silmiinpistävää, kuinka vähemmistöön jääneen oikeusneuvoksen sekä esittelijän äänestyslausunto ja eriävä mielipide alkaa ja päättyy osuvasti viittauksella Suomen perustuslakiin. He toteavat, että valtion verosta säädetään lailla, joka sisältää säännökset verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteista sekä verovelvollisen oikeusturvasta.
En olisi vielä valmis pitämään tätä pelkkänä myyttinä.