KHO:n tuoreet ennakkopäätökset selventävät väliyhteisölain soveltamista rahastorakenteissa

Korkein hallinto-oikeus (KHO) on julkaissut kaksi merkittävää ennakkopäätöstä, jotka käsittelevät ulkomaisten rahastojen asemaa väliyhteisölakia sovellettaessa. Ensimmäisessä tapauksessa arvioitiin, millä edellytyksin ulkomaista sijoitusrahastoa voitiin pitää väliyhteisönä. Samanaikaisesti annettiin myös samaan teemaan kuuluva julkaisematon päätös. Toinen julkaistu tapaus puolestaan keskittyi väliyhteisölain soveltamiseen tilanteessa, jossa säännösten kirjaimellinen soveltaminen olisi johtanut saman tulon kahdenkertaiseen verotukseen. Päätöksillä pääosin kumottiin keskusverolautakunnan edeltävät päätökset.  

Korkein hallinto-oikeus (KHO) on julkaissut kaksi merkittävää ennakkopäätöstä, jotka käsittelevät ulkomaisten rahastojen asemaa väliyhteisölakia sovellettaessa. Ensimmäisessä tapauksessa arvioitiin, millä edellytyksin ulkomaista sijoitusrahastoa voitiin pitää väliyhteisönä. Samanaikaisesti annettiin myös samaan teemaan kuuluva julkaisematon päätös. Toinen julkaistu tapaus puolestaan keskittyi väliyhteisölain soveltamiseen tilanteessa, jossa säännösten kirjaimellinen soveltaminen olisi johtanut saman tulon kahdenkertaiseen verotukseen. Päätöksillä pääosin kumottiin keskusverolautakunnan edeltävät päätökset.  

KHO 2025:5 – Ulkomaisen sijoitusrahaston asema väliyhteisönä 

Tapauksessa suomalainen yhteisö omisti huomattavan osuuden japanilaisesta listatusta sijoitusrahastosta, joka oli verovapaa. Alla käsitellään kolmea päätöksen osaa. 

Ulkomaista ei voitu verrata kotimaiseen verovapaaseen rahastoon, kun sillä oli alle 30 osuudenomistajaa 

Eräänlaisena esikysymyksenä oli ratkaistava, rinnastuiko japanilainen rahasto kotimaiseen verovapaaseen sijoitusrahastoon. Mikäli näin olisi ollut, se ei olisi voinut olla väliyhteisö. Näin siksi, väliyhteisölain soveltaminen edellyttää, että ulkomailla tosiasiassa maksettavan veron määrä jää alle kolmeen viidesosaan Suomen verotuksen tasosta. Jos verrataan siis verovapaata ulkomaista verovapaaseen kotimaiseen, kriteeri ei täyty. KHO kuitenkin katsoi, ettei japanilaista rahastoa voitu rinnastaa kotimaiseen verovapaaseen rahastoon. Kun rahastolla oli alle 30 osuudenomistajaa, vastaava rahasto olisi Suomessa joutunut maksamaan veroa. 

Tulkinta ei tietenkään ole ongelmaton. KHO olisi ensinnäkin voinut hieman selkeämmin erottaa perusteluissaan kaksi lain soveltamisen kannalta selkeästi erillistä vaihetta: japanilaisen rahaston verotuksen tason vertailua varten tehtävän rinnastamisen kotimaiseen yhteisöön sekä sen, onko kaiken tämän jälkeen lopputulos jostain syystä EU-oikeuden näkökulmasta ongelmallinen. Nämä vaiheet tuntuivat menevän myös KVL:ltä aiemmassa päätöksessä sekaisin. 

Oli miten oli, keskeisempi kysymys on tietenkin se, kuinka reilu 30 osuudenomistajan kriteeri on tilanteessa, jossa kotimaiset rahastot täyttävät sen sääntelyn vuoksi käytännössä automaattisesti. EU-oikeus tyypillisesti edellyttää, että tällainen potentiaalisesti syrjivän tilanteen vertailu tehdään säännösten tarkoituksista lähtien. Kriteerillä on pyritty yksinkertaisesti varmistamaan, että rahastojen verovapaus rajoittuu aitoon yhteissijoittamiseen. En laita päätäni pantiksi, mutta paremman näytön puuttuessa uskaltaisin väittää, että kyllähän 29 vaikuttaa vahvasti yhtä aidolta määrältä kuin 30, ja niin edelleen. Johonkin se raja on ehkä voitava kuitenkin vetää. 

Substanssivaatimukset voi rahastojen kohdalla täyttää myös ulkoistetuilla palveluilla

Toinen keskeinen näkökohta liittyi niin sanottuihin substanssivaatimuksiin. Alustavasti väliyhteisöksi luokiteltava yhteisö voi vapautua statuksesta, jos sillä on ensinnäkin riittävästi substanssia, eli aitoa toimintaa. KHO linjasi, että ainakin listattujen sijoitusrahastojen osalta väliyhteisölainsäädännön substanssivaatimukset voidaan täyttää, vaikka rahaston tuottamat palvelut olisi käytännössä kokonaisuudessaan ulkoistettu. Tämä kuitenkin edellytti, että: 
 
1. Palvelut tuotetaan samassa valtiossa, jossa rahasto sijaitsee (tämä ilmenee paremmin julkaisemattomasta päätöksestä KHO 52/2025, joka koski luxemburgilaista sijoitusrahastoa, jonka hallinnointiyhtiö oli ulkoistanut hallinnoinnin isobritannialaiselle yhtiölle). 
2. Rahaston hallinnointiyhtiö on itsenäinen erityisesti suhteessa suomalaiseen verovelvolliseen, jota mahdollisesta väliyhteisötulosta verotettaisiin. 
 
Kiinnostavinta lienee verrata näitä sijoitusrahastoon sovellettavia substanssivaatimuksia esimerkiksi perhepiirin varallisuutta hallinnoiviin yhtiöihin, joiden kohdalla substanssia on edellytetty yhtiöltä itseltään. KHO kaiketi pyrki tekemään tähän pesäeroa erityisesti painottamalla nyt tekemissään päätöksissä sijoitusrahaston pörssilistausta ja hallinnointiyhtiön itsenäisyyttä verovelvollisesta. 

Toimialakriteeriä voitiin soveltaa rahaston sijoitus- ja hallinnointitoimintaan

 Kolmas keskeinen näkökohta koski niin sanottua toimialakriteeriä, jonka täyttyminen on niin ikään poikkeuksen soveltamisen edellytyksenä, kun kyse on ETA-maiden ulkopuolisesta valtiosta kuten Japanista. Kriteeri voi tulla sovellettavaksi karkeasti, mikäli toiminta on teolliseen tuotantotoimintaan verrattavaa tuotanto- tai palvelutoimintaa. 

KHO totesi, että japanilaisen rahaston tarjoamat sijoitustoimintaan liittyvät palvelut kuuluivat toimialapoikkeuksen piiriin. Arvioinnissa painotettiin vahvasti lain esitöitä ja siellä annettuja soveltamisohjeita. Olennaista vaikuttaa olleen, että rahaston katsottiin tuottavan sijoitustoimintaan liittyviä palveluita markkinoilla myytäväksi. 

KHO 2025:4 – Kaksinkertaisen verotuksen poistaminen rahastorakenteissa

Toisessa korkeimman hallinto-oikeuden julkaistussa tapauksessa keskeiset kysymykset liittyivät kaksinkertaisen verotuksen estämiseen rahastorakenteissa. Kyse oli tilanteesta, jossa suomalainen sijoittaja omisti väliyhteisönä pidetyn yhteisön kahden ulkomaisen yhtymän kautta. 

Ulkomainen yhtymä lain tarkoittamana yksikkönä etuyhteyttä määriteltäessä 

Lain mukaan ulkomainen ”yksikkö” voi olla väliyhteisö, jos verovelvollinen yksin tai yhdessä tähän etuyhteydessä olevien toisten ”yksiköiden” kanssa omistaa ”yksiköstä” vähintään 25 prosenttia. KHO päätyi siihen, että edellisessä lauseessa keskimmäinen ”yksikkö” voi tarkoittaa eri asiaa kuin ympäröivät ”yksiköt”.  

Tarkemmin sanottuna KHO päätti, että ”yksikkö” voi viitata myös yhtymään (joka siis ei ole erillinen verovelvollinen, eikä siten voi olla väliyhteisö) silloin, kun määritellään etuyhteydessä olevia, noh, vaikkapa ”tahoja”. Harmittavaa tässä päättelyssä oli se, että ”taho KHO:n valitsemana termin tarkennuksena ei liene mittavasti ”yksikköä” tarkempi. Kun rajanvedoksi ei kelvannut lain systematiikan puoltama verovelvollisuus, olisi ollut mukava tietää, mistä tällaisen ”tahon” voi tunnistaa? Ehkä termi on tarkoitettu niin laajaksi, että kaikenlainen määrittely on hukattua aikaa. 

Perusteluna myöskään se, että ilmaisua ”yksikkö” ei ole tarkoitettu tulkittavaksi suppeasti, ei vakuuta. Suppean tai lavean tulkinnan perään voidaan haikailla aivan yhtä intohimoisesti missä kohtaa rajanvetoa hyvänsä. Kun lähdemme kulkemaan rajanvedon yhdestä ääripäästä toista kohti, mistä tiedämme, että juuri tässä kohtaa toinen puoli on suppea tai lavea? Ja jos kerran tiedämme, mihin tarvitaan tällaista epämääräisyyttä? 

Kaksinkertaisen verotuksen estäminen rahastorakenteissa 

Toinen keskeinen kysymys koski väliyhteisölain soveltamista tilanteessa, jossa sama tulo olisi voinut joutua kaksinkertaisen verotuksen kohteeksi. Väliyhteisötulon verottamisella pyritään estämään verotuksen välttäminen parkkeeraamalla tuloja ulkomaisiin säästölippaisiin. Väliyhteisötulon verottaminen johtaisi kuitenkin muun sääntelyn puuttuessa siihen, että kertaalleen verotettua tuloa verotettaisiin myöhemmin kotiutettaessa mahdollisesti toiseen kertaan. Laissa on tätä lieventäviä säännöksiä, koska lain ei ole tarkoitus johtaa kaksinkertaiseen verotukseen. 

Kyseessä oli kuitenkin tilanne, johon lainsäätäjä ei ollut osannut varautua. Väliyhteisötulona kertaalleen verotettu tulo olisi tullut verotettavaksi osuutena ulkomaisen yhtymän tuloon. KHO totesi, että ainakin tuloverolain soveltamiseen sisältyvä yleisempi periaate estää saman tulon verottamisen samalla verovelvollisella kahdesti. Kun sama periaate löytyi myös väliyhteisölain säännöksistä, KHO poikkesi lain kirjaimesta ja päätti, että kaksinkertainen verotus tulee voida välttää toisia vastaavia tilanteita koskevin laista löytyvin edellytyksin. 

Rami Karimeri

Yritysverotus

+358 (0)20 787 7841

rami.karimeri@pwc.com