- Aiheet
Kiitos, Leonardo
”Tein tämän lastenlasteni vuoksi”, kertoo harmaahapsinen mies illan TV-uutisissa toimittajalle tämän kysyttyä syytä osallistumiselle People’s Climate March -tapahtumaan. Mies jatkoi kertomalla, että jonakin päivänä lapsenlapset tulevat kysymään häneltä, mitä hän aikoinaan teki ilmastonmuutoksen eteen. ”En halua silloin sanoa, etten tehnyt mitään.”
Viikko sitten sunnuntaina tämä San Franciscosta New Yorkiin lentänyt mies osallistui ilmastomarssille noin 300 000 muun kanssa. Joukossa oli mukana edustajia monenlaisista organisaatioista. Siellä oli myös politiikkoja, ja siellä oli julkkiksia, kuten Leonardo di Caprio, jonka puhe YK:n ilmastokokouksessa seuraavana päivänä herätti laajasti huomiota.
Ilmaston lämpenemisestä aiheutuvista muutoksista alkaa olla paljon tietoa. Silti on hämmentävää, miten vähän niistä välitetään ja miten tiukassa päätökset yhteisiin ponnistuksiin sitoutumisesta ovat. Pariisin ilmastokokouksen tuloksellisuudesta ensi vuonna ei voi olla lainkaan varma.
Näissä talkoissa tarvitaan nyt niin valtioiden päätöksiä kuin yksittäisten ihmisten toimia. Myös yritys- ja tiedemaailmalla on tärkeä roolinsa ratkaisujen tuottajana. Kaiken takana pitäisi kuitenkin olla yhteinen näkemys ja tahtotila, jonka on perustuttava suurempaan visioon kuin lyhyen tähtäimen osaoptimointiin.
Skenaariot useamman asteen keskilämpötilan noususta ovat täynnä ihmiselämää uhkaavia kuvia. Miksi ne eivät aiheuta suurimmassa osassa meistä tämän enempää toimintaa? Jos maapalloa lähestyisi asteroidi, sen torjumiseksi tehtäisiin varmasti kaikki mahdollinen. Nyt ei.
Hitaasti etenevät muutokset eivät saa meissä aikaiseksi samaa tuomiopäivän ja lopun aikojen tunnetta kuin äkilliset katastrofit. Ilmastonmuutos tuntuu olevan joidenkin muiden kuin minun henkilökohtainen asia.
Yrityksen liikevaihto juoksee vielä kohtuullisesti, ja raaka-aineitakin tuntuisi olevan. Miksi siis vaarantaa tulos jonkin kaukana edessä olevan vuoksi. Ja onko siitä edes täyttä varmuuttakaan vielä, että ilmasto lämpenee?
Seuraavissa vaaleissa menestymiseen keskittyvä poliitikko ei välttämättä kerää suosiota intoilemalla jostakin ikävästä tulevaisuuden uhkakuvasta. Kannattaako vaivautua vaatimaan tiukempia päästörajoituksia?
Kaiken takana on kuitenkin meillä tavallisilla kuluttajilla ja äänestäjillä oma roolimme. Niin kauan kun meitä ei erityisemmin huolestuta ilmastonmuutoksen eteneminen ja ostamme ja kulutamme kuten ennenkin, tuotteiden ja palveluiden tuottajilla ei ole erityistä tarvetta muuttaa toimintatapojaan vähemmän hiilidioksidipäästöjä tuottaviksi.
Niin kauan kuin meille äänestäjinä ei ole merkitystä ilmastonmuutosta hillitsevällä politiikalla, niin kauan me valitsemme edustajiksemme muita kuin sellaisiin poliittisiin päätöksiin pyrkiviä.
Yritän ylläpitää toivonkipinää pessimismin keskellä. Pientä liekkiä vahvistavat ilmastomarssin kaltaiset tapahtumat juuri sen vuoksi, että niissä näkyy meidän tavallisten ihmisten ajattelun muutos. Silti julkkikset taitavat viedä viestiä tällä hetkellä tehokkaimmin eteenpäin. Kiitos Leonardo & kumppanit!