Kun katsoo kauemmaksi, näkee paremmin

Strategiakauden pituutena viisi vuotta on melko tyypillinen. Ajanjaksona se on hyvin hahmotettavissa. Muutosta vaativat paineet toimintaympäristössä ovat suhteellisen helposti tunnistettavissa, joten strategian laatimisen pitäisi kyllä onnistua.

Toisinaan trendit ja muutosajurit vaativat vähän järeämpiä kehittämistoimia, ja juuri nyt meillä taitaa olla Suomessa sellainen hetki käsillä. Talouselämän vaikeuksiin ei liene yhtä syytä, jonka poistamisella tilanne ratkaistaisiin. Vaikeuksista ei tulla ulos pelkästään kustannuksia leikkaamalla tai uusilla valtion tuilla. Nyt juuri voisi olla hyvä harjoitus nostaa katse vielä vähän kauemmaksi ja antaa vision kuljettaa ajatukset liiketoiminnan tulevien ratkaisujen luo.

Sillä kun katsoo kauemmaksi, näkee paremmin. Yksityiskohdat eivät erotu, ja silloin ne eivät myöskään häiritse isojen linjojen vetämistä. Käytännölliset ongelmat eivät nouse ensimmäisinä esteinä eteen, jolloin voimavarat eivät hupene puuttuvien ratkaisujen murehtimiseen. Niidenkin aika tulee, mutta ensin pitää katsoa kauas, jotta ymmärtää minne haluaa olla menossa.

Ajatusten ulottaminen horisontin taakse pakottaa irrottautumaan tästä päivästä ja siitä uskosta, että nykyistä vähän korjaamalla tulee hyvää. Joskus tämäkin toimii, mutta välillä vallitsevat toimintatavat on ravisteltava ajatusrakenteista irti, jotta tarvittava muutos ei peittyisi niiden alle. Nyt pitää miettiä maailmaa, jossa minun sukupolveni lastenlasten lapset ovat aikuisia. Kun aikaa kelaa sata vuotta taaksepäin, ollaan hetkissä, jolloin minun mummoni oli nuori tyttö. Olisiko hän pystynyt arvaamaan mitään tästä hetkestä? Tuskin paljoakaan, niin suuret muutokset meitä ovat ravistelleet.

Mitä mieltä sadan vuoden päähän visioinnissa sitten on? Todennäköisesti emme kuitenkaan pääse villeimmissäkään kuvitelmissamme kaikkien tulevien asioiden tunnistamiseen, joissakin toisissa seikoissa taas olemme liikaakin jalat maasta irrallaan. Kehitys ei todennäköisesti mahdollista kaikkea kuvittelemaamme.

On sillä merkitystä. Ensiksikin visiolla itsellään on voimaa. Visio sisältää tahtomme ja toivomuksemme, pelkomme ja huolemme. Suuntaamalla voimavaroja ja panostuksia niiden ratkaisuun rakennamme tulevaisuuttamme visiota kohti. Se siis antaa tahdollemme ja työllemme suunnan.

Toinen tärkeä asia nousi mieleen, kun aloin lukea uudelleen Aldous Huxleyn klassikkokirjaa Uljas uusi maailma. Se on tyypillinen dystopian kuvaus, kirjoitettu vuonna 1932. Taiteessa visiointi näyttäytyy myös moraalisena kannanottona, kun tulevaisuuden kuvat esitetään kärjistetysti hyvinä tai pahoina valintoina. Tällöin visio pakottaa meidät myös ottamaan kantaa siihen, mitä itse asiassa tulevaisuudelta haluamme ja minkä hinnan siitä olemme valmiita maksamaan.

Kurkkua kuristaa ajatella, mihin kaikkeen muuhun hyvän kehityksen ohella ihminen jo nyt pystyisi. Vaihtoehtoiset tulevaisuudet on siis valittava nyt, vaikka sadan vuoden visio tuntuisi vielä pelkältä ajatusleikiltä. On meidän käsissämme välttää dystopian kauhukuvat.

Tervehdin ilolla nyt aloitettua juttusarjaa ja seuraan kiinnostuksella, minkälaisena yritysjohtajat näkevät maailman sitten joskus. Jo tämä ensimmäinen haastattelu herätti luottamusta. Siinä Nesteen toimitusjohtaja totesi heidän seuraavasta sadasta vuodestaan, että he pärjäävät innovatiivisuuden ja vastuullisuuden avulla. Näistä asioista on helppo olla samaa mieltä.