- Aiheet
Kun mustarastas lauloi
Lauantaiaamun kiireetöntä aamiaista säestivät mustarastaan huiluäänet. Tämä laulaja oli harvinaisen kovaääninen, joten vaikka ikkuna olisi ollut kiinnikin, sen musisoinnista olisi päässyt nauttimaan. Jotenkin laulusta tuli onnellinen olo. Sitä täydensi vielä aamupäivän juoksulenkki kevään vihreissä maisemissa tuomien tuoksuessa. What a wonderful world -melodia alkoi soida kuin itsestään mielessä.
Jatkoin juoksulenkin jälkeen Helsingin Sanomien (21.5.2016) äärellä. Lauantaiesseen oli kirjoittanut Miska Rantanen. Hän käsitteli tavarapaljoutta, joka vaivaa yhä useamman mieltä. Rantasen kantava ajatus oli, että pulavuodet kokeneet ihmiset osoittivat vähittäistä vaurastumistaan hankkimalla tavaroita, vaikkapa pesukoneen, television, mikroaaltouunin, mitä niitä nyt olikaan. Kaikki nuo ovat tuntuneet jo pitkään itsestään selvyyksiltä, ja ne ovat korvautuneet uusilla must-laitteilla.
Rantanen jatkoi, että nykyisin onkin omistamista siistimpää osoittaa hallitsevansa tavarapaljoutta. Yksinkertainen on kaunista ideaalikotien kuvissa. Jos tavaramäärä uhkaa karata käsistä, voi apuun soittaa ammattilaiset, jotka auttavat pääsemään turhasta eroon ja järjestävät jäljelle jäävät ojennukseen.
Näinhän se on, nyökyttelin mielessäni. Ajatukset karkasivat siihen, miten joidenkin raaka-aineiden arvellaan niukkenevan, kun kehittyvien maiden keskiluokkaistuvat ihmiset alkavat haluta samoja tavaroita kuin kehittyneiden maiden kansalaiset. Niin hyvä asia kuin elintason nousu onkin, niin tästä näkökulmasta katsottuna väestön kasvu ei sitä ole. Pohjimmiltaan kysymys on siitä, että olemme jo pitkään eläneet yli maapallon kantokyvyn. Vaikka asia on tiedossa, suurta muutosta ei taida olla näköpiirissä, ja tavarahamstraus jatkuu.
Huokaisten jatkoin lehden lukemista. Loppupuolella ponnahti silmään pieni ilmoitus: ”Piristä itseäsi, osta jotain uutta.” Ei näin, huusi mieli. Piristä itseäsi vaikka kuuntelemalla mustarastasta tai kävelemällä keväisessä metsässä. Täytyy olla muitakin keinoja kuin marssia kauppaan ostamaan lisää tavaraa ihan vain piristystarkoituksessa.
Asiakkaiden kanssa on puhuttu usein siitä, kuinka yritysten markkina-arvosta ylivoimaisesti suurin osa, noin 80 prosenttia, on aineettoman pääoman luomaa. Joskus 70-luvulla tilanne oli päinvastainen, mutta jo pitkään inhimillinen, intellektuaalinen ja esimerkiksi sosiaalinen pääoma ovat saaneet tärkeämmän roolin.
Kun rahat riittävät asumiseen, ruokaan ja muihin perustarpeisiin, ei onnellisuus taida lisääntyä kovinkaan kestävästi lisärahalla, vaikka se varmasti tuo perusturvallisuutta. Moni eläkkeelle jäänyt yritysjohtaja huokaisee syntymäpäivähaastattelussa harmittelevansa sitä, ettei perheelle tullut aikoinaan annetuksi riittävästi aikaa. Terveyden menettäneet toteavat, ettei kivutonta aikaa osannut arvostaa tai sitä, että pystyi liikkumaan vaivatta. Surun ja katastrofin kokeneet sanovat, että miten onnellista onkaan tavallinen arki, joka ei murru pahoilla uutisilla.
En haluaisi sanoa, että ostamisesta pitää nyt luopua. Kansantalouden pyöriminenkin sitä edellyttää. Mutta sitä voi vähän katsoa, että saa vastuullisesti tehdyn tuotteen. Vanhat voi kiertotalouden hengessä laittaa jollekin toiselle jatkamaan elämäänsä. Ostamista voi yrittää hallita ja pitää tavaramäärät kotona kohtuullisina.
Ja kun kaipaa piristystä elämään, niin kannattaa miettiä muitakin vaihtoehtoja kuin ostamista. Sillä loppujen lopuksi elämän arvokkaista asioista suurin osa on jotain muuta kuin tavaraa. Tällaista aamun mustarastas lauleli.
