PWC Uutishuone

KVL:n mukaan varoja voi ”palauttaa” vapaasta omasta pääomasta kymmenen vuoden sisällä tehtyjen sijoitusten määrään saakka

Keskusverolautakunnan päätöksen KVL:2020/42 perusteella varoja voidaan ”palauttaa” (luovutusta koskevia verosäännöksiä noudattaen, eli yleensä veroseuraamuksitta) sijoittajalle yksityisestä osakeyhtiöstä, jos sijoitus on tehty vapaaseen omaan pääomaan kymmenen vuoden sisällä palautuspäätöksestä, vaikka sijoituksia olisi tehty myös yli kymmenen vuotta sitten.

Päätös ei tämän kirjoituksen julkaisuhetkellä ole vielä lainvoimainen.

PwC toimi asiamiehenä asiassa, jossa oli kyse kiinteistöyhtiön vapaan oman pääoman jaon verotuskohtelusta. Elinkeinoverolain pykälien mukaisesti vapaan oman pääoman jakoa verotetaan lähtökohtaisesti osinkona, mutta jakoa voidaan verottaa luovutuksena, jos kyse on enintään kymmenen vuoden sisällä tehdyn sijoituksen ”palauttamisesta” sijoituksen tekijälle.

Tapauksessa varojenjakoa suunnitteli kiinteistöyhtiö, johon sovellettiin osakeyhtiölakia. Varoja oli tarkoitus jakaa rakennusrahastosta, joka osakeyhtiölain mukaisesti on vapaata omaa pääomaa. Kiinteistöyhtiön ainoa osakkeenomistaja oli tehnyt rakennusrahastoon kirjattuja sijoituksia kymmenen vuoden sisällä, mutta myös tätä ennen. Kyse oli siitä, voidaanko jakoon soveltaa luovutusvoiton verotukseen soveltuvia säännöksiä, jolloin varojenjaosta ei aiheutuisi osakkeenomistajalle veroseuraamuksia.

Voidaanko kymmenen vuoden sisällä tehdyt sijoitukset palauttaa veroseuraamuksitta?

Lain sanamuodon mukaan veroseuraamuksia ei pitäisi ko. tilanteessa syntyä jos ”pääomansijoituksen tekemisestä on varoja jaettaessa kulunut enintään kymmenen vuotta”. Vaikka lain sanamuodossa puhutaankin kohtalaisen selvästi yksittäisestä sijoituksesta, todettakoon, että laissa tai sen paremmin sen esitöissä ei oteta nimenomaisesti kantaa tilanteeseen, jossa sijoituksia on tehty useampia ja eri aikaan, ennen ja jälkeen aikarajan. Tämä voitaneen kuitata sillä, että nykyiset verolain säännökset säädettiin vuonna 2013, seurauksena vuonna 2006 toteutetun osakeyhtiölain kokonaisuudistuksesta, jossa tällainen varojenjako ylipäätään mahdollistettiin. Verolakia säädettäessä ei siis oltu vielä tilanteessa, jossa kymmenen vuoden aikaraja olisi voinut tulla täyteen – ehkä asiaa ei yksinkertaisesti mietitty.

Verohallinto on kuitenkin ottanut ohjeissaan tähänkin asiantilaan kantaa. Ohjeiden mukaisesti varoja katsotaan palautettavan vanhimmasta sijoituksesta lähtien.

Verohallinnon tulkinta johtaa tietynlaiseen verotuskohtelun lukittautumiseen. Jos yhtiössä olisi yli kymmenen vuotta vanhoja sijoituksia, nämä pitäisi jakaa pois ennen kuin voitaisiin tehdä uusia sillä ajatuksella, että uusi sijoitus voitaisiin palauttaa veroseuraamuksitta.

Tilanne olisi selvästi lain tarkoituksen vastainen – lain muutoksella oli nimenomaisesti tarkoitus sallia sijoitusten ”palauttaminen” veroseuraamuksitta kymmenen vuoden sisällä. Mitään maagista tuohon aikarajaan ei liity. Kymmenen vuoden rajaa pidettiin perusteltuna hallinnollisen taakan näkökulmasta. Ehkä on myös niin (kuten esitöissä on myös katsottu), että kymmenessä vuodessa suurin piirtein tiedetään, onko sijoitus ollut tarpeen vai voidaanko se palauttaa.

Keskusverolautakunta päätyi kuitenkin Verohallinnon ohjeiden vastaiselle kannalle. Ennakkoratkaisun mukaisesti varoja voidaan palauttaa kymmenen vuoden aikarajan sisällä tehtyjen sijoitusten määrältä (edelleen sijoituksen tekijälle). Yli kymmenen vuotta vanhat sijoitukset eivät siis vaikuta verotuskohteluun.

Mistä aikaraja lasketaan?

Ennakkoratkaisussa otettiin myös kantaa siihen, mistä ajankohdasta kymmentä vuotta lähdettäisiin taaksepäin laskemaan. Laissa ei oteta asiaan kantaa. Hallituksen esityksessä sekä Verohallinnon ohjeissa kuitenkin todetaan, että määräävänä pidettäisiin varojen ”maksuhetkeä”, mikä saattaa poiketa hetkestä, jolloin jaosta päätetään. Todettakoon, että esimerkiksi osinko on lähtökohtaisesti veronalaista tuloa jakopäätöksen tekohetkellä. Lain esityöt ja Verohallinnon ohjeistus eivät ole tässä mielessä kovin linjakkaita.

Nyt puheena olevassa tapauksessa kiinteistöyhtiö ei välttämättä olisi ainakaan heti tekemässä konkreettista ”maksua”, eli varojenjako voisi jäädä velaksi. Olosuhteet toivat siis esiin myös toisen epäjohdonmukaisuuden: miten määritellään ”maksu”, jos maksua ei tehdä.

Keskusverolautakunta teki tässäkin linjakkaan päätöksen ja katsoi, että aikaraja lasketaan päätöksen tekemisestä.