Kyllä me tästä selviämme

Vaikka kaikki tuntuu tapahtuneen yllättäen, joitakin ennusmerkkejä on ollut nähtävissä. Niistä on kertonut esimerkiksi World Economic Forum, joka julkaisee vuosittain tammikuussa raporttinsa maailmanlaajuisista riskeistä. Vuoden 2014 raportissa korostui rahoitusriski ja sen yhteydet työttömyyden kasvuun. Kartalla näkyivät riskeinä vahvasti myös poliittinen ja sosiaalinen epävakaus sekä tulonjaon epätasaisuus. Ilmastonmuutos ja siihen liittyvät sään ääri-ilmiöt, niukkuus puhtaasta vedestä sekä luonnonkatastrofit olivat myös mukana. Mitä mieltä olet, osuivatko ne oikeaan?

Tänä vuonna tammikuussa näkyivät edellisenä vuonna tunnistettujen riskien seuraavat vaiheet: työttömyys, perustavaa laatua oleva sosiaalinen levottomuus, ilmastonmuutokseen sopeutumisessa epäonnistuminen sekä suuren mittaluokan maahanmuutto. Nyt alkaa kuulostaa tutulta sekä maailman että Suomen tilannetta katsottaessa.

En tiedä, kuinka paljon tällaisia riskikatsauksia luetaan ja miten paljon niiden esiin nostamiin uhkakuviin varaudutaan. Yrityksissä ja valtioiden tasolla näin tehdään, mutta kansalaiset eivät niitä raportteja lue. Sitten kun jotain tapahtuu, me tavallisetkin ihmiset joudumme kohtaamaan ilmiöt ja olemaan niistä jotain mieltä. Osa meistä seuraa uutisia ja osaa tulkita maailmantilannetta, joten todennäköisesti myös Suomeen asti ulottuva pakolaisten virta ei ollut yllättävä. Enemmistölle näin taisi olla. Jollekin osalle tilanteen yhtäkkinen muuttuminen ja pakolaisten suuri määrä myös Suomen rajoilla tuntuu aiheuttavan paniikkireaktioita ja ylilyöntejä.

Taloudellisesta tilanteesta ja kestävyysvajeesta olemme kuulleet jo pitkään, ja niin tietysti on pitänytkin olla: ratkaisukeinot kouraisevat suurta osaa suomalaisista, minkä vuoksi on oikein saada asioista paljon tietoa kokonaiskuvan muodostumiseksi. Sitäkin on tosin vaikea saada, koska tietoa tulee monesta lähteestä ja usein vielä monien tahojen edunvalvonnan linssien läpi suodattuneena. Sieltä on vaikea löytää objektiivista ja oikeaa käsitystä asioiden tilasta. Meillä on kuitenkin vapaus muodostaa mielipiteemme – perustui se tosiasioihin, ennakkoluuloihin, pelkoihin, tunteisiin tai järjen ääneen, jonka meistä jokainen kuvittelee omistavansa.

Ja onhan niitä mielipiteitä muodostettu. En muista aikaa, jossa eri leirien ajatukset olisivat lennelleet näin irrallaan ja toistensa kimppuun käyden, puhuttiinpa sitten kestävyysvajeen ratkaisuista tai pakolaisten vastaanottamisesta. Sosiaalisessa mediassa huutelun helppous lisää kierroksia peliin. Kiinnostavaa on myös se, että ilmeisesti virheellistä tietoa tehtaillaan tarkoituksellisesti, ja tilanteen hämmennys käy yhä kiivaammaksi.

Olen vuosien ajan konsultoinut yrityksiä ja kertonut, miten tärkeää on olla perillä muutoksista ja niihin liittyvistä riskeistä myös vastuullisuusmielessä. Olen toistanut, että sidosryhmiä pitää kuunnella ymmärtääksemme heidän muuttumassa olevia odotuksiaan ja sitä, minkälaisia tuotteita ja palveluita asiakkaat jatkossa haluavat. Nyt meidän pitäisi ymmärtää vielä tuotakin syvemmin, mitä ympärillämme on tapahtumassa, jotta osaisimme ennakoida kehityssuuntia.

Pystyn arvailemaan polkuja, joita pitkin tähän pisteeseen on tultu, ja osaan jotenkin lukea globaaleja riskikarttoja. Olen silti ymmälläni siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ehkä meidän pitäisi koko yhteiskuntana ottaa laajemmin oppia peruskonsultin perusominaisuudesta: meillä on yksi suu mutta kaksi korvaa. Kuunnellaan, mutta kuunnellaan vieläkin tarkemmin, ja kuunnellaan myös ymmärtäen. Kyllä me tästä selviämme. Yhdessä.

P.S.

Olemme organisoineet meillä PwC:llä talvitakkikeräyksen tehdäksemme jotakin konkreettista pakolaistilanteen hyväksi. Aloite tuli henkilöstöltä. Olen siitä ylpeä.