Lisää raportointia vai fiksumpaa raportointia?

Yritysvastuun raportoinnissa on paljon uudistuksia liikkeellä. Esillä on integroitua raportointia, SASB:n toimialakohtaisia tunnuslukulistoja, GRI:n standardeihin siirtymistä ja erilaisten tahojen suosituksia ESG-raportoinnista. Nyt lisäksi myös yleisen edun kannalta merkittäville suurille yrityksille on pantu velvoite antaa toimintakertomuksessaan tai erillisenä selvityksenä muita kuin taloudellisia tietoja.

Monissa yhtiöissä huokaillaan raportointivelvoitteiden kasvavaa taakkaa. Yhtiöt raportoivat sekä taloudellisia tietoja että  muita kuin taloudellisia, joilla viitataan usein yritysvastuusta raportointiin. Lisäksi saatetaan tehdä vuosikertomus. Eri raporttien tiedoissa on päällekkäisyyttä ja sisällöissä pituutta .

Tottahan se on, että ennenkuin raportti on valmis, on tarvittu monen henkilön työpanosta. Täytyy ensinnäkin olla jotain raportoitavaa eli käytännön tekoja, joiden tuloksista saadaan viestittävää. On mietittävä mittaaminen, tunnusluvut, rajaukset, tiedon prosessointi ja yhdistely, raportin kirjoittamisen prosessi ja eri osapuolten roolit siinä, aikataulujen yhteensovitus, ehkä myös tietojen varmennus.

Yhteispeliä tarvitaan sekä yrityksen sisällä että ulkopuolisten palveluntuottajien kanssa. Vaatii hyvää projektinjohtoa saada sovitetutuksi oma työ viestintätoimiston, mainostoimiston ja varmentajan työn kanssa saumattomaksi kokonaisuudeksi.

Nyt – ja tarkoitan että vielä ennen kesälomia – voisi olla oikea aika pysähtyä miettimään, miksi, kenelle ja mistä asioista oikeastaan olisi fiksua raportoida jatkossa. Taloudellista raportointia toimintakertomus mukaanlukien vaatii lainsäädäntö, samoin yhtiöistä osan on annettava selvitys muista kuin taloudellisista tiedoista, mutta muuten voidaan käyttää harkintaa mietittäessä julkaisujen määrää ja laajuutta.

Ehdotan, että nyt otetaan esille kaikki raportit, laitetaan ne rinnakkain ja mietitään niistä itse kunkin sisältämien tietojen rooli ja tarve. Yritetään kirkastaa perusajatus, miksi mikäkin raportti laaditaan ja kenelle. Jollei raportti ole pakollinen, onko sen sisältämille asioille vaihtoehtoinen kanava tai tapa viestiä asioista, jotta oikeat tahot kuulevat niistä.

Raporttien kanssa tahtoo käydä samoin kuin vaatekaapin sisällön kanssa: ei oikein raaski heittää vanhaa, sinänsä ihan hyväkuntoista menemään, mutta on kuitenkin mukava ostaa uutta ja vähän trendikkäämpää tavaraa entisen lisäksi. On vaikea uskaltaa jättäytyä vähemmän varaan, vaikka esimerkiksi vuotuisessa yritysvastuun raportointikilpailussa eri sidosryhmien edustajat kertovat arvostavansa tiiviitä ja olennaiseen keskittyviä raportteja.

Mielestäni nyt on oikea aika miettiä uudistumista, päällekkäisyyksien karsimista ja ehkä jostakin luopumistakin, jottei raportoinnin uusien tuulien mukanaan tuomaa pelkästään lisätä entisen sisällön päälle.

Raportointiinkin taidetaan tarvita KonMari-henkeä. Siivotaan pois sellainen sisältö, joka ei varsinaisesti ole kenellekään kiinnostavaa ja jätetään se tieto, minkä löytäminen yhtiön raportoinnissa ilahduttaa. Ehkä tosiaan ei tarvita lisää raportointia, vaan tehdä se fiksummin.

Kirjoittaja Sirpa Juutinen toimi PwC Suomen partnerina ja yritysvastuujohtajana joulukuusta 2003 kesäkuuhun 2021. Yritysvastuun uranuurtajana Suomessa tunnettu Sirpa on vienyt vastuullisuusasioita pitkäjänteisesti ja menestyksekkäästi eteenpäin niin PwC:llä kuin asiakkaidemme liiketoiminnassa.

PwC-uransa jälkeen Sirpa vaikuttaa mm. Outokummun ESG-neuvottelukunnassa.