Miehemme barrikadeilla

Niin on maailma muuttunut, että se mikä kymmenen vuotta sitten olisi pysynyt yksittäisen ihmisen ikävänä kokemuksena, nousee nyt hetkessä kaikkien yhteiseksi, tuntui se reilulta tai ei. Viestien tekninen levittäminen on helppoa. Silti ne eivät lähtisi etsimään uusia reittejään, elleivät ne sattuisi putoamaan otolliseen maaperään.

Naisten tasa-arvovaatimukset työelämässä ovat aina herättäneet tunteita, niin vielä nykyisinkin. Esimerkiksi kun kommentoin julkisuuteen menneissä tiedotteissa vaikkapa vuotuisia palkkatilastoja, jotka näyttävät eroja naisten ja miesten samasta työstä saamasta palkasta, saan hieman ärsyyntyneen oloista palautetta sähköpostiini tutkimustulosten kanssa eri mieltä olevilta miehiltä. En toki pahastu näistä viesteistä, mutta olen kyllä yllättynyt: Kun en ole itse tehnyt kyseisiä tutkimuksia, niin olen tavallaan väärä osoite tutkimusmenetelmiä koskevalle palautteelle. Olen päätellyt, että varsinainen kritiikki koskee koko asiasta puhumista.

Voin vain kuvitella, miten monta kesätyöpaikkaa hakenutta nuorta #vaikkaolennainen-tunnisteen tarina kosketti. Se osui sopivaan maaperään myös meille keski-ikäisille naisille, joiden lapset ovat joskus pettyneet kesätyöpaikkahaussa. Ehkä juuri tällaisten kokemusten vuoksi osa meistä on yrittänyt edistää tasa-arvoa ajatellen, että omat tyttäret ja pojat pääsisivät helpommalla. Somessa levinneen viestin tarinaan on ollut helppo samastua.

Uskon kyllä asian vedonneen myös moneen mieheen. Ajattelen kaikkia niitä isiä, joilla on fiksuja ja pärjääviä, hyvän itsetunnon omaavia tyttäriä. Nähdessään heidän kohtaavan epätasa-arvoa ja vähättelyä ei voi pysyä tunteettomana tasa-arvoasialle. Siksi #vaikkaolennainen-viesti kosketti isiäkin, ja siksi se levisi voimalla.

Sitten tullaan tärkeimpään kysymykseen: olenko itse omalla työpaikallani purkamassa epätasa-arvoista kulttuuria vai kuitenkin pönkittämässä sitä? Oman työpöydän äärestä ja omista johtamistavoista käsin lähteviä käytäntöjä on hankala arvioida puolueettomasti. Samat asiat, joita arvostelen mielessäni vaikkapa omien lasten kokemusten pohjalta, saattavat pesiä omassa toiminnassa. Niille olen kuitenkin sokea. Tämän vuoksi julkisuuteen nousevat yksittäisten ihmisten kokemukset ovat myös merkittäviä: ne saavat hetkiseksi pysähtymään ja miettimään omia syvällä, jopa piilossa olevia tottumuksia.

Tarvitaan ilmeisimpien epäkohtien nopeaa korjaamista mutta myös tiedostamattomien asenteiden ja toimintakulttuurin piirteiden ja epäkohtien esiin kaivamista. Tässä riittää työtä sekä naisille että miehille. Sitä riittää sekä perinteisillä areenoilla että sosiaalisen median kanavilla.

Muutoksen tuulet nimittäin taitavat olla viriämässä. Ehkä epätasa-arvoiset asenteet alkavat vaikuttaa muidenkin kuin naisten mielestä tunkkaisilta ja aikansa eläneiltä. YK:n käynnissä olevassa HeForShe-kampanjassa miehet nousevat barrikadeille tasa-arvoisen työelämän puolesta. Mukana on merkittäviä miesyritysjohtajia näyttämässä uutta suuntaa. Myös globaalin PwC-ketjun puheenjohtaja Dennis Nally on asettunut tukemaan asiaa.

Ehkä niitä isiä on jo riittävästi, jotka ovat nähneet tyttärensä työelämään liittyvän kohtelun ja päättäneet tehdä asialle jotain. Ja ehkä meillä on myös ollut riittävän monta #vaikkaolennainen-kampanjan kaltaista somepostausta, jotka ovat herättäneet meistä loputkin, miehet mukaan lukien. Barrikadeilla tavataan.