Milloin työvoiman luovutus sote-palveluissa on verotonta?

Oikean arvonlisäverokäsittelyn varmistamiseksi sote-alan toimijoiden ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä vuokraavien yritysten tulee määritellä selkeästi, mitä tehtäviä vuokrattava henkilöstö tuottaa. Arvonlisäverokäsittely riippuu siitä, onko kyse henkilöstön vuokrauksesta 1) terveyden- ja sairaanhoitopalvelujen vai 2) sosiaalihuoltopalvelujen työtehtäviä varten. Ero käsittelyssä johtuu siitä, että arvonlisäverolaissa kyseisestä verotuksesta säädetään eri lakipykälien alla. Edellytykset arvonlisäverottomuudelle ovat näin ollen erilaiset.

Kun työvoimaa vuokrataan terveyden- ja sairaanhoidon palveluja varten, on työvoiman luovutus verotonta silloin, kun vuokrattavat henkilöt ovat terveydenhuollon ammattihenkilöitä ja heidän työtehtävänsä koostuvat terveyden- ja sairaanhoitopalveluista. Terveydenhuollon ammattihenkilöiden työvoiman luovuttaminen voi siten olla arvonlisäverotonta, vaikka vuokraavalla yrityksellä ei olisikaan yksityisestä terveydenhuollosta annetun lain mukaista lupaa. Näin on silloin, kun palvelu luovutetaan julkiselle terveydenhuollon yksikölle tai yksityisen terveydenhuollon yksikölle, jolla on lupa.

Sen sijaan sosiaalihuoltopalveluissa verottomuus on yksityisten toimijoiden osalta sidottu tiukasti lupa- ja ilmoitusmenettelyn kautta toteutuvaan viranomaisvalvontaan. Tilanteessa, jossa luonteeltaan verotonta sosiaalihuoltopalvelua tuottaa terveydenhuollon ammattihenkilö, mutta työnantajayrityksellä ei ole yksityisen palveluntarjoajan lupaa tai ilmoitusta toimintayksikköön, ei palvelu ole arvonlisäverotonta sosiaalihuoltoa.

Verohallinnon ohjeessa todetaan yksiselitteisesti, että työvoiman vuokraus sosiaalihuoltoalalla ei ole arvonlisäverotonta sosiaalihuoltopalvelun myyntiä perustuen korkeimman hallinto-oikeuden antamaan päätökseen (KHO 2016:101). Tapauksessa yhtiöllä ei ollut yksityisen sosiaalihuollon palvelujen tuottajan lupaa vielä siinä vaiheessa, kun se alkoi myydä sosiaalihuoltopalvelua (käytännössä työvoiman luovuttaminen) kunnalle. Se sai luvan kyseiseen yksikköön myöhemmin. Tapauksesta voi päätellä, että jos lupa olisi ollut, sosiaalihuoltopalvelun myynti olisi voinut olla verotonta. Verohallinnon ohjeen perusteella työvoiman vuokraus ei kuitenkaan luvankaan kanssa olisi verotonta.

Sosiaalihuoltopalvelun alihankinta voi olla arvonlisäverotonta, kun kaikki verottomuudelle säädetyt edellytykset täyttyvät, viranomaisvalvonnan osoittava lupa tai ilmoitus mukaan lukien. Ongelmalliseksi asian tekee kuitenkin se, että yksityisen palveluntarjoajan lupa tai ilmoitus on toimintayksikkökohtainen, joten sen voi saada tiettyyn yksikköön vain yksi toimija. Mikäli useampi toimija harjoittaa sosiaalihuoltopalveluja samassa yksikössä (alihankinta tai työvoiman luovutus päätoteuttajalle, esimerkiksi työvoimapulaan vastaamiseksi ja resurssoinniksi), ei alihankkijan käytännössä ole mahdollista saada omaa lupaa kyseiseen yksikköön. Ei edes silloin, kun toimija olisi muutoin rekisteröitynyt yksityisten palveluntarjoajien rekisteriin tuottamistaan palveluista omissa yksiköissään. Epäselvää on, voiko päätoteuttajan lupa kattaa myös alihankkijan palvelun.

Palveluntarjoajan pitää antaa lupahakemuksen tai ilmoituslomakkeen tiedoissa tietoja myös ostopalveluna hankitusta työvoimasta tai palveluista. Voisi vahvasti väittää, että toiminta on tällöin viranomaisen valvomaa – etenkin, jos alihankkijalla itselläänkin on tarvittavat luvat sosiaalihuoltopalvelujen tuottamiseksi omissa yksiköissään.