PWC Uutishuone

Mureneeko ilmastosopu vai vahvistuvatko rivit?

Pohdiskelin viime syyskuussa blogissani Pariisin ilmastosopimusta. Tähän minua innoitti se, että minulta kysyttiin jossakin tilaisuudessa, pelastuuko maapallo nyt kun sopimus on saatu aikaan. Presidentit Barack Obama ja Xi Jinping olivat nimittäin pari päivää aikaisemmin kätelleet sen kunniaksi, että sekä Yhdysvallat ja Kiina olivat molemmat ratifioineet Pariisin ilmastosopimuksen ensimmäisten joukossa. Helsingin Sanomat 3.9.2016 kertoi Obaman kutsuneen sitä hetkeksi, jolloin päätimme pelastaa planeettamme.

Yhdysvaltojen nykyinen presidentti sen sijaan ajattelee toisin. Hän ei pohdi ilmastosopua ihmiskunnan elämän edellytysten vaan yhdysvaltalaisten yritysten, erityisesti kivihiileen ja öljyyn nojautuvan teollisuuden näkökulmasta. Vaikka tällainen ajattelu hämmentää suomalaista yritysvastuun asiantuntijaa, niin voihan sitä ajatusleikkinä miettiä, olisiko tällainen mahdollista meillä Suomessa.

Ehkä se olisi. Ympäristöriskeistä varoitteleville huomautetaan herkästi, että työpaikat ja verotulot ovat erityisesti syrjäisemmille seuduille elintärkeät. Arktisen alueen tulevaisuudessa painavat sieltä avautuvat näkymät suomalaisen teollisuuden kehittymiselle. Turvapaikanhakijoiden ilmainen työ näyttää kelpaavan joillekin yrityksille Suomessakin.

Aika rankkoja asioita tuollaiset rinnastukset, ja moni saattaa ajatella, ettei niitä pidä sanoa ääneen. Mielestäni niistä nimenomaan pitää puhua, kuten pitää miettiä ilmastonmuutostakin ja sitä, miten ilmakehän lämpenemistä voidaan hidastaa torjuen haittoja kuitenkin niin, että tasapaino taloudellisen ja ympäristöllisen kestävyyden välillä vallitsee. Uskon edelleen sen olevan mahdollista silloin, kun ymmärretään oikein esimerkiksi ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat riskit ja sen torjumiseen liittyvät liiketoimintamahdollisuudet.

Olemme toki ihan eri mittaluokan asioiden äärellä pohtiessamme paikallisia ympäristövaikutuksia tai yhden yrityksen toimia henkilöstöasioissaan kuin ilmastosopimuksesta irrottautumista. Se mitä tapahtuu jossakin osassa Suomea ei välttämättä vaikuta maailman mittakaavassa millään tavalla.

Sen sijaan ilmastonmuutosta koskevia päätöksiä tehdessämme pidämme käsissämme maapallon kohtaloa. Ilmakehän tila on oma systeeminsä, jossa prosessin saavutettua tietyn pisteen sitä ei niin vain pysäytetä, jos joskus myöhemmin tullaan toisiin ajatuksiin.

Pitkään jatkunut ilmakehän tilan huonontaminen vaatii pitkäkestoista sitoutumista sen kuntoon saamiseksi. Poliittiset mandaatit muutamaksi vuodeksi kerrallaan heiluttavat varmasti jatkossakin monia paikallisia ja kansallisiakin ympäristökannanottoja, ja tasapainon hakeminen talouden ja ympäristön kestävyyden välillä vaatii ymmärrystä ja harkintaa.

Ilmakehän kokoiset kysymykset pitäisi ymmärtää vaalikausien yli meneviksi, koko ihmiskuntaa koskeviksi. Viime kädessä on kysymys siitä, kuinka monelle sukupolvelle maapallo on enää elinkelpoinen planeetta.

Jos presidentit eivät pelasta planeettaamme, kuka sen sitten voi tehdä? Ehkä yritykset, ehkä markkinat, joissa kuluttajat muuttavat kulutuksen suuntaa ja sijoittajat käyttävät vaikutusvaltaansa. Tätä pohdin ja seuraan samalla merkkejä, alkavatko rivit ilmastonmuutoksen torjumiseksi lopulta tiivistyä. Pelastuuko planeettamme sittenkin?