Oikeus tehdä töitä rauhassa

Muitakin myrskyjä käsiteltiin sekä perinteisessä että sosiaalisessa mediassa. Alyssa Milano julkaisi Twitter-viestin: “If you’ve been sexually harassed or assaulted write ‘me too’ as a reply to this tweet.” Tämä vauhditti keskustelua työpaikoilla koetusta seksuaalisesta häirinnästä. Moni twiittasi #metoo-aihetunnisteella joutuneensa kohtaamaan häiritsevää käytöstä.

Osa kokemuksista oli törkeitä, enkä halua tässä käsitellä niitä muuten kuin todeta, että niitä ei saa enää tapahtua. Työpaikoilla (ja muutenkin) pitää kaikkien naisten ja miesten ja muun sukupuolisten saada tehdä töitä ilman seksuaalista häirintää tai muutakaan kiusaamista, tuli se sitten oman tai vastakkaisen sukupuolen taholta. Piste.

Työnantajat ovat alkaneet puuttua tapauksiin. Häiritsijä ei enää saa kovin helposti myöskään muiden silmissä sankariviittaa omasta törkyilystään, vaan käytös tuomitaan. Sekin on omiaan vähentämään häirintää. Voi olla, että me täti-ikäiset koemme pärjäävämme, vaikka joku vähän pepusta puristaisikin. Mutta käsi sydämelle: kuinka moni meistä pystyy suuttumatta kuuntelemaan, jos oma tytär tai poika kertoo vastaavista tapauksista. Vetoan meihin kaikkiin, että jos emme niin itsestämme välittäisikään, niin siivotaan tämä käytös edes tulevilta sukupolvilta, jotka parhaiten hahmottuvat omien lasten kautta.

Toivottavasti työpaikoilla ei enää oteta tunnettua seksuaalista häirikköä ikäänkuin ”kalustoon kuuluvana”, josta uusia työntekijöitä varoitetaan mutta jonka käytökseen ei oikeasti ja vakavasti puututa.

Minäkin törmäsin nuorena naisena uudessa työpaikassa tilanteeseen, jossa naispuolinen esimieheni sanoi ensimmäisenä työpäivänä, että kyllä sen tietyn esimiesasemassa olevan kanssa pärjää, vaikka se vähän puristelemaan pyrkiikin. ”Pidät vain huolen siitä, ettet joudu hänen kanssaan kahdestaan hissiin.” Jäi minun tehtäväkseni paeta alta pois.

Eniten minua jäi viime viikon julkisesta keskustelusta mietityttämään ne tilanteet, jotka häiritty osapuoli koki hyvin kiusallisina mutta joissa varsinainen fyysinen kajoaminen oli vähäistä – ainakin ulkopuolisen näkökulmasta. Häiritty henkilö hyvin selvästi tajuaa, mistä on kysymys mutta häirityksi joutumista on vaikea näyttää toteen, jos siitä pitäisi kertoa jollekin kolmannelle osapuolelle.

Häirinnän raja tilanteen ulkopuolelta nähtynä ei aina ole selvä, mutta tilanteen kohteena olevalle se on. Muut eivät voi selittää vähättelemällä ikävää tunnetta pois, eikä siihen edes pitäisi ryhtyä. Sen sijaan työpaikkojen ohjeiden ja menettelyjen on oltava selkeät ja oikeudenmukaiset kaikille osapuolille. Tässäkin on vielä tekemistä, vaikka ns. yleinen hyväksyttävyys on ehkä jo muuttumassa parempaan suuntaan eli menossa paheksunnan puolelle.

Seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutunut todennäköisesti alkaa karttaa tilanteita, joissa häiritsijäkin on. Kaikki vuorovaikutus tuntuu helposti ahdistavalta tai painostavalta, vaikka häirintää ei siihen enää sisältyisikään.

Ilmiöllä on merkitystä sekä työpaikan ilmapiirin kannalta että yksilön oikeuksien näkökulmasta, ja sen vuoksi työnantajien on otettava asia vakavasti.

Häirityksi tuleminen on kuin taivaalle sinisen taivaan peittämään levinnyt pöly- tai saastepilvi. Se pudottaa osan elämän väreistä pois ja vääristää näkemämme. Ei enää sitä. Tehdään rauhassa töitä. Annetaan toisten tehdä.

Kirjoittaja Sirpa Juutinen toimi PwC Suomen partnerina ja yritysvastuujohtajana joulukuusta 2003 kesäkuuhun 2021. Yritysvastuun uranuurtajana Suomessa tunnettu Sirpa on vienyt vastuullisuusasioita pitkäjänteisesti ja menestyksekkäästi eteenpäin niin PwC:llä kuin asiakkaidemme liiketoiminnassa.

PwC-uransa jälkeen Sirpa vaikuttaa mm. Outokummun ESG-neuvottelukunnassa.