PWC Uutishuone

”Olisipa joku maksanut arvottomista osakkeistani edes euron” – ratkaisun KHO 2020:145 ruumiinavaus

Olipa kerran Enkelisijoittaja, joka teki vähemmistösijoituksen houkuttelevaan listaamattomaan startup-yhtiöön. Samppanjantuoksuista nousukiitoa seurasi kuitenkin riipivä mahalasku, minkä jälkimainingeissa ylivelkaisella yhtiöllä ei ollut jäljellä minkäänlaisia tulonodotuksia. Liiketoiminnan rippeetkin oli myyty pilkkahintaan kilpailijalle pankkilainojen kattamiseksi.

Enkelisijoittajan osakkeilta oli hävinnyt kaikki arvo. Kovan kolhun kokenut osake-enemmistön omistava perustajaosakaskin suostui ”ostamaan” osakkeet vain nollalla eurolla. Saataisiinhan sillä edes yhtiön alasajon hallinnointi yksinkertaisemmaksi. Enkelisijoittaja päätti olla käyttämättä epäonnistuneeseen sijoitukseen enempää rahaa, eikä kysynyt verokonsultiltaan neuvoa. Tehtiin ”kaupat”.

Tuossa olisi saattanut olla tapauksen KHO 2020:145 lähtöasetelma. Sitä emme julkaistun tiedon perusteella tosin saa tietää. Sen tiedämme, että tapauksessa oli kyse nollan euron kauppasummalla tehdystä osakkeiden kaupasta. Julkaistuista pätkistä ymmärrämme myös, että 

  • kyse ei ollut lahjasta (kaupan osapuolet eivät mm. olleet sukulaisia)
  • kyse ei ole ollut alihintaisesta kaupasta (eli toisin sanoen kauppa on tehty käyvästä arvosta)
  • kyse ei ole ollut veronkiertämisestä (eli kauppahinnalle on ollut verotuksesta riippumattomia perusteita) ja
  • kauppaan ei liittynyt mitään muuta erää, jota olisi voitu pitää vastikkeena.

Erikoinen tilanne, joskaan ei ilmeisesti niin erikoinen, että se olisi estänyt vuosikirjapäätöksen antamisen.

Luovutus vai ei?

Hallinto-oikeus oli edellisessä vaiheessa päättänyt, että vaikka kauppahinta olikin jokseenkin alhainen, kauppa näytti tuloverotuksen silmin luovutukselta ja kaupasta aiheutui vähennyskelpoinen luovutustappio. 

KHO sen sijaan katsoi, että kyseessä ei ollut luovutus. KHO:n perustelujen monipuolisuutta on pidettävä kiitettävänä. KHO lähti arvioinnissaan liikkeelle lain sanamuodosta, joka ei sinänsä sulkenut pois vastikkeettoman kaupan pitämistä luovutuksena, kuten jo HaO oli todennut. Tästä huolimatta tuli ottaa huomioon luovutusvoiton verottamista koskevat säännökset kokonaisuutena, eli tarkastella säännösten paikallista systematiikkaa. Tämän lisäksi tarkasteltiin ainakin pinnallisesti tuloverotuksen ja lahjaverotuksen välistä yleisempää systematiikkaa. Jo nämä seikat puolsivat tulkintaa, jonka mukaan tuloverotuksessa luovutus edellyttää vastiketta. 

Sokerina pohjalla kaivettiin kellarin arkistoista lähes 80 vuoden takaiset haalistuneet esityöt, joissa lainsäätäjä oli alun alkaen puhunut luovutuksesta nimenomaan vastikkeellisena toimena, eikä myöhemmissä muutoksissa ollut asiasta enempää todettu. Tulee kieltämättä mieleen vitsi suomalaisesta miehestä, joka ei hääpäivän jälkeen ole ilmaissut vaimolle tunteitaan. ”Kerron sitten, jos joku muuttuu.” Ehkä platinahääpäivänä aamiaispöydässä asian voi ohimennen tarkistaa. 

Mitä päätös tarkoittaa?

Lyhyt vastaus on, että vastikkeetonta luovutusta ei pidetä ainakaan luonnollisten henkilöiden tai kuolinpesien tuloverotuksessa luovutuksena. Tätä on syytä kuitenkin maistella hieman pienempinä paloina.

Päätös tarkoittaa nähdäkseni sitä, että jos myytävällä omaisuudella ei ole arvoa, se pitää onnistua myymään käypää arvoa korkeammalla hinnalla, tai muuten hankintamenoa ei voida vähentää ainakaan luovutustappiona.

Todellisena riskinä myös on, että hankintameno jää kokonaan vähentämättä, mutta tätä on arvioitava tapauskohtaisesti. Mitään muuta kategorista vähennyskeinoa ei oikeuskäytännössä omaksuttujen tulkintojen perusteella ole.

Tekisin päätöksen vaikutuksesta ainakin kaksi selventävää huomiota. Ensinnäkään en tulkitsisi päätöstä niin, että kaupassa on oltava nimellinen rahavastike. Lienee edelleen riittävää, että kaupassa on joku rahanarvoinen vastike

Tästä päästään loogisesti toiseen selventävään huomioon, joka on oikeastaan vain ensimmäisen variaatio: päätös vaikuttaisi koskevan vain tapauksia, joissa verotuksen näkökulmasta käypä arvo on todella tasan nolla. Selvennän ajatusta.

Kun myytävänä omaisuutena on osakkeet, pitää ensinnäkin erottaa toisistaan erilaiset käyvän arvon määritystavat. Objektiivisesti ajatellen osakkeen arvo perustuu diskontattuihin kassavirtoihin, ja tehokkaat markkinat varmistavat kaupat tähän arvoon. Kun markkinat todellisuudessa eivät ole tehokkaita, ostajan subjektiivinen hinnoittelu poikkeaa objektiivisesta täydelliseen tietoon ja kilpailuun perustuvasta arvostuksesta. 

Verotuksessa riippumattoman tahon kanssa sovittua kauppahintaa pidetään lähtökohtaisesti käypänä, ainakin ellei muuta näytetä (palaan tähän osittain jäljempänä). Vaikka tulevien kassavirtojen perusteella yhtiön käypä arvo olisi positiivinen, tätä alemmalla hinnalla tehtyä kauppaa ei siis pidetä alihintaisena. Jos Enkelisijoittaja olisi arvottomien osakkeiden sijaan myynyt arvokkaat osakkeet nollalla eurolla, verottaja pitäisi kauppoja mahtavina (joskaan ei luovutuksena), vaikka taloudellisesti turskaa tuli.

Entä jos omaisuuden käypä arvo on negatiivinen? On hyvä huomata, että KHO:n ratkaisemassa tapauksessa oli ilmeisesti kyse ”tavanomaisista” osakkeista, jolloin osakkeenomistajan vastuu rajautuu tehtyyn sijoitukseen.

Vaikka yhtiö olisi kuinka ylivelkainen, osakkeen arvo ei voine painua pakkaselle. Negatiivinen arvo voi sen sijaan olla mahdollinen ainakin silloin, jos omistukseen liittyy rahanarvoisia velvoitteita.

Ainakin jossain määrin käytännönläheisinä esimerkkeinä tulee ensimmäisenä mieleen henkilöyhtiöiden yhtiöosuudet ja asunto-osakkeet. Molempien omistukseen voi liittyä vastuita, jotka eivät rajoitu sijoitettuun pääomaan.

Henkilöyhtiön (vastuunalaisen) yhtiömiehen yhtiöosuuden käypä arvo voi olla negatiivinen esimerkiksi siksi, että yhtiömies on tehnyt yhtiöstä ylisuuria yksityisottoja (yksityistilin saldo on negatiivinen). Verohallinnon ohjeissa on nimenomaisesti todettu, että yhtiöosuuden luovutuksen yhteydessä yksityistilin negatiivisen saldon palautusvastuusta vapautumista pidetään rahanarvoisena etuna, ja luovutusta yksin sen vuoksi vastikkeellisena. Vaikuttaa perustellulta (jos siis palautusvastuusta todella vapaudutaan).

Asunto-osakkeiden osalta tilanne on epäselvempi. Koska osakkeeseen on sidottu vastikkeen maksuvelvollisuus, osakkeen käypä arvo saattaa muodostua negatiiviseksi. Verohallinnon ohjeissa on todettu, että yhtiölainan määrää ei lueta osaksi luovutushintaa. Vauhtia voidaan hakea myös varainsiirtoverotuksen puolelta, missä lahjana luovutetuista osakkeista ei makseta veroa, vaikka osakkeisiin kohdistuisikin yhtiölainaa. Tämäkin käytiin KHO:ssa varmistamassa (KHO 2016:160). Päätöksessään KHO piti olennaisena, että yhtiölainaosuus ei ollut lahjoittajan henkilökohtainen velka (kaiketi siis toisin kuin esimerkiksi edellä keskusteltu yhtiöosuuteen liittyvä velka). 

Tämäkin näkökulma vaikuttaa jokseenkin perustellulta. Jos nyt sitten velkaiset asunto-osakkeet myytäisiin nollalla eurolla, niin onko kyse vastikkeettomasta kaupasta? Kaupassa saadaan huoneiston hallintaoikeus ottamalla viestikapula yhtiölainaosuudesta. Kuten niin moni muukin asia verotuksessa, vastaus riippuu siitä, miten oikeustoimet ja niiden vaikutukset halutaan pilkkoa tai niputtaa. Pelaisin varman päälle ja koittaisin saada edes nimellisen rahavastikkeen.

Mitä Enkelisijoittajan olisi pitänyt tehdä?

Lyhyt vastaus tietysti on, että myös Enkelisijoittajan olisi pitänyt pelata varman päälle.

Jotta saadaan tikusta vielä hieman lisää asiaa, niin oletetaan ensin, että perustajaosakas ei suostu maksamaan Enkelisijoittajan osakkeista edes nimellistä euron vastiketta. Perustajaosakkaan subjektiivinen hinnoittelututka ja objektiivinen arvostuskaava molemmat näyttävät nollaa. Miksi maksaa siis enempää?

Jos perustajaosakas ei ole aikeissa purkaa yhtiötä, millä luovutustappio voidaan realisoida?

Jos oletetaan, että myöskään yhtiön itsensä kanssa ei voida tehdä liiketoimia (nämä olisivat joka tapauksessa ylivelkaisen yhtiön kohdalla vaikeita tai ainakin kalliita toteuttaa), jäänee jäljelle vain sekalainen valikoima enemmän tai vähemmän keinotekoisia toimia, kuten esimerkiksi seuraavat: 

a) Josko isoveli suostuisi munkkikahveja vastaan maksamaan euron ja myymään perustajaosakkaalle nollalla eurolla?

b) Mitä jos perustajaosakkaalle lahjoittaisi ensin euron, jolla osakkeet hankitaan? 

Palataan sitten vielä reaalimaailmaan ja oletetaan ostaja siinä määrin suurpiirteiseksi ja avuliaaksi, ettei euron nimellinen kauppahinta tunnu missään. 

c) Mitä jos ostaja maksaa nimellisen hinnan?

Todellisuudessa kaikki edellä mainitut esimerkit vaikuttaisivat äkkiseltään istuvan johonkin 1920-luvun kaitafilmiin, jolla veronkiertoa metsäpirttiin kokoontuneelle itsenäisen Suomen kylänväelle ensimmäisiä kertoja opetettiin. Kari S. Tikka olisi sitten 70-luvulla ryhmitellyt näistä tilanteista syntyneen oikeuskäytännön erinäisten tyyppitapausten alle ja 2020-luvulla riitelisimme siitä, onko 70-luvun teorioilla enää merkitystä.

Kaikissa edellä mainituissa tilanteissa osapuolille on selvää, ettei osakkeilla ole arvoa. Kauppa tehdään nimellisestä arvosta vain verotuksen vuoksi. Karkeasti asiaa värittäen, tällöin oletus riippumattoman osapuolen kanssa tehdyn kaupan käyvästä arvosta lähtökohtaisesti väistyy. 

Kun KHO on kuitenkin nimenomaisesti katsonut, että luovutuksena verottaminen puheena olevissa tapauksissa edellyttää käyvästä arvosta poikkeamista, vaikuttaisi kohtuuttomalta puuttua nimelliseen vastikkeeseen, vaikka se käyvästä arvosta verotuksen vuoksi poikkeaisikin.  Nimellisellä vastikkeella realisoitua luovutustappiota ei tulisi silloin pitää järjestelmän vastaisena veroetuna.

Jos näin, niin KHO:n päätös merkitsee vain muodollista ansaa luovutusvoittojen verotuksessa. 

”Olisipa joku maksanut arvottomista osakkeistani edes euron”, märehtii ansaan langennut Enkelisijoittaja.