PWC Uutishuone
12.01.2015|

Pimeä näyttää valon

Töölönlahdella on pimeää iltapäivästä alkaen. Raahustan kotia kohti, laukku hiertää hartioita. Sitten on pakko nostaa katse mustasta maasta: mikä valojen juhla toiselta puolelta lahtea avautuukaan! Vedenpinnan heijastukset kertaavat värit mustaa maata ja tummaa taivasta vasten. Ajalle tyypillisesti kaivan puhelimen esiin, en soittaakseni vaan ottaakseni hienosta näystä kuvan.

Kävellessä ajatukset pyörivät päättyneessä työviikossa ja tietenkin myös viime päivien järkyttävissä tapahtumissa Charlie Hebdon toimitukseen kohdistuneessa terrori-iskussa ja sen aiheuttamissa reaktioissa. Pelko on luonnollista uhkatilanteissa. Sitä meistä monet ovat tunteneet, vaikka Suomessa olemmekin saaneet elää rauhallisissa oloissa pitkään.

Pelko on primitiivinen tunne, jonka tarkoitus on saada ihminen pakenemaan vaaraa. Charlie Hebdon tapauksen yhteydessä monet ihmiset ovat kuitenkin halunneet näyttää, että pelon ei saa antaa tulla etuovesta sisään ja ottaa talossa valtaa, koska samalla päästetään takaovesta uudeksi isännäksi sensuuri ja sananvapauden kieltäminen. Vapaus ilmaista mielipiteensä, vaikka huumorin ja satiirin keinoin mutta tasapuolisesti kaikkia kohdellen, on nähtävä tärkeänä ihmiselämän ja yhteiskunnan arvona, ja siksi sen on oltava erityisessä suojeluksessa.

Ei meidän ole pakko lukea tai kuunnella kaikkea, ja jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiin kuulemastaan ja näkemästään. Raja kulkee siinä, ettei se oikeuta henkiseen eikä fyysiseen väkivaltaan, vaikkei sanoma tai siitä väännetty vitsi miellytä. Se ei myöskään saa johtaa itsevaltaisesti otettuun oikeuteen tulkita ainoana totuutena maailmaa ja elämää. Tänne on mahduttava useampia äänensävyjä.

Ihmiskunnan säilymisessä vaaran edessä pakeneminen on ollut evoluutiossa tärkeä tekijä. Yhteiskuntien kehittymisessä sananvapaudella puolestaan on oma tehtävänsä: se on auttanut ymmärtämään monia ääniä, jotka puolestaan uusia näkökulmia esittäessään ovat edistäneet kehitystä. Samalla se on hellävaroin pakottanut ihmiset etsimään keinoja elää yhdessä järjestäytyneissä olosuhteissa rauhanomaista rinnakkaiseloa hakien siitäkin huolimatta, ettemme ole kaikista asioista samaa mieltä. Jos yhteisö on tiukasti samanmielistä kuppikuntaa, kapeutuvat näköalat ja kehittymispoluista osa saattaa jäädä tutkimatta. Sekään ei johda parhaaseen tulokseen.

Eikä sananvapautta edes pitäisi joutua selittämään. Se on itsessään arvo, jonka tulee olla osa ihmisen valintoja ja käyttäytymistä ohjaavia periaatteita. Sananvapaus on monimuotoisuuden ja erilaisuuden sietämisen serkku, ja siksi vaalittava asia myös työelämässä. Olemmepa kehittämässä naisten ja miesten tasa-arvoa, etnistä tai kulttuurista yhdenmukaisuutta tai vaikkapa miettimässä, miten LGBT-suuntautuneiden syrjimistä työyhteisössä estetään. Kaikessa tässä on kyse mahdollisuudesta tuoda rikkautta työelämään monimuotoisuuden avulla.

Eri puolilla maailmaa on syntynyt spontaaneja tuen ilmaisuja, joilla on haluttu sekä kunnioittaa Charlie Hebdon tragedian uhreja että näyttää maailmalle, ettei primitiiviselle pelolle anneta sijaa eikä sananvapaudesta olla valmiita tinkimään. Tämä valaisee meille tietä eteenpäin.

Töölönlahden kävelijä havahtuu värikästä näytelmää katsoessaan siihen, että eivätpä nekään värit ilman pimeyttä näkyisi. Ehkä maailman mustuuskin nostaa esiin joitakin valopilkkuja: ihmisten solidaarisuuden, ilmaisun vapauden, monimuotoisuuden hyväksymisen ja välillä hieman taka-alalla olevien arvojen todellisen merkityksen. Pimeä näyttää, missä valo on.