PwC Suomen liikevaihto 159 miljoonaa

30.10.2020  |  Lehdistötiedote, Uutiset

PwC Suomen liikevaihto laski kolmella prosentilla 159 miljoonaan euroon (164 milj. euroa edellisvuonna) kesäkuussa 2020 päättyneellä tilikaudella. Yhtiö pitää tätä hyvänä saavutuksena kevään COVID-19-tilanteen vaikutukset huomioiden. Henkilöstömäärä kasvoi 1 215 työntekijään (1 196), minkä lisäksi yhtiö tarjosi harjoittelupaikan 240 opiskelijalle.

⎼ Liikevaihtomme kasvoi edelliset yhdeksän vuotta peräkkäin, mitä vasten kolmen prosentin notkahdus liikevaihdossa on toki harmittava. Samaan aikaan pidän saavutettua liikevaihtoa hyvänä ottaen huomioon keväällä alkaneen COVID-19-epidemian ja sen vaikutukset, PwC Suomen toimitusjohtaja Mikko Nieminen toteaa.

 Koronatilanne heijastui PwC:n palveluiden kysyntään eri tavoin: esimerkiksi lakisääteiset palvelut, kuten tilintarkastus, jatkuivat ennallaan. Osassa konsultointipalveluita taas näkyi vahvasti yritysten investointipäätösten lykkäykset. Myös yritysjärjestelymarkkinoiden hiljeneminen näkyi lähes kaikilla yhtiön osaamisalueilla. 

⎼ Muutimme maaliskuun puolessa välissä koronatilanteen aktivoiduttua toimintatapojamme käytännössä yhdessä yössä ja aloimme toimia virtuaaliorganisaationa. Kiitos pilvipalveluihin siirtymisen edellisvuosien aikana, muutos etätyöskentelyyn sujui hyvin ja olemme pystyneet palvelemaan asiakkaita ilman keskeytyksiä, Nieminen jatkaa. 

Yhtiön asiakastyytyväisyys on mittausten mukaan erinomaisella tasolla: keskimääräinen tyytyväisyys on 8,8 asteikolla 1⎼10 (edellisvuonna 8,7) ja suositteluhalukkuus (Net Promoter Score) 65 % (60).

Yhtiön henkilöstömäärä kasvoi 1 215 työntekijään aikaisemmasta 1 196 työntekijästä. Tällä hetkellä tuo luku on jo ylittynyt. Yhtiö tarjosi myös harjoittelupaikan 240 opiskelijalle, joista osa jatkoi yhtiön palveluksessa harjoittelujakson jälkeen.

Yhtiön tavoitteena on rekrytoida alkaneella tilikaudella kymmeniä uusia asiantuntijoita ja tarjota yli sata harjoittelupaikkaa opiskelijoille.

⎼ Olemme merkittävä korkeasti koulutettujen ihmisten rekrytoija Suomessa. Aiomme jatkaa tällä linjalla, vaikka rekrytointimme on nyt maltillisempaa kuin menneinä parina vuonna, Nieminen kiteyttää.

Suomen PwC julkaisi syyskuussa 2020 uuden liiketoimintastrategian, jonka pohjana on yhtiön tarkoitus luoda yhteiskuntaan luottamusta ja ratkaista merkittäviä ongelmia. Strategian nimeksi valikoitui henkilöstön ehdotusten perusteella Yhdessä.

⎼ Yhdessä tekeminen ja sisäisten rajojen rikkominen asiakaskokemuksen kehittämiseksi on yksi strategiamme keskeisistä teemoista. Toinen keskeinen teemamme on digi- ja datataitojen kasvattaminen: tarjoamme jokaiselle työntekijällemme mahdollisuuden näiden taitojen kehittämiseen tulevien vuosien aikana. Uskon uuden strategiamme vauhdittavan ja tukevan toimintaamme. Tavoittelemme maltillista kasvua alkaneella tilikaudella, Nieminen päättää. 

PwC-ketjun liikevaihto 43 miljardia dollaria

Globaalin PwC-ketjun yhteenlaskettu liikevaihto kasvoi kesäkuussa 2020 päättyneellä tilikaudella 43 miljardiin Yhdysvaltain dollariin. Kasvua kertyi edelliseen tilikauteen verrattuna 3 % paikallisessa valuutassa ja 1,4 % Yhdysvaltain dollareissa. Kasvu on jatkunut yhtämittaisesti 23 vuotta. 

Pohjois- ja Etelä-Amerikassa liikevaihto kasvoi 3 % tuloksen ollessa erityisen hyvä Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Länsi-Euroopassa liikevaihto kasvoi 2 % ja Keski- ja Itä-Euroopassa 4 %. 

Lähi-idässä ja Afrikassa liikevaihto nousi 10 %:lla, Lähi-idässä kasvua oli jopa 14 %. Koko Aasiassa liikevaihto kasvoi 5 %, mutta Australiassa ja Tyynenmeren alueella liikevaihto laski prosentin heijastaen vaikeita kauppaolosuhteita koko tilikauden 2020 ajan.

PwC-ketjun henkilöstömäärä kasvoi 3 % noin 284 000 henkeen. Toimintaa PwC-ketjulla on 155 maassa. 

 

Lisätietoja:

Mikko Nieminen, toimitusjohtaja, PwC Suomi, puh. 050 383 7756,

Kaisa Heikkinen, brändi- ja viestintäjohtaja, PwC Suomi, puh. 020 787 7906,

Vastuullisuuden merkityksestä meille kertoo vuosittain julkaisemamme yritysvastuukatsaus, joka löytyy PwC:n verkkosivuilta osoitteesta www.pwc.fi/yritysvastuu

Tilinpäätöksemme ja toimintakertomuksemme löytyy sivulta www.pwc.fi/vuosiraportit.

PwC:n globaali vuosikertomus löytyy osoitteesta www.pwc.com/annualreview.

 

PwC:n tarkoitus on rakentaa yhteiskuntaan luottamusta ja ratkaista merkittäviä ongelmia. Autamme yrityksiä kasvamaan, toimimaan tehokkaasti ja raportoimaan luotettavasti jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Apunasi on Suomessa yli 1 200 asiantuntijaa ympäri maan. Palveluitamme ovat liikkeenjohdon konsultointi, yritysjärjestelypalvelut, veroneuvonta, lakipalvelut, riskienhallinta, tilintarkastus ja muut varmennuspalvelut. Lisää tietoa: www.pwc.fi. Twitter: @PwC_Suomi.

PwC toimii 155 maassa yli 284 000 asiantuntijan voimin. Nimi PwC viittaa PwC-ketjuun ja/tai yhteen tai useampaan sen jäsenyritykseen, joista jokainen on oma itsenäinen yhtiö. Lisää tietoa: www.pwc.com/structure.


Jätä kommentti

(* merkityt kentät ovat pakollisia. Sähköpostiosoitetta ei julkaista kommentin yhteydessä.)