PWC Uutishuone
PWC Uutishuone

PwC toimi Juuri Partnersin strategisena neuvonantajana uuden rahaston perustamisessa

Juuri Partners Oy on perustanut uuden Juuri Rahasto II Ky -nimisen pääomasijoitusrahaston. PwC on toiminut Juuri Partners Oy:n strategisena neuvonantajana rahaston suunnittelu- ja perustamisvaiheessa sekä tukenut yhtiötä rahaston varainkeruussa.

PwC toi ulkopuolisena neuvonantajana suunnitteluprosessiin paitsi systemaattisuutta myös sijoittajanäkökulmaa, ja valmisteli meitä paremmin varainkeruuseen. PwC:n asiantuntijat myös haastoivat meidän vallitsevia ajatusmallejamme, jotta uusi rahasto varmasti kohtaisi sijoittajien odotukset ja näkemykset tämäntyyppisistä sijoitustuotteista”, Juuri Partnersin Samuli Sipilä toteaa.

Juuri Rahasto II Ky aloittaa sijoitustoiminnan 110 miljoonan euron suuruisena. Rahaston kerääminen jatkuu, ja Juuri Partnersin tavoitteena on kerätä lisäpääomaa vielä noin 20 miljoonan euron edestä kesään 2020 mennessä. Rahaston sijoittajapohja koostuu sekä suomalaisesta että kansainvälisestä institutionaalisesta sijoittajakunnasta.

Oli hienoa saada tukea Juuri Partnersin kokenutta tiimiä uuden rahaston perustamisessa”, PwC:n partneri Antti Palkén sanoo.

Pääasiallisesti rahasto tekee sijoituksia Suomessa toimiviin, liikevaihdoltaan 5–150 miljoonan euron suuruisiin kasvuyrityksiin. Rahasto tekee sekä enemmistö- että vähemmistösijoituksia.