- Aiheet
PwC:n joululahjoitus Ensi- ja turvakotien liitolle
Suomen PwC on lahjoittanut 20 000 euroa Ensi-ja turvakotien liitolle. PwC:n henkilökunta sai äänestää, mille kohteelle raha annetaan.
Tänä vuonna 75 vuotta täyttänyt ETKL on valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä. Liitossa autetaan vuodessa yli 16 000 ihmistä, joista lapsia on 5 500. Määrä on kasvanut yli kolmanneksella viimeisen viiden vuoden aikana.
PwC:n lahjoitus on toiminnallemme ja tuen saajille tärkeä; varsinkin nyt korona-aikana avun tarvetta on jäänyt piiloon kodin seinien sisälle, kun julkiset palvelut eivät ole toimineet normaalisti. Mietimme nyt, miten parhaiten kohdistamme tämän lahjoituksen avun tarvitsijoille”, Ensi- ja turvakotien liiton pääsihteeri Riitta Särkelä toteaa.
Koronapandemian aikana liiton valtakunnalliset chatit (Apua vauvaperheille, Apua eroon, Apua väkivaltaan sekä Vauvaperheet ja päihteet) ovat tänä vuonna tavoittaneet apua tarvitsevia lapsia ja perheitä erittäin hyvin. Korona-aikana liitto on pystynyt edelleen turvaamaan henkilökohtaisen avun yksilötapaamisina ja myös ympärivuorokautiset ensikodit ja turvakodit ovat toimineet normaalisti.
Lapsiperheiden taloudellinen hätä on ollut iso, ja liitto toimittaa yhdistystensä kautta myös ruoka-apua ja nyt joulun aikaan jouluiloa vähävaraisille lapsiperheille.