PwC:n toimitusjohtajaksi Mikko Nieminen

30.4.2015  |  Lehdistötiedote, Uutiset

Kasvua konsultoinnista ja uusista palveluista

PwC Suomen uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty KTM, KHT Mikko Nieminen (42). Nieminen on PwC Suomen partneri ja toiminut yhtiössä viimeiset viisi vuotta suurimman liiketoiminta-alueen tilintarkastuksen ja muiden varmennuspalveluiden johtajana. Nieminen aloittaa uudessa tehtävässä 1.7.2015 alkaen.

Viimeiset neljä vuotta toimitusjohtajana työskennellyt Kim Karhu jatkaa yhtiön partnerina tammikuun 2016 loppuun, minkä jälkeen hän jää pois toimialalta.

Suomen PwC on kasvanut vuosi vuodelta tasaisesti niin liikevaihdon kuin henkilöstömäärän osalta. Heinäkuussa toimitusjohtajana aloittavan Niemisen mukaan kasvu jatkuu:

– Yritykset sopeuttavat toimintaansa, tekevät yritysjärjestelyjä ja hakevat tehokkuutta ja uusia keinoja kasvuun. Muutoksen ja kasvun tueksi kysyntä kokonaisvaltaiselle liikkeenjohdon konsultoinnille, veroneuvonnalle ja muille asiantuntijapalveluille on kasvussa, Nieminen sanoo.

– Odotamme myös pääoma- ja listautumismarkkinoiden jatkuvan aktiivisina. Pääomamarkkina-asiantuntijoillamme on ollut merkittävä osuus ja rooli viimeaikaisissa listautumishankkeissa ja uskomme tämän palvelualueen kasvavan entisestään.

Yhtiö aikoo panostaa heinäkuussa alkavalla tilikaudella aiempaa enemmän uusien palveluiden ja toimintamallien kehittämiseen.

– Digitaalinen murros muuttaa niin asiakastarpeita kuin meidän omaa toimintatapaamme. Esimerkiksi data-analytiikan hyödyntäminen liiketoiminnan kehittämisen ja johtamisen tukena on lisääntynyt merkittävästi, ja odotamme kysynnän edelleen kasvavan. Avullamme asiakkaamme ovat pystyneet esimerkiksi tehostamaan liiketoimintaprosessejaan, parantamaan datan laatua ja tekemään aiempaa luotettavampia liiketoimintaennusteita. Analytiikkatiimimme työllistää tällä hetkellä jo 30 henkeä, Nieminen toteaa.

– Vaikka haemme suurinta kasvua uusista palveluista ja konsultoinnista, tilintarkastus ja muut varmennuspalvelut ovat edelleen suurin ja tärkeä liiketoiminta-alueemme. Kehitämme näidenkin palveluiden osalta koko ajan osaamistamme ja tapaamme tehdä entistä laadukkaampaa tarkastusta digitaalisuutta hyödyntäen.

Nieminen korostaa että yhtiö menestyy vain kuuntelemalla asiakkaiden tarpeita herkällä korvalla ja vastaamalla tähän tarpeeseen mahdollisimman laadukkaalla palvelulla ja kovalla osaamisella.

– Kasvun ja kehityksen edellytyksenä on osaava henkilöstö. Rekrytoimme jatkuvasti joukkoomme kehittymishaluisia ja asiakaslähtöisen palveluasenteen omaavia asiantuntijoita, Nieminen jatkaa.

Suomalaisten osakkaidensa omistama PwC Suomi on tiivis osa kansainvälistä PwC-ketjua, joka työllistää 195 000 asiantuntijaa 157 maassa. Suomen PwC:n liikevaihto oli kesäkuussa 2014 päättyneellä tilikaudella 104,1 miljoonaa euroa. Yhtiö työllistää Suomessa yli 800 henkilöä.

Lisätietoja:

Mikko Nieminen, partneri, puh. 020 787 7257,
Kaisa Heikkinen, viestintä, puh. 020 787 7906,

PwC auttaa yrityksiä kasvamaan, toimimaan tehokkaasti ja raportoimaan luotettavasti. Suomessa meitä on yli 800 asiantuntijaa ja toimipisteverkostomme kattaa koko maan. Olemme sitoutuneita tuottamaan laadukasta palvelua liikkeenjohdon konsultoinnin, yritysjärjestelyiden, veroneuvonnan, tilintarkastuksen ja muun varmennuksen alueilla. Ota yhteyttä tai lue meistä lisää: www.pwc.fi.

PwC toimii 157 maassa yli 195 000 asiantuntijan voimin. Nimi PwC viittaa joko koko PwC-ketjuun maailmalaajuisesti tai yksittäisiin jäsenyrityksiimme, joista jokainen on oma juridisesti itsenäinen yhtiönsä. Lisätietoja rakenteestamme löydät osoitteesta www.pwc.com/structure.


Mikko Nieminen

Toimitusjohtaja

+358 (0)20 787 7257

  

Jätä kommentti

(* merkityt kentät ovat pakollisia. Sähköpostiosoitetta ei julkaista kommentin yhteydessä.)