Saakohan some-vaikuttajien verosuunnittelu jo liikaa palstatilaa?

Viimeisen parin viikon aikana mediassa on saatu seurata keskustelua some-vaikuttajien käyttämästä ”verojärjestelmän porsaanreiästä”. Keskustelu lähti liikkeelle Finnwatchin laatimasta tutkimusartikkelista. Artikkelin johtopäätökset esitetään dramaattisin sanakääntein: Tekstin mukaan ”löyhin liiketaloudellisin perustein” ja vain kirjanpidollisin toimin tapahtuva ”verojen minimointi” rapauttaa hyvän verojärjestelmän kulmakivet – sekä horisontaalinen että vertikaalinen oikeudenmukaisuus jäävät toteutumatta. Verotulot supistuvat. Hesarin haastattelema Heikki Niskakangas kuvaili tätä elävästi ”uudeksi vinoumaksi perusvinouman päällä”.

En aio pitää tässä verokonsultin ennalta arvattavaa palopuhetta siitä, miten laki on laki ja kaikille sama. Yritän sen sijaan asettaa asian jonkinlaisiin mittasuhteisiin, koska tämä perspektiivi keskustelusta vaikuttaisi tyystin puuttuvan. Selitän lyhyesti ensin olennaisen taustan.

Mikä on ns. ”perusvinouma”?

Linnakankaan terminologiaa hyödyntäen, ”perusvinoumalla” tarkoitetaan karkeasti sitä, että listaamattoman yhtiön osinkoja verotetaan palkkatuloa huokeammin. Hieman oikoen, osinkojen verotus on kaikkein huokeinta silloin, kun osinkojen määrä on alle 8 % yhtiön nettovarallisuudesta, 150 000 euron määräisiin osinkoihin saakka. Jos siis yhtiön nettovarallisuus – varat vähennettynä veloilla – on esimerkiksi 100 000 euroa, yhtiö voi jakaa huokeasti verotettuja osinkoja 8 000 euron edestä. Koska osingon verotus tulee usein palkan verotusta huokeammaksi, yrittäjällä on kannustin jakaa varoja yhtiöstä osinkoina eikä maksaa itselleen palkkaa.

Mikä on ”vinouma perusvinouman päällä”?

Kuten perusvinoumasta huomataan, huokeasti verotettujen osinkojen enimmäismäärä riippuu yhtiön nettovarallisuudesta. Tutkimusartikkelissa oli identifioitu järjestelyjä, joissa some-vaikuttaja oli ilmeisesti alun perin harjoittanut liiketoimintaansa osakeyhtiössä, perustanut toisen yhtiön ja siirtänyt ensimmäisen yhtiön osakkeet toiselle apportilla. Syntyi siis konserni: emo- ja tytäryhtiö. Tytäryhtiö ilmeisesti edelleen näissä tapauksissa harjoitti some-vaikuttamiseen keskittyvää liiketoimintaa. Se voi jakaa osingot emoyhtiölleen verovapaasti. Varsinainen lisämauste on kuitenkin se, että apportissa tytäryhtiön osakkeet arvostetaan käypään arvoon. Emoyhtiön nettovarallisuus siis kasvaa tuolla arvolla, jolloin emoyhtiö voi jakaa nettovarallisuutensa perusteella lisää huokeasti verotettuja osinkoja.

Tutkimusartikkeli ohjaa vertaamaan tätä konsernijärjestelyä tilanteeseen, jossa konsernia ei perusteta. Jos liiketoimintaa harjoitettaisiin vain yhdessä yhtiössä, tämän yhtiön tulisi rakentaa oma nettovarallisuutensa perinteisin keinoin, eli esimerkiksi tekemällä vuodesta toiseen voittoa. Konsernijärjestely sen sijaan mahdollistaa sen, että liiketoiminta arvostetaan käypään arvoon välittömästi. Näillä on selvä yhteys. Käypä arvo on tulevien kassavirtojen nettonykyarvo. Päästään siis nopeammin samaan lopputulemaan.

Oikeasti: mitä sitten?

Edellä esitetty näkökulma – sama lopputulos, mutta nopeammin – on mielestäni aivan keskeinen. Tutkimusartikkelissa sitä ei kuitenkaan kovinkaan näkyvästi käsitellä, vaan pikemminkin näkökulma antaa ymmärtää, että kyse olisi jollain tavoin pysyvästä vinoumasta. Toinen tähän liittyvä erittäin keskeinen näkökulma, joka tutkimusartikkelista nähdäkseni puuttuu, on vinouman merkityksen kvantifiointi. Otetaan siis esimerkki, jonka oletukset toivottavasti ovat lähellä ihan oikeaa maailmaa.

Oletus 1:

Haluamme maksimoida huokeasti verotettavat osingot. Tämä on mahdollista 150 000 euroon saakka. Jotta siis 8 %:n nettovarallisuudesta vastaisi tuota euromäärää, nettovarallisuuden tulisi olla 1 875 000 euroa.

Jotta konsernijärjestelyllä päästäisiin tähän lopputulokseen, yhtiön käyvän arvon tulee vastata vähintään tätä summaa. Jos käytetään nettonykyarvon laskentaan diskonttauksessa 15 %:n korkoa tästä ikuisuuteen, yhtiön vuosituloksen pitäisi olla hieman runsaat 280 000 euroa. Otetaan se laskennan lähtökohdaksi.

Oletus 2:

Nostamme yhtiöstä vain tarvittavan määrän käteistä ja loput jäävät yhtiöön. Yhtiö sijoittaa kertyneen varallisuuden (kuten myös tutkimusartikkelissa identifioidut some-vaikuttajat olivat kertoneet), koska sijoitusten tuottoa verotetaan tyypillisesti yhtiössä kevyemmin. Varallisuus siis kertyy nopeammin, kun isompi siivu tuotoista voidaan sijoittaa uudestaan.

Oletetaan, että tarvitsemme sähkömersumme tankkaamiseen muiden kulujen ohessa vuodessa 60 000 euroa, eli 5 000 euroa kuukaudessa. Tämä määrä tulee saada yhtiöstä ulos joko osinkoina tai palkkana. Oletetaan tietysti, että nostamme osinkoina niin paljon kuin huokean verotuksen puitteissa pystymme ja loput maksetaan palkkana.

Sekalaiset yksinkertaistukset:

Oletetaan, että palkkaa verotetaan 50 %:n verokannalla. Yksinkertaistuksen vuoksi en ota huomioon sivukuluja. En myöskään ota huomioon yhtiöön kertyneen varallisuuden tuottoa (eli oletetaan varojen makaavan tilillä).

Näillä lähtökohdilla vinoumien vinouman merkitys voidaan tiivistää ehkä seuraaviin huomioihin, jotka toivottavasti antavat keskustelulle jotain perspektiiviä:

Ilman konsernijärjestelyä yhtiö on viidessä vuodessa tilanteessa, jossa se voi maksaa vuosittain tarvittavat 60 000 euroa huokeasti verotettuina osinkoina. Tämä on siis relevantti aikajänne, jonka jälkeen tilanteet vastaavat toisiaan.
Konsernijärjestelyssä maksetaan viiden vuoden aikana veroa n. 450 000 euroa (yhtiön tulovero + osingoista maksettava vero). Ilman konsernijärjestelyä veroa maksetaan (yhtiön tulo + osinko + palkka) 490 000 euroa. Ero on siis noin 40 000 euroa viidessä vuodessa, eli 8 000 euroa vuodessa.
Konsernijärjestelyn verosäästö on näin laskettuna alle 10 % kaikista veroista. Tuloon suhteutettuna konsernijärjestelyn efektiivinen veroaste on rapiat 2 % matalampi.

Ollaan siis varsin kaukana tutkimusartikkelissa ja mediassa pyöritetyistä luvuista, joissa ei ole sinänsä ymmärtääkseni mitään virhettä. Ne vain perustuvat jokseenkin maailmasta irtautuneille oletuksille – maksimaaliselle yhden vuoden verohyödylle ottamatta kunnolla huomioon todellisia vaihtoehtoja.

Otetaan pari numeerista perspektiiviä lisää:

Tutkimuksessa käytiin läpi 50 yhtiötä, jotka harjoittivat some-vaikuttamista. Näistä kolmessa oli ilmeisesti tehty kyseinen konsernijärjestely. Voi tietysti olla, että tutkimusartikkelilla on ollut pedagoginen vaikutus, ja useampi on sen jälkeen omaksunut vastaavan toimintamallin. Mutta jos unohdetaan tällainen dynamiikka, niin konsernijärjestely on tilastollisesti käytössä 6 %:ssa tapauksista.
Seuraava arvioni syntyy puhtaasti stetson-menetelmällä, kun aika ei riitä syvällisempään tutkimukseen: Tilastokeskuksen mukaan Suomessa ymmärtääkseni oli vuonna 2021 (tuorein saatavilla oleva luku) n. 18 000 konserniyhtiötä. Liioitellaan esimerkin vuoksi: Oletetaan, että kaikki konsernit olisivat kahden yhtiön konserneja. Liioitellaan lisäksi, että vaikkapa neljäsosassa näistä olisi tehty kuvattu konsernijärjestely. Konsernijärjestelyä käyttäisi tällöin 2 250 yrittäjää.
Jokainen vuosi nämä yrittäjät säästäisivät konsernijärjestelyllä yhteensä 2 250 x 8 000 euroa, eli 18 miljoonaa euroa.
Valtion talousarvioesityksessä ansio- ja pääomatuloveroa sekä yhteisöveroa maksetaan vuonna 2024 ymmärtääkseni runsaat 33 miljardia euroa. Konsernijärjestelyjen vuoksi saamatta jää noin puoli promillea veroista.
Tuolla määrällä olisi voitu rahoittaa vaikkapa noin puolet heti remonttiin menevästä uudesta Espoon Matinkylän uimahallista, tai jossain määrin otsikoissakin paistatelleen valtiontalouden tarkastusviraston vuoden toimintamenot.

Vaikka puhutaankin mukavista summista, uskallan väittää, että ollaan kaukana verojärjestelmän oikeudenmukaisuutta uhkaavasta lisävinoumasta. Tietoisena ironiasta (osallistunhan itsekin keskusteluun) uskallan myös väittää, että asiaa on käsitelty mediassa ”hieman” sen todellista merkitystä laajemmin. Toki laskelmani oletuksilla voi leikkiä, mutta enpä usko, että tästä kovin merkittävää ongelmaa saadaan vääntämättä viisareita väkisin punaiselle.

Ehkä lopuksi on hyvä todeta, että Finnwatchin tutkimusartikkeli liittyy nähtävästi laajempaan kampanjaan osinkoverotuksen perusvinouman poistamiseksi. Tätä aihetta on vatvottu jo puoli ikuisuutta, enkä oikein näe, että tämän lisävinouman heiluttelu tikun nokkaan valikoituneiden some-vaikuttajienkaan tuomalla näkyvyydellä tosiasiassa toisi asiaan uusia näkökulmia. Lisähuomio tuskin ”murentaa viimeisiäkin osinkoverohuojennusta puolustavia näkemyksiä”, kuten tutkimusartikkelissa todetaan.

Osinkoverohuojennuksen kritiikkiä se sen sijaan saattaa murentaa. Olihan Finnwatch esimerkiksi aiemmassa seurantaraportissaan esittänyt muun muassa, että osinkoverohuojennuksesta hyötyvät eniten pääomavaltaisilla aloilla toimivien yhtiöiden omistajat (koska näissä nettovarallisuus on oletettavasti suurempi). Eikö punttien tasaaminen nyt puheena olevin ”kirjanpidollisin” keinoin pikemminkin lisää verojärjestelmän oikeudenmukaisuutta, ainakin yhdessä suhteessa?