PWC Uutishuone
12.10.2015|

Suuret suunnitelmat

Uutta bisnestä löytyy epätavallisista paikoista, kun vain pitää silmät auki ja osaa tarttua oikealla hetkellä haasteisiin kiinni. Viime viikolla mediassa puhuttiin esimerkiksi siitä, että jotkut yksityiset toimijat ovat alkaneet tarjota vastaanottokeskustoimintaa maahan tuleville pakolaisille. Sävy uutisoinnissa on ollut jotenkin kyselevä: onko se ihan oikein, että jotkut tahot saavat tuottoa tällaisista asioista?

Mieleen on tullut kohta viisi vuotta vanha Michael Porterin ja Mark Kramerin artikkeli Harvard Business Review -lehdessä, jossa he kirjoittivat jaetusta arvosta (Creating shared value). Porter ja Kramer esittivät, että yritykset voivat löytää uutta liiketoimintaa myös yhteiskunnallisista ongelmista ja haasteista. Omilla ratkaisullaan ne auttavat yhteiskuntaa voimaan paremmin mutta saavat samalla myös liikevaihtoa ja tuottoa. Ja kansalaiset hyötyvät myös.

YK julkaisi pari viikkoa sitten vuoteen 2030 tähtäävät kestävän kehityksen tavoitteet. Niitä on yhteensä 17, alatavoitteita peräti 169. Ne ovat jatkoa vuosituhattavoitteille, ja kaikki YK:n jäsenmaat ovat hyväksyneet ne. Myös yritysmaailma on ollut mukana laatimassa kestävän kehityksen tavoitteita, mikä on hyvä juttu.

Uskon, että osa yrityksistä tulee ainakin raportoinnissaan liittämään joitakin omia kehittämistoimiaan näihin YK:n tavoitteisiin. Yritykset haluavat osoittaa toimivansa samaan suuntaan suurten tavoitteiden kanssa. Päinvastaiset toimet voisivat herättää arvostelua ja vaikuttaa yrityksen sosiaaliseen toimilupaan. Osa yrityksistä miettii myös kestävän kehityksen tavoitteiden luomia liiketoimintamahdollisuuksia. Lopputuloksena saattaa syntyä sekä yhteiskunnalle että yritykselle Porterin ja Kramerin esittämää jaettua arvoa, joka heijastuu positiivisesti myös kansalaisiin.

Vastaanottokeskuspalveluiden joidenkin osien ulkoistaminen yksityiselle sektorille vaikuttaa herättävän kysymyksiä, osin jopa vastustustakin. Tämä osoittaa, ettei suomalainen yhteiskunta taida olla täysin valmis jaetun arvon palvelutuotantoon. Meillä on pitkä perinne siitä, mitkä palvelut kuuluvat hyvinvointivaltion julkisen sektorin hoidettaviksi ja mitkä puolestaan ovat yksityisen sektorin tontille kuuluvia. Rajojen muuttaminen on osittain poliittinen kysymys, mutta se on myös liiketoiminnan uudistumisen kysymys. Sitä saattaa löytyä jatkossa suunnista, joista sitä ei ole totuttu hakemaan.

Kestävyysvajetta voisi paikata myös siten, että kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumisessa nähdään olevan rooli myös yksityisellä sektorilla. Tämä on suuri muutos pohjoismaisessa hyvinvointivaltiomallissa. Muutoksen ei voi olettaa syntyvän ilman keskustelua – eikä sen pidäkään tapahtua ilman kunnollista ja avointa vuoropuhelua. Sen myötä on kuitenkin mahdollista löytää vähitellen uudet asemat ja ehkä myös turvata samalla kestävää kehitystä. Jos kuvio hoidetaan hyvin, sen pitäisi Porterin ja Kramerin ajattelun mukaisesti tuottaa hyötyjä kaikille osapuolille. Sellaiset uudistukset ovat tervetulleita.

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet eivät ole ihan köykäisimmästä päästä, sillä ne alkavat köyhyyden ja nälän poistamisesta päätyen rauhanomaisten yhteiskuntien edistämiseen.

Takavuosina oli tapana naureskella uusien missien vastauksille, kun heiltä kysyttiin, mihin he haluavat keskittyä missivuoden aikana. Aikomukset saattoivat olla kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa samaa kunnianhimoista luokkaa: nälänhädän poistamista ja maailmanrauhan aikaansaamista.

Ei jätetä työtä pelkästään missien varaan, vaan katsotaan, mitä omassa liiketoiminnassa voisi tehdä ongelmien ratkaisemiseksi. Jos hyvin käy, voivat suuret suunnitelmat alkaa toteutua. Sen seurauksena kaikkien tulevaisuus saattaa näyttää valoisammalta.