PWC Uutishuone
PWC Uutishuone
03.03.2020|

Tilintarkastusalalle eksyminen

Miksi tilintarkastajaksi – osa 1. Tässä juttusarjassa Eero Kotilainen muistelee tilintarkastajana viettämiään vauhdikkaita ja kokemusrikkaita vuosia.

Aloitin työt valoteknikkona – siis roudarina – 17 ikävuoden tienoilla. Rakastin työtäni ja suunnitelmissa oli tehdä koko työurani sitä. Noin kymmenen vuotta myöhemmin hakeuduin parille liiketalouden kurssille saadakseni älyllistä stimulaatiota. Sain ensikosketuksen laskentatoimen maailmaan. Sen loogisuus ja järjestelmällisyys tuntui sopivan minulle, ja ilman erityisiä ammatillisia tavoitetta jatkoin tutkintopuolella opintoja roudarin töiden ohella.

Opintojeni edetessä PwC:llä tilintarkastajana työskentelevä tuttu suositteli useaan kertaan hakemaan PwC:n trainee-ohjelmaan harjoittelijaksi.

Tilintarkastus… Eihän se maailman seksikkäimmältä ammatilta kuulostanut. Näin mielessäni tunkkaisessa kellarihuoneessa mappien kanssa viihtyvän hiirulaisen. Ei ehkä mun juttu. Päätin kuitenkin hakea PwC:lle, kun kaveri oli kerran niin innoissaan. Pääsin kuin pääsinkin harjoittelijaksi. 

Harjoittelujakson aikana aloin ymmärtää, että käsitykseni tilintarkastuksesta oli ollut väärä. Todellisuudessa työ oli sosiaalista ja aktiivista yhteistyötä sekä asiakkaiden että kollegoiden kanssa. Viihdyin ja pärjäsin, ja harjoittelujakson päätteeksi otin vastaan minulle annetun työtarjouksen.

Olin iloinen ensimmäisestä “oikeasta” työpaikastani, mutten voinut vielä kuvitellakaan mitä kaikkea valitsemani ammatti toisi tullessaan.

Tilintarkastus on kuin sipuli, johon kasvaa jatkuvasti uusia kerroksia

Varsinainen tilintarkastus, siis numeroiden oikeellisuuden varmentaminen, on kuin ydin, jonka ympärille kaikki on urallani rakentunut. Se on kuitenkin vain ydin. Kuten sipulissa on kerroksia, myös tilintarkastuksessa pienen keskustan ympärille on kasvanut lukemattomia taitojen ja kokemusten kerroksia. Väitän, että missään muussa ammatissa en olisi päässyt näkemään ja kokemaan kaikkia niitä ihmeellisiä asioita, joita tilintarkastus on tarjonnut.

Seuraavissa kirjoituksissa kerron tilintarkastajan matkasta siten kuin olen viimeiset 10 vuotta sen itse kokenut. Aiheita, joita tulen käsittelemään, ovat esimerkiksi

  • Ensimmäisten parin vuoden jyrkkä oppimiskäyrä
  • Matka itsenäiseksi asiantuntijaksi
  • Kansainvälistyminen
  • Syvempi tutustuminen asiakkaisiin ja toimialoihin
  • Isoihin pöytiin pääseminen
  • Tiimityö ja johtaminen.

 

Kirjoittaja on PwC:llä työskentelevä tilintarkastuksen asiantuntija Eero Kotilainen, KHT. Eero valmistui Haaga-Heliasta tradenomiksi 2009 ja aloitti työnsä PwC:llä samana vuonna. Hän toimi tilintarkastajana vuoteen 2018 asti, ja näiden kymmenen vuoden aikana hän erikoistui kansainvälisiin pörssiyhtiöihin ja erityisesti projektitoimintaa harjoittaviin yrityksiin. Nykyään Eero työskentelee asiantuntijana PwC:n Audit Transformation -ohjelmassa. Ohjelma tähtää tilintarkastuksen toimitusmallin laaja-alaiseen uudistamiseen, mikä liittyy niin teknologiaan ja sen hyödyntämiseen kuin toimintatapoihin ja johtamismalleihin. 


Miksi tilintarkastajaksi -sarjan muut osat:

Osa 2: Ensimmäisten vuosien jyrkkä oppimiskäyrä tilintarkastuksen parissa

Osa 3: Lihaa luiden ympärille – kokemus tilintarkastuksesta karttuu ja vastuu kasvaa

Osa 4: Tilintarkastusuran kansainvälistyminen

Osa 5: Tilintarkastaja syventyy asiakkaisiin ja toimialoihin

Osa 6: Tilintarkastaja pääsee isoihin pöytiin

Osa 7: Tilintarkastaja tiimien johtajana

Osa 8: Audit Transformation – tilintarkastaja siirtyy uusiin tehtäviin