PWC Uutishuone
11.04.2016|

Tunti tunnilta, sivu sivulta

Ilo kupli mielessä, kun avasin kustantajan lähettämää pakettia: sieltä löytyi upouusi kirjani Strategisen yritysvastuun käsikirja. Ihan pelkkää rallattelua kirjan kirjoittaminen ei ollut ollut, joten annoin itseni nauttia hetkisen onnistumisen tunteesta.

Moni on kysynyt, että miten kirjan kirjoitus oikein sujuu hektisen työn ohessa. Kyllä se onnistuu, kun tekee hyvän suunnitelman ja pitää siitä kiinni, on ollut vakiovastaukseni. Inspiraation odottelun sijaan mietin, kuinka monta sivua minun on saatava viikossa valmiiksi, että saan käsikirjoituksen kustantajalle lupaamassani aikataulussa. Sitten tarvitaan sisältösuunnitelma ja kartoitus siitä, missä kohtaa kaivataan tarkempaa taustatutkimusta ja kuinka sen tekeminen organisoidaan. Sen jälkeen käydään työhön. Näin se suurin piirtein meni.

Helpottava tekijä tässä urakassa oli se, että kirjoitin asioista joista minulla itselläni on käytännön kokemusta vuosien ajalta. Se auttoi pitämään punaisen langan kirkkaampana ja erottamaan merkittävät seikat vähemmän merkityksellisistä. Asiaa olisi ollut paljon enemmän, mutta käsikirjatyyppisessä teoksessa ei kannata mennä liian yksityiskohtaiselle tasolle, sillä sinne voi ison kuvan kadottaa helposti.

En suoranaisesti tuntenut sisäistä kirjoittamisen pakkoa ja paloa, vaikka toki mielessä oli käynyt tarve aikaisemman kirjan tekstien päivitykselle. Jossain mielessä koin myös velvollisuudekseni jakaa sitä tietoa ja taitoa, jonka olen vuosien varrella tiivistänyt kokemuksen kautta kuviksi ja kuvioiksi. Konsultin työssä ei riitä, että ymmärtää yritysvastuun asiasisällön. On myös osattava liittää se aina uusiin tilanteisiin. Lisäksi on hallittava kehitys- ja muutosprosessit, joiden avulla yritysvastuu saadaan siirretyksi liiketoimintaan. Tämän kaiken olen kirjoittanut kirjaani, koska uskon yhä useamman tarvitsevan tätä tietoa.

Syksyiltojen pimetessä kirjoittamisessakin meinasi maali hämärtyä. Vaikka pysyin aikataulussa, tuntui välillä raskaalta aloittaa kirjoittaminen työpäivän päätteeksi tai käyttää siihen iso osa viikonlopusta. Kumma kyllä ei missään vaiheessa juolahtanut mieleenkään alkaa lipsua aikataulusta. Pika-avuksi valitsin kahviautomaatista mokkakaakaon, joka mukavasti kohotti hetkeksi energiatasoa. Kotona kirjoittamisen välissä saattoi käydä juoksulenkillä tai tavata tytärtä keskustan kahvilassa, minkä jälkeen homma taas sujui.

Itselleni ehdottomasti tärkein asia on ollut oivallus, että kun olen jonakin iltana urakoinut sille viikolle aikataulutetun määrän tekstiä, niin muina iltoina minun ei tarvitse ajatellakaan sitä. Voin tyytyväisenä todeta, että nyt on ansaitun levon aika.

Teksti valmistui tunti tunnilta, sana sanalta, niin kuin muutkin isot projektit aikanaan valmistuvat. Näillä opeilla olen lohduttanut ja kannustanut opinnäytetöiden tai raporttien tekijöitä sellaisina hetkinä, kun tilanne alkaa tuntua toivottomalta. Tänään tehdään vain tämän päivän osuus eikä muita päiviä ja työmääriä kannata tänään murehtia.

Helpotusta kirjoittamiseen toi myös se, että muutamat työkaverit samoin kuin jotkut yhteistyökumppanit kirjoittivat lyhyitä katsauksia tai antoivat haastattelun erityiskysymyksistä. Tämän avulla pääsimme joissakin asioissa kurkistamaan myös syvemmälle kuin mitä käsikirjassa muuten olisi päästy.

Nyt on se tunne, että ihan heti en uutta kirjaprojektia aloita. En myöskään ole uskaltanut vielä avata kirjaa, koska en ole saanut omaan tekstiin tarpeeksi etäisyyttä. Mutta kansia olen silloin tällöin vilkaissut. Vieläkin tuntuu hyvältä, että se nyt on valmis.