- Aiheet
Työ tasa-arvon puolesta jatkuu
Naistenpäivä tuli, oli ja meni. Hyvä niin. Vaikka erityinen päivä nostaa esille naisten asemaan liittyviä asioita on tärkeä, ei sen varaan kannata liikoja laskea. Monet asiat ovat paljon paremmin nyt kuin äitini tai mummoni eläessä. Silti on vielä tekemistä, jotta tyttäreni sukupolven ei tarvitsisi enää kärvistellä samojen asioiden kanssa. Niiden korjaamiseen ei yksi päivä vuodessa riitä.
Olemme meillä PwC:llä kiinnittäneet tasa-arvoon erityishuomiota. Laadimme äskettäin viiden vuoden päähän kurottavan monimuotoisuutta edistävän ohjelman. Olimme nimittäin havahtuneet siihen, että hyvästä tahdosta huolimatta urapolun ylimmillä portailla on enemmän miehiä kuin naisia.
Teimme analyyseja ja etsimme juurisyitä. Lopulta tulimme siihen tulokseen, että jossakin taustalla lymyää todennäköisesti alitajuisia ja tunnistamattomia ennakkokäsityksiä naisista ja miehistä ja siitä, millaista eri sukupuolten elämä on.
Emme yleensä tunnista helposti käsityksiämme, mutta ne pääsevät kuitenkin pesiytymään moniin urapolun vaiheisiin hidastaen naisten etenemistä.
Lääkkeeksi määrittelimme näiden ennakkoluulojen esiin nostamisen ja meidän kaikkien tietoisuuden kehittämisen. Lisäksi tulemme tarkastelemaan uran ja etenemisen kaikkia vaiheita ja etsimään ne kohdat, joissa miesten ja naisten tiet tavallisesti erkanevat. Ei ole helppo juttu, mutta eipä tässä moni muukaan asia sitä ole.
PwC on monen vuoden ajan julkaissut Women in Work -indeksiä, jonka taustalla on viisi tunnuslukua: sukupuolten välinen palkkaero, naisten osallistuminen työelämään, sukupuolten välinen ero työelämään osallistumisessa, naisten työttömyys ja naisten kokoaikaiset työsuhteet. Suomi on monella tapaa ollut tasa-arvon edelläkävijä, mutta tässä indeksissä emme ole Pohjoismaiden parhaimmistoa.
Yhdeksäs sijamme ei ole kuitenkaan huono, sillä monet asiat ovat meillä hyvällä tolalla. Se mikä huolestuttaa, on Suomen sijoituksen hidas hiipuminen alaspäin: vielä kolme vuotta sitten oltiin seitsemännellä sijalla, vuosi sitten kahdeksannella ja nyt siis yhtä pykälää alempana.
Olemme PwC:nä tekemässä omaa työpaikkaamme tasa-arvoisemmaksi tietoisella kehittämistyöllä, ja toivottavasti näin tapahtuu muissakin yrityksissä.
Kaikkien mukana oloa tarvitaan, jotta yhtäläiset mahdollisuudet naisille ja miehille toteutuisivat. Aikanaan tulokset saattavat näkyä myös Women in Work -indeksissä, jos moni muukin yritys vie asiaa eteenpäin.
Urapolkuesteiden raivaamisen lisäksi pitää olla esikuvia ja rohkeita yksilöitä, joiden kannanotot ja näkyvä puolesta puhuminen auttavat jaksamaan heikkoina hetkinä. Tällaisia ihmisiä, sekä naisia että miehiä, on ollut minunkin työpolkuni varrella. Erityisesti kiitän sitä yhtä esimiestä, joka rohkaisi, suorastaan vaati, hakemaan ensimmäistä päällikköpaikkaani. Olin nimittäin tyypillisesti sellaisen alitajuisen ennakkoluulon vallassa, etten voi edes hakea tuota paikkaa saati tulla valituksi. Ilman hänen puhettaan pesti olisi mennyt jollekin muulle, mutta minun kohdallani se käynnisti uran johtamistehtävissä.
Yksi aikamme rohkeutta ja peräänantamattomuutta edustava naisihminen on nostettava esiin: ruotsalainen lukiolainen Greta Thunberg, joka herättelee maailman poliitikkoja torjumaan ilmastonmuutosta. Kysymys ei ole siitä, että Greta hankkisi esiintymisillään esimerkiksi poliittisia kannuksia tulevaa uraa varten. Ei, Greta kiertää puhumassa ja vaatimassa toimenpiteitä milloin World Economic Forumissa, milloin YK:n ilmastoneuvottelutilaisuuksissa sen vuoksi, että hän on erittäin huolissaan meidän toimimattomuudestamme sekä sen seurauksista hänen sukupolvelleen.
Tasa-arvoasioissakin tarvitaan vielä saarnamiehiä ja -naisia. Sen lisäksi on tarpeen sekä tehdä pitkäjänteistä kehitystyötä että luoda rohkaisua ja toisia tukevaa ilmapiiriä muutenkin. Joku meistä voi juuri oikealla hetkellä onnistua sanomaan toiselle jotakin sellaista, mikä auttaa häntä eteenpäin. Aina sitä ei edes itse tiedä tehneensä niin, mutta juuri sen vuoksi meidän on tuettava toisiamme muulloinkin kuin naistenpäivänä. Ne juhlat on taas juhlittu. Arkea sen sijaan riittää.
Kirjoittaja Sirpa Juutinen toimi PwC Suomen partnerina ja yritysvastuujohtajana joulukuusta 2003 kesäkuuhun 2021. Yritysvastuun uranuurtajana Suomessa tunnettu Sirpa on vienyt vastuullisuusasioita pitkäjänteisesti ja menestyksekkäästi eteenpäin niin PwC:llä kuin asiakkaidemme liiketoiminnassa.
PwC-uransa jälkeen Sirpa vaikuttaa mm. Outokummun ESG-neuvottelukunnassa.