Työnantaja, harkitsetko polkupyöräetua henkilöstöllesi? Muista ainakin nämä asiat verotuksesta!
Vuoden 2021 alusta lähtien työnantajilla on ollut mahdollisuus tarjota työntekijöilleen työsuhdepolkupyörä uutena verovapaana luontoisetuna. Työsuhdepolkupyörä voidaan hankkia leasingsopimuksella tai se voidaan ostaa työnantajan omistukseen. Työsuhdepolkupyörä on tarkoitettu työntekijän henkilökohtaiseen käyttöön kodin ja työpaikan välisille matkoille sekä työ- ja vapaa-ajalla tapahtuvaan kulkemiseen.
Vuoden 2021 alusta lähtien työnantajilla on ollut mahdollisuus tarjota työntekijöilleen työsuhdepolkupyörä uutena verovapaana luontoisetuna. Työsuhdepolkupyörä voidaan hankkia leasingsopimuksella tai se voidaan ostaa työnantajan omistukseen. Työsuhdepolkupyörä on tarkoitettu työntekijän henkilökohtaiseen käyttöön kodin ja työpaikan välisille matkoille sekä työ- ja vapaa-ajalla tapahtuvaan kulkemiseen.
Polkupyöräetuun kuuluvat pyörän lisäksi pyörään kiinteästi kuuluvat varusteet kuten valot, lukko ja nastarenkaat. Myös pyöräilykypärä luetaan osaksi etua. Sitä vastoin pyöräilykengät ja -vaatteet sekä matkamittarit jäävät polkupyöräedun ulkopuolelle ja ovat siten saajalleen veronalainen luontoisetu.
Polkupyöräedun arvo määräytyy käyvän arvon mukaisesti. Vuonna 2021 polkupyöräetu on työntekijälle verovapaata tuloa 1200 euroa vuodessa, ja verovapaan tulon ylittävä määrä katsotaan työntekijälle veronalaiseksi luontoiseduksi. Kokosimme ohjeet polkupyöräedun työntekijöilleen jo tarjoaville tai sitä harkitseville yrityksille.
Työsuhdepolkupyörän käsittely ennakkoperinnässä
Työsuhdepolkupyöräetu voidaan antaa työntekijälle palkan päälle tai kokonaispalkan osana. Kun etua käsitellään kokonaispalkan osana, työnantaja vähentää rahapalkan määrää edun arvoa vastaavalla määrällä. Edun järjestämistapa vaikuttaa siihen, miten etu otetaan huomioon työntekijän eläkelain (TyEL) mukaisessa eläkkeen perusteena olevassa työansiossa.
Tuloverolain 64 §:n mukaan työnantajan työntekijälleen antama polkupyöräetu on verovapaata tuloa 1200 euroon asti vuodessa. Verohallinnon luontoisetujen verotusta koskevan ohjeen mukaan polkupyöräetu on verovapaaseen rajaan saakka verotonta riippumatta siitä, annetaanko etu palkanlisänä vai palkanosana siten, että rahapalkan määrää vähennetään edun arvoa vastaavalla määrällä. Edun järjestämistapa ei siis vaikuta edun veronalaisuuteen.
TyEL:n mukaisen eläkkeen perusteena olevan työansion määräytymiseen edun järjestämistavalla on vaikutusta. Kun etu on sovittu kokonaispalkan osaksi, se on tätä kautta määritelmällisesti vastiketta työstä ja siksi luetaan mukaan TyEL:n mukaiseen eläkkeen perusteena olevaan työansioon. Näin siis riippumatta siitä, onko etu verotuksessa kokonaan tai osittain verotonta.
Tästä johtuu myös se, että verottomankin polkupyöräedun perusteella tulee maksettavaksi niin eläke- työttömyys-, tapaturma- ja ryhmähenkivakuutusmaksukin. Tämä saattaa aiheuttaa palkkahallinnossa pientä säädön tarvetta, mutta tulorekisteri-ohjeistus auttaa tässäkin maaliin ihan mukavasti.
Jos työnantaja myöntää polkupyöräedun palkan päälle, ei verovapaana pidettävä etu ole eläkkeen perusteena olevaa työansiota. Jos jokin osa polkupyöräedusta olisi sen sijaan veronalaista tuloa, olisi tämä osa myös työansiota, jonka perusteella tulisi maksettavaksi kaikki työnantajan ja työntekijän pakolliset vakuutusmaksut.
Työsuhdepolkupyörien arvonlisäverotus
Arvonlisäverolaissa vähennysoikeuden perusperiaatteen mukaan verollista liiketoimintaa varten tehtyjen tavaroiden ja palvelujen hankinnoista verovelvollinen saa vähentää arvonlisäveron (AVL 102 §). Tämän yleisen vähennysoikeuden mukaisesti muuta kuin arvonlisäverollista liiketoimintaa varten tehdyistä hankinnoista verovelvollisella ei ole arvonlisäveron vähennysoikeutta. Siten esimerkiksi omistajan tai henkilöstön yksityiseen käyttöön tai siihen verrattavaan tarkoitukseen tehdyt hankinnat eivät ole vähennysoikeuden piirissä.
Yleistä vähennysoikeutta on lisäksi rajattu nimenomaisesti arvonlisäverolakiin sisältyvällä yksityiseen kulutukseen liittyvien hankintojen vähennyskiellolla (AVL 114 §). Vähennyskiellon alaisia hankintoja ovat muun muassa verovelvollisen tai hänen henkilöstönsä asunnon ja työpaikan väliseen kuljetukseen liittyvät tavarat ja palvelut (AVL 114 § 1 mom. 2 kohta). Vähennyskielto pitää sisällään kuljetusvälineiden hankinta- ja käyttökustannukset, vuokralle otettujen kuljetusvälineiden vuokramaksut sekä ulkopuoliselle kuljetusyritykselle maksetut korvaukset (esim. junaliput ja taksimaksut).
Polkupyöräedun mukaiset työsuhdepolkupyörät on tarkoitettu työntekijän yksityiseen käyttöön niin työajalla kuin vapaa-ajalla tehtäville matkoille. Tällöin työsuhdepolkupyörän hankintaa ei ole tehty vähennysoikeuden yleisten edellytysten mukaisesti työnantajayrityksen arvonlisäverollista liiketoimintaa varten. Lisäksi on huomioitava, että arvonlisäverolain 114 § 1 mom. 2 kohta kieltää nimenomaisesti arvonlisäveron vähentämisen verovelvollisen tai hänen henkilökuntansa asunnon ja työpaikan väliseen kuljetukseen liittyvistä tavaroista ja palveluista. Siten edellä esitetyistä perusteluista seuraa se, että työnantajayrityksellä ei nähdäksemme ole vähennysoikeutta työsuhdepolkupyörien hankintaan ja huoltoon sisältyvästä arvonlisäverosta.
Kun työnantaja hankkii työntekijöilleen työsuhdepolkupyöriä leasingsopimuksella, sen perusteella maksettavaan leasingmaksuun kuuluu usein myös pyöräkohtainen toimisto- ja käsittelykulu. Verohallinnon ohjeen mukaan polkupyöräedun arvo on leasingsopimuksella hankitussa työsuhdepolkupyörässä leasingmaksu vähennettynä leasingyhtiölle maksetuilla toimisto- ja käsittelykuluilla. Tämän perusteella voisi olettaa, että tällainen niin kutsuttu hallinnointimaksu on työsuhdepolkupyörän leasingmaksusta erillinen maksu, johon sisältyvä arvonlisävero olisi vähennyskelpoinen työnantajayritykselle.
Korkein hallinto-oikeus (KHO) on kuitenkin linjannut työsuhdeautojen hallinnointimaksuihin sisältyneen arvonlisäveron vähennysoikeudesta päätöksessään KHO 3.5.2010 T 997 toisin. A Oyj oli hankkinut B Oy:ltä leasingsopimuksella työntekijöilleen vapaan autoedun mukaisia työsuhdeautoja ja tehnyt erillisen työsuhdeautojen hallinnointipalveluja koskevan sopimuksen. Hallinnointipalvelumaksu perustui vuokrattujen autojen lukumäärään ja se veloitettiin erikseen omalla laskullaan erillään leasingvuokrista ja muista huolto- ja käyttökuluista. KHO:n ratkaistavana oli kysymys siitä, onko A Oyj:llä vähennysoikeus työsuhdeautojen hallinnointipalvelujen maksuihin sisältyvästä arvonlisäverosta.
KHO katsoi, että A Oyj:n ja B Oy:n välinen autokannan rahoitus- ja hallintopalveluja koskeva sopimus oli yksi kokonaisuus, jossa henkilöautojen luovutus ja käyttö oli pääsuoritteena ja jossa hallinnointipalvelut olivat epäitsenäinen sivusuorite. Hallinnointipalvelujen katsottiin liittyvän olennaisesti ja kiinteästi henkilöautojen luovutukseen ja käyttöön. Sillä, että hallinnointipalveluista laskutettiin erikseen, ei ollut asiassa merkitystä. Koska henkilöautot oli hankittu A Oyj:lle vähennysrajoituksen alaiseen käyttöön, A Oyj:llä ei ollut oikeutta vähentää hallinnointipalveluihin sisältyviä arvonlisäveroja.
Edellä esitetyn KHO:n päätöksen valossa työsuhdepolkupyörän leasingmaksuun sisältyvä toimisto- ja käsittelykulu vaikuttaisi liittyvän olennaisesti ja kiinteästi työsuhdepolkupyörien luovutukseen ja käyttöön. KHO:n päätöksen perusteella työsuhdepolkupyörien hankkiminen leasingsopimuksella on työnantajayritykselle pääsuorite ja usein työntekijäkohtaisesti määräytyvä työsuhdepolkupyörän toimisto- ja käsittelykulu on epäitsenäinen sivusuorite. KHO:n päätöksen perusteella merkitystä ei ole sillä, että toimisto- ja käsittelykulu laskutetaan itsenäisesti erikseen työsuhdepolkupyörien vuokrasta. Koska työnantajayrityksellä ei ole arvonlisäveron vähennysoikeutta työsuhdepolkupyöristä, työnantajayrityksellä ei ole myöskään vähennysoikeutta työsuhdepolkupyörien toimisto- ja käsittelykuluun sisältyvästä arvonlisäverosta. Tulkintaa voi perustellusti kritisoida, koska ostettu hallintapalvelu palvelee yrityksen taloushallintoa eikä niinkään työntekijöiden tarpeita. Tulkintalinja on kuitenkin selvä.
