Naisten asema työelämässä paras Islannissa ja Ruotsissa, Suomi ei hätyyttele kärkisijoja

PwC:n tuoreimman Women in Work -indeksin mukaan naisten asema työelämässä oli vuonna 2019 paras Islannissa, Ruotsissa ja Uudessa-Seelannissa. Suomi sijoittuu kahdeksanneksi. COVID-19-pandemia on lisännyt etenkin naisten työttömyyttä useimmissa OECD-maissa.

PwC:n tuoreimman Women in Work -indeksin mukaan naisten asema työelämässä oli vuonna 2019 paras Islannissa, Ruotsissa ja Uudessa-Seelannissa. Suomi sijoittuu kahdeksanneksi. COVID-19-pandemia on lisännyt etenkin naisten työttömyyttä useimmissa OECD-maissa.

PwC:n Women in Work Index 2021 analysoi naisten taloudellista asemaa 33:ssa OECD-maassa. Indeksin viisi osa-aluetta ovat sukupuolten välinen palkkaero, naisten osallistuminen työelämään, työvoimaan kuuluvien naisten ja miesten ero, naisten työttömyys ja naisten osuus kokopäivätyötä tekevistä.

Islanti on indeksin kärjessä jo toista kertaa peräkkäin. Ruotsi piti kakkossijansa ja Uusi-Seelanti nousi nelossijalta kolmoseksi. Suomi nousi vuoden 2018 sijalta 9 sijalle 8.

“Suomen sijoitus on vuodesta 2000 asti pyörinyt sijoilla 7–10, joten kehitystä ei juuri ole tapahtunut”, toteaa PwC Suomen partneri Sirpa Juutinen.

Koronapandemia iski erityisesti naisten työllisyyteen

Naisten asema työelämässä on vuosien saatossa parantunut hiljalleen, mutta COVID-19-pandemian arvioidaan palauttavan aseman vuoden 2017 tasolle vuoden 2021 loppuun mennessä. Useimmissa vuoden 2020 työllisyysasteen putoamisesta raportoinneissa OECD-maissa naisten työllisyys on laskenut miehiä enemmän. 

Suomessa vuonna 2019 naisten työllisyysaste oli 77 % ja putosi vuonna 2020 56 %:iin. Samanaikaisesti myös miesten työllisyysaste putosi 80 %:sta 63 %:iin. Vuosien 2019 ja 2020 välillä naisten vuotuinen OECD:n työttömyysaste nousi 1,7 prosenttiyksikköä 7,4 prosenttiin. 

”COVID-19:n vaikutukset työvoimaan ovat huolestuttavia ympäri maailmaa. Pandemia on lisännyt erityisesti naisten hoitotaakkaa ja kotityön osuutta ja vaikeuttanut työelämään hakeutumista tai osana sitä pysymistä. Lisäksi monet naiset työskentelevät palvelualoilla, jotka ovat kärsineet pandemian vaikutuksista rajusti. Mitä kauemmin poikkeustilanne jatkuu, sitä enemmän kärsii sukupuolten välinen tasa-arvo”, Juutinen toteaa.

Kotityöt ja esimerkiksi lastenhoito eivät jakaudu kaikissa perheissä edelleenkään tasaisesti. UN Womenin selvitys kertoo, että ennen pandemiaa naiset hoitivat perheen lapsia viikossa kuusi tuntia miehiä enemmän. Pandemian aika tuntimäärä on noussut 7,7:ään. Viikossa lastenhoito verottaa naisilta 31,5 tuntia – lähes kokopäivätyön verran, mutta ilmaiseksi.

Jotkut naisista ovat saattaneet jättäytyä pois työelämästä pandemian takia ja suunnitella palaavansa töihin sen jälkeen. Tutkimusten mukaan uratauoilla on kuitenkin pitkäaikaisia vaikutuksia naisten näkymiin työmarkkinoilla, ja naiset palaavat työelämään usein aikaisempaa huonopalkkaisempiin ja vähemmän vaativiin tehtäviin.

Jos naisten työllisyys saataisiin OECD:ssa nostettua huippusuorittaja Ruotsin tasolle, vuotuinen vaikutus bruttokansantuotteeseen olisi 6 000 miljardia Yhdysvaltain dollaria. USA:ssa, jossa naisten työttömyysaste on yksi korkeimmista, BKT:n nousuksi arvioidaan jopa 1 700 miljardia dollaria vuodessa.

PwC:n Women in Work Index 2021

PwC:n tarkoitus on rakentaa yhteiskuntaan luottamusta ja ratkaista merkittäviä ongelmia. Autamme yrityksiä kasvamaan, toimimaan tehokkaasti ja raportoimaan luotettavasti jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Apunasi on Suomessa yli 1 200 asiantuntijaa ympäri maan. Palveluitamme ovat liikkeenjohdon konsultointi, yritysjärjestelypalvelut, veroneuvonta, lakipalvelut, riskienhallinta, tilintarkastus ja muut varmennuspalvelut. Lisää tietoa: www.pwc.fi. Twitter: @PwC_Suomi.

PwC toimii 155 maassa yli 284 000 asiantuntijan voimin. Nimi PwC viittaa PwC-ketjuun ja/tai yhteen tai useampaan sen jäsenyritykseen, joista jokainen on oma itsenäinen yhtiö. Lisää tietoa: www.pwc.com/structure.

 

Kirjoittaja Sirpa Juutinen toimi PwC Suomen partnerina ja yritysvastuujohtajana joulukuusta 2003 kesäkuuhun 2021. Yritysvastuun uranuurtajana Suomessa tunnettu Sirpa on vienyt vastuullisuusasioita pitkäjänteisesti ja menestyksekkäästi eteenpäin niin PwC:llä kuin asiakkaidemme liiketoiminnassa.

PwC-uransa jälkeen Sirpa vaikuttaa mm. Outokummun ESG-neuvottelukunnassa.