Vesikriisistä valtioiden väliseen konfliktiin

World Economic Forum on julkaissut riskiraportteja jo kymmenen vuoden ajan. Aluksi taloudelliset riskit hallitsivat karttaa vuosien ajan. Nyt kuitenkin näyttäisi tapahtuvan jotain erikoista: ensimmäistä kertaa maailmanlaajuisella riskikartalla talousasiat ovat jääneet marginaalisiksi viiden tärkeimmän riskin joukossa. Todennäköisyydeltään suurin riski on nyt geopoliittinen uhka, ts. valtioiden ajautuminen konfliktiin.

Riskejä pitää tutkia niiden todennäköisyyden lisäksi myös mahdollisten vaikutusten suuruuden kautta. Tälläkin tavoin tarkasteltuna talousasiat ovat saaneet antaa ykköstilan muille asioille, sillä asiantuntijat ovat arvioineet vesikriisillä olevan kaikkein suurimmat seurausvaikutukset. Lisäksi vedestä on nyt tullut sosiaalinen asia sen sijaan, että se kuuluisi ympäristöasioiden joukkoon, kuten aikaisemmin. Tämä korostaa tilanteen kärjistymistä, koska nyt vaikutusten nähdään heijastuvan myös lähiyhteisöihin ja laajemminkin yhteiskuntiin ja alueisiin synnyttäen niiden välille eriarvoisuutta.

Itse asiassa kaikki riskit ovat yhä enemmän toisiinsa linkittyneitä, jolloin kaikilla on sekä taloudellisia, sosiaalisia, ekologisia, geopoliittisia että teknologisia yhtymäkohtia. Tämä osaltaan selittää sitä, miksi riskeiksi määriteltyjä asioita on niin haasteellista hallita. Samalla se korostaa myös tämän riskien hallitsemiseksi tehtävän työn tärkeyttä: parannukset minkä tahansa kartalla riskinä näkyvän asian tilassa voivat heijastua positiivisesti myös muihin riskeihin ja siten tasapainottaa tilannetta.

Kymmenen vuoden aikajanan katselu herättää pari kysymystä. Ensimmäiseksi mieleen tulee, että kuinka pitkään voimme jatkaa ilman että ilmasto- ja vesiasioita tosissaan aletaan laittaa kuntoon? Ilmastonmuutoksen kanssa meillä alkavat Pariisin kokouksessa syyskuussa olla kohtalonhetket käsillä. Tähän moni laittaa toivonsa, mutta tuleeko se sammumaan, se nähdään reilun puolen vuoden kuluttua.

Toinen johtopäätelmäni on se, että vaikka taloudelliset huolet ovat edelleen todellisia, ja niiden ratkaisemiseksi on ponnisteltava tosissaan, niin se ei kuitenkaan riitä. Valitettavasti samanaikaisesti on tehtävä työtä myös muilla rintamilla, kuten ympäristöasioissa ja valtioiden välisissä suhteissa, jotta voisimme edistää riskitilanteen helpottumista maailmanlaajuisesti.

Näin yksityisajattelijana on helppoa huudella kaukaa Pohjolasta, että tehkää jotain ja tehkää pian. Yksi suurimmista haasteista on näkynyt riskikartoituksissa jo pitkään: meiltä puuttuu maailmanlaajuinen, kaikkia sitova päätöksentekoelin. Lienee siis turha odottaa, että asiat ratkaistaan jossakin maailmalla. Edessä taitaa olla vain se pitkä ja kivinen tie, joka johtaa yksittäisten ihmisten ja yritysten, toivottavasti esimerkiksi ilmastoasioissa myös valtioiden, oman muutoksen ja päätöksenteon kautta parempaan huomiseen.

Vaikka pessimisti ei pety, niin näissä asioissa sen soisin tapahtuvan. Kuten se entinen missi, joka lupasi työskennellä maailmanrauhan ja nälänhädän poistamisen eteen, minäkin haluan säilyttää uskon huomiseen ja ihmisen kykyyn ratkaista ongelmat. Jotain on meikäläisen pienen ihmisen voitava tehdä, vaikkei ihmiskunnan tulevaisuus sillä vielä tulisikaan turvatuksi. Sitä jään miettimään, koska tekemättä mitään ei voi olla.