PWC Uutishuone
PWC Uutishuone

Viisi ajankohtaista asiaa raportoinnista

Useimmilla yhtiöillä yritysvastuun raportointi on tehty, ja nyt tekee mieli huokaista hieman. Saanko kuitenkin muistuttaa muutamasta asiasta ajatellen jo seuraavaa raportointikierrosta? Tärkeitä kysymyksiä on viisi, ja ne pitää esittää nyt, vaikka painomuste ei ihan vielä olisi kuivunut raportin sivuilta.

Olennaisuus

Mikä on tärkeää liiketoiminnalle ja mitä sidosryhmät odottavat ja mitkä asiat heidän odotuksiinsa vaikuttavat jatkossa – siinä yksinkertaisuudessaan olennaisten yritysvastuuasioiden määritelmä. Sidosryhmien odotusten kartoitus on joskus syytä tehdä mahdollisimman laajasti, toisinaan taas on pureuduttava pikemminkin syvemmälle heidän tärkeinä pitämiensä asioiden esiin saamiseksi. On valittava keinot, joilla saadaan odotuksista relevanttia tietoa sen sijaan että saadaan mitä tahansa tietoa.

Kohti integraatiota

Yritysvastuutietoja raportoidaan useassa dokumentissa, mikä on tiedon etsijälle turhauttavaa ja rasittavaa. Integroitu raportointi saa minultakin kannatusta. Muistetaan kuitenkin, että ennen kuin eri raportit laitetaan samoihin kansiin, on löydettävä integroitu ajattelu, jossa yritysvastuutietojen merkitys yrityksen arvon säilyttämiselle ja muodostumiselle on ymmärretty.

Jonkin verran tarvitaan pelisääntöjäkin sille, miten kestävän kehityksen tiedot liitetään vaikkapa osaksi tilinpäätöstä. Esimerkiksi TCFD-suosituksissa esitetään ilmastoriskien taloudellisten vaikutusten kertomisen kuuluvan nimenomaan tilinpäätökseen, mikä tullaan ilmeisesti ottamaan huomioon IFRS-standardien kehittämisessä.

Raportointiprosessin sujuvuus

Ensimmäinen kierros yritysten pakollista muiden kuin taloudellisten tietojen (NFI) raportointia on nyt takana. Osa yrityksistä suunnitteli hyvissä ajoin raportointiprosessin muutokset ottaen huomioon sen, että NFI-tiedot vaativat hallituksen allekirjoituksen ja tilintarkastajan suorittaman tarkistuksen. Osalta suunnitelma jäi tekemättä, mistä aiheutui ylimääräistä vaivaa muutenkin kiireiseen ajankohtaan. Nyt viimeistään tämä prosessien yhteensovitus kannattaa miettiä ja toteuttaa.

ESG-näkökulma

Kaikkialta kuuluu palautetta siitä, että sijoittajat seuraavat ja analysoivat entistä enemmän yritysten ESG-asioita, koska haluavat ymmärtää esimerkiksi ilmastonmuutoksen mukana sijoituksiinsa kohdistuvat riskit ja mahdollisuudet. Kysymys on niin tärkeä ja ajankohtainen, että mekin kehitimme tätä varten data-analytiikkaa edistyneiden analyysien tekemiseksi johtopäätösten tueksi. Tästä kerromme mielellämme lisää, joten kysy rohkeasti.

Varmennus

Eivät pelkästään hallitus, omistajat ja muu sijoittajayhteisö odota tietojen olevan totta ja oikein. Myös kuka tahansa yhtiön asioista kiinnostunut haluaa tietää voivansa luottaa raportoituihin tietoihin. Oikea aika varmennuksesta päättämiselle on nyt. Silloin työ ennätetään tehdä ajoissa, ja sen tuloksista saadaan paras hyöty jo tätä vuotta koskevaan raportointiin. Älä siis jätä päätöstä varmennuksesta myöhään syksyyn.

Raportointi on tärkeä ja näkyvä osa yritysten vastuullisuustyötä. Keskenään kilpailevia viitekehyksiä ja ohjeita on vähän liikaakin. EU:n komissio on käynnistänyt kuulemiskierroksen raportoinnin uudistamistarpeista ja pyytää palautteita 21.7.2018 mennessä. Veikkaukseni on, että sääntelyä on tulossa lisää, kuten HLEG-työryhmän esityksistä laadittu toimintasuunnitelma ennakoi. Nyt olisi siis vaikuttamisen paikka: annetaan palautetta komissiolle. Lisää raportointia vai parempaa raportointia, siinä se kysymys taitaa olla.

 

Kirjoittaja Sirpa Juutinen toimi PwC Suomen partnerina ja yritysvastuujohtajana joulukuusta 2003 kesäkuuhun 2021. Yritysvastuun uranuurtajana Suomessa tunnettu Sirpa on vienyt vastuullisuusasioita pitkäjänteisesti ja menestyksekkäästi eteenpäin niin PwC:llä kuin asiakkaidemme liiketoiminnassa.

PwC-uransa jälkeen Sirpa vaikuttaa mm. Outokummun ESG-neuvottelukunnassa.