- Aiheet
Viisi asiaa, jotka odottavat vastaustamme tänä vuonna
Vuoden alussa on aika laatia trendikatsauksia ja vähän ennustaakin tulevia tapahtumia. Käytän tilaisuutta hyväkseni ja kerron, mitkä viisi asiaa mielestäni ovat kaikilla meillä edessämme kysymässä kantaamme ja vastauksiamme.
Ilmastonmuutos
Miten huonoon tilaan annamme maapallon mennä? IPCC:n raportti kertoi karun totuuden siitä, ettemme tähän mennessä ole tehneet tarpeeksi. Omakohtaiset kokemukset sään ääri-ilmöistä jo vähän herättelivät tietoisuuttamme, mutta perinteisen talven ihmemaan keskellä ilmastohuolemme saattoivat alkaa painua taka-alalle. Olen käsitellyt näissä kirjoituksissani ilmastonmuutosta usein yritystoiminnan jatkuvuuden näkökulmasta. Nyt on aika puhua yksilöstä käsin. Meistä jokaisen on vähitellen mietittävä oma henkilökohtainen kantamme: jatkammeko nykytyyliin vai teemmekö joitakin, vaikka pieniäkin, muutoksia kulutustottumuksiimme ja elämäämme. Se ei voi olla pelkästään nuorten asia, mutta kaikki kunnia lukiolaisille, jotka ovat osoittaneet mieltään tämän asian puolesta viime viikolla. Mikä on minun kantani, mikä on sinun kantasi: mitä olemme valmiita tekemään?
Monimuotoisuus
Tätäkin asiaa olen käsitellyt milloin #metoo-kampanjan esiin nostamana, milloin työelämän tasa-arvo- ja syrjimättömyyskysymyksinä. Oma tuntemukseni on, että jotakin myönteistä näissä asioissa on tapahtumassa tai jo tapahtunut. Kun sitten julkisuuteen tuli tietoa ulkomaalaistaustaisten epäillyistä ja ala-ikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista, monimuotoisuuden kuvaan tuli säröjä. Nämä teot me kaikki tuomitsemme, se on päivänselvää. Iso kysymys on se, kuinka pystymme suojelemaan haavoittuvassa elämäntilanteessa olevia jatkossa. Tällaisia ovat lapset ja nuoret, jotka tarvitsevat aikuisten turvaa. Tällaisessa tilanteessa on myös suuri osa tänne kestämättömistä olosuhteista pakolaisina muuttaneista, ja heistä moni tarvitsee suojelua. Rikolliset on silti tuotava oikeuden eteen saamaan tekemistään rikoksista niistä kuuluva rangaistus. Kun oma mieli velloo vihantunteissa epäiltyjen rikosten edessä, miten sen pohjalta löytyy enää ymmärrystä ja myötäelämistä niille maahanmuuttajille, jotka eivät ole syyllistyneet mihinkään? Tämä asia on selvitettävä itselle, ja sitä on mietittävä riittävän monesta näkökulmasta.
Demokratia
Ennen seuraavaa kesää olemme käyneet vähintääkin kahdet vaalit, ja valinneet sekä kansanedustajat että euroedustajat. Olemme länsimainen, demokraattinen yhteiskunta, ja pääsemme äänestämään ehdokkaista. Vaalitulosta ei todennäköisesti peukaloida, vaikka mielipiteisiin yritettäisiinkin vaikuttaa trollaamisen ja muun vastaavan avulla. Populismin voittokulkua eri maailmankolkissa seuratessa ja sitä harmitellessa saattaa demokratian tärkeys hämärtyä erityisesti niissä tapauksissa, kun tuntuu, että väärät henkilöt pääsivät valtaan. Vaikka tämän sanominen kuulostaisi miten kliseiseltä, niin äänestäminen on edelleen tapa vaikuttaa, ja demokratia hieno asia. Samalla on syytä yrittää ymmärtää populismin nousun taustalla olevia syitä: mitkä ovat omat kuplani ja ennakkokäsitykseni, jotka estävät näkemästä koko kuvaa? Miten tunnistamme ne ihmisryhmät, jotka kokevat jäävänsä osattomiksi kehityksestä?
Demokratia tarjoaa väylän vaikuttaa, mutta meidän on itse muodostettava ymmärryksemme yhteiskunnallisesta tilanteesta ja sen tarvitsemista ratkaisuista.
Hyvinvointi
Ravinnon, liikunnan, palautumisen ja unen merkitys hyvinvoinnille on ollut paljon esillä. Teemme joka päivä niihin vaikuttavia valintoja: välillä oikeita ja välillä vääriä, vaikka meillä olisi hyvin tiedossa valintojemme mahdolliset seuraukset. Osa meistä lienee tehnyt hyvinvointia koskevia uudenvuodenlupauksia. Minä en lupauksiin kovin paljon usko, mutta sitäkin enemmän pysyviin, vaikka pieniinkin, elämäntapamuutoksiin. Niiden tarpeeseen omassa elämässä on aika ajoin otettava kantaa. Unohtaa ei pidä myöskään sosiaalista ja henkistä ulottuvuutta.
Ei ole yhdentekevää omallekaan hyvinvoinnille, levitämmekö ympärillemme kielteistä ilmapiiriä vai säteilemmekö myönteisyyttä.
Asenne kannattaa valita tässä mielessä oikein.
Arvot
Elämän merkityksellisyyden kannalta ei ole samantekevää, elämmekö arvojemme eli oikeina pitämiemme periaatteiden mukaisesti. Toivon meille kaikille rohkeutta ja uskallusta tehdä niin siitäkin huolimatta, että muut ympärillä tekevät toisin. Tästä olemme saaneet esimerkkejä viime aikoina niin lukiolaisten ilmastomuutoksen torjumisesta kuin urheilun parista. Arvojaan vastaan ei pitäisi joutua elämään. Me voimme olla antamassa tilaa tällaisille oman elämänsä sankareille. Voisimmeko tänä vuonna myös olla itse heitä?
Kirjoittaja Sirpa Juutinen toimi PwC Suomen partnerina ja yritysvastuujohtajana joulukuusta 2003 kesäkuuhun 2021. Yritysvastuun uranuurtajana Suomessa tunnettu Sirpa on vienyt vastuullisuusasioita pitkäjänteisesti ja menestyksekkäästi eteenpäin niin PwC:llä kuin asiakkaidemme liiketoiminnassa.
PwC-uransa jälkeen Sirpa vaikuttaa mm. Outokummun ESG-neuvottelukunnassa.