PWC Uutishuone
PWC Uutishuone

Viiveet Maahanmuuttoviraston käsittelyajoissa sekä muutokset lupamaksuihin

Poliisilta siirtyi noin 9 000 keskeneräistä hakemusta Maahanmuuttovirastolle vuoden 2017 alussa, kun kaikki ulkomaalaislupa-asiat keskitettiin viraston hoidettaviksi. Osa hakemuksista on ollut vireillä poliisin käsittelyssä yli puoli vuotta.

Poliisilta virastoon siirtyneiden hakemusten jonoa puretaan samaan aikaan uusien hakemusten kanssa. Maahanmuuttovirasto pyrkii käsittelemään poliisilta siirtyneitä hakemuksia niin nopeasti kuin mahdollista, mutta hakemusten käsittelyajat pitenevät hetkellisesti. Poliisin viime vuonna antamat käsittelyaika-arviot eivät tule pitämään paikkaansa.

Hakemusten käsittelyä ei voi nopeuttaa soittamalla, ja kiirehtimispyyntö auttaa vain poikkeuksellisissa tilanteissa. Päätöksen tehnyt viranomainen ilmoittaa hakijoille päätöksen valmistumisesta. Päätöksestä ei voi saada lisätietoa palvelupisteistä tai puhelimitse. Palvelupisteissä ja asiakaspalvelussa on ruuhkaa vuoden alussa. On suositeltavaa varata aika asiointiin etukäteen Maahanmuuttoviraston verkkosivuilta.

Maahanmuuttovirasto lähettää oleskelu- ja oleskelulupakortit postitse – kortteja ei luovuteta palvelupisteissä. Käsittelyajat lyhenevät, kun siirtyneiden hakemusten jono on purettu. Maahanmuuttovirasto ilmoittaa Migri.fi:ssä, kun arvio käsittelyajoista on selvillä.

Muutoksia Maahanmuuttoviraston lupamaksuihin

Sisäministeriö ilmoitti Maahanmuuttoviraston maksujen muutoksista asetuksessa, joka tuli voimaan 1.1.2017. Maksuihin tuli sekä korotuksia että alennuksia lupatyypistä riippuen. Tavoitteena on saada maksut maltillisilla korotuksilla vähitellen vastaamaan hakemusten käsittelyn todellisia kustannuksia. Vuonna 2017 käsittelymaksut kattavat 91 prosenttia käsittelyn kustannuksista.

Lue lisää ja katso esimerkkejä vuoden 2017 maksuista Sisäministeriön uutisesta.