Windfall-verosta terveysveroon – näkökulmia verotuksen kiemuroihin
Vuodelle 2023 sähköntuottajien ”ylisuurien” voittojen verottamiseksi säädetyn windfall-veron tuoton ennakoidaan jäävän murto-osaan hallituksen toiveikkaasti arvioimasta miljardista eurosta (HS). Sähkömarkkinat siis toimivat ja sähkön kuluttajahinta laski reippaasti huippuhinnoista. Windfall-vero oli poikkeuksellinen, koska se kohdistui yhteen toimialaan ja sen toimijoiden kannattavuuteen. Verolla ei siis pyritty vaikuttamaan markkinaan eli sähkön käyttöön.
Vuodelle 2023 sähköntuottajien ”ylisuurien” voittojen verottamiseksi säädetyn windfall-veron tuoton ennakoidaan jäävän murto-osaan hallituksen toiveikkaasti arvioimasta miljardista eurosta (HS). Sähkömarkkinat siis toimivat ja sähkön kuluttajahinta laski reippaasti huippuhinnoista. Windfall-vero oli poikkeuksellinen, koska se kohdistui yhteen toimialaan ja sen toimijoiden kannattavuuteen. Verolla ei siis pyritty vaikuttamaan markkinaan eli sähkön käyttöön.
Verolle esitetty kritiikki liittyi pelkoon investointien valumisesta verotuksellisesti stabiilimpiin valtioihin, mikä ei varsinaisesti sopinut yhteen vihreän siirtymän kanssa. Nopeatempoisessa lainvalmistelussa vaikutusarvioinnin tekeminen oli kuin hapuilua sähkökatkon aikaan ikkunattomassa huoneessa. Todennäköisesti sähkömarkkinan toimijoilla olisi ollut paras tieto ja ennuste sähkömarkkinasta. Sähkön tuottajille vero aiheutti poikkeuksellisen laskentatavan takia töitä ja paljon kuluja, jotka eivät tue mitenkään heidän liiketoimintaansa.
Eurooppalaisen playbookin mukaisesti myös sähkön arvonlisäverokantaa alennettiin muutamaksi kuukaudeksi. Alennus meni toivotusti suoraan hintoihin, mutta liian myöhään hintapiikin jäädessä taakse. Henkilöliikenteen kolmen kuukauden veronalennus meni oman ja kavereiden kokemusten mukaan hintoihin vaihtelevasti. Monella taksiyrittäjällä verokanta jäi päivittämättä kokonaan. Syykin on selvä: hetkellisten veronalennusten toteuttaminen laskutuksessa on järisyttävän kallista. Mielenkiinnolla odotan veronalennusten vaikutuksista tehtävää arviointia, vaikkakin turha sen tutkimiseen on laittaa resursseja ja rahaa.
Poikkeuksellisissa oloissa toimenpiteet kuluttajan aseman parantamiseksi olivat ymmärrettäviä, mutta olivatko ne tehokkaita? Hallinnollinen työ ja kulu toki ulkoistettiin tehokkaasti sähköyhtiöille, mutta olivatko hätätoimenpiteet oikeassa suhteessa saavutettujen tulosten kanssa? Ad hoc -verot eivät ole koskaan olleet menestystarinoita kenenkään osapuolen kannalta ja niistä pidättäytyminen auttaisi saavuttamaan hallitusohjelman lupauksen hallinnollisen taakan vähentämisestä.
Poikkeus on toki autovero, joka jäi väliaikaisena elämään yli 60 vuodeksi. Se oli valtiolle kannattava ja voi liikenteen verotulojen kuihtuessa olla ainoa tapa paikata tulevina vuosina liikenteen sähköistymisestä aiheutuvaa budjettivajetta – ellei sitten kaiveta esiin Ollilan työryhmän selvitystä kilometripohjaisesta verotuksesta, joka hakkaisi esimerkiksi tietullit mennen tullen.
Suomalainen suhtautuminen veroihin on pieni paradoksi. Niitä paljoksutaan, mutta samalla rakastetaan suunnitella uusia veroja, jos ne tulevat muiden maksettaviksi. Ikään kuin uudet verotuksen kohteet eivät lisäisi meidän kokonaisverorasitustamme, vaan hyvässä tarkoituksessa parantavat kaikkien elämää. Niitä veroja kutsutaan haittaveroksi, ja fossiilisten polttoaineiden veroa lukuun ottamatta kannattajista ei ole pulaa. Minkä tahansa elämänalueen ohjaukseen verotus, erityisesti haittaverot, on haittaverofriikeille ratkaisu.
Vuosi sitten THL ja Kela esittivät, että Suomessa otetaan käyttöön sokeri-, suola- ja rasvaverot ilman analyysia siitä, miten verotus toimitettaisiin. Viime viikolla valtiovarainministeri Purra liittyi maamme taloudellisen tilanteen arvioinnissa terveysveron kannattajiin. Tässä on paradoksi: samassa paketissa ratkaistaan verotulojen riittävyyttä ja kansalaisten epäterveellistä elämäntapaa. Terveysveron tekniset ja oikeudenmukaisuuden haasteet Purra kuittasi viittauksella ihmisen vierailuun kuussa, vaikka kukaan ei ole nähnyt tarpeelliseksi mennä kuuhun viimeiseen 50 vuoteen.
Terveysvero on oiva esimerkki klassisesta dilemmasta eli siitä, kaipaammeko lisää verotuloja ruokaa verottamalla vai paremmin käyttäytyviä kansalaisia lihavuuden aiheuttamien kulujen pienentämiseksi? Aihe ei ole lainkaan uusi ja viime vuosina ruokaveroa on tutkittu muun muassa tulevaisuuden ruokastrategiaa pohtineessa työryhmässä ja sokeriverotyöryhmässä. Kummassakaan ei päädytty verottamaan ruokaa eikä sen komponentteja.
Kun haittaveroissa on onnistuttu, niin tupakointi on vähentynyt ja verotus on kiristynyt. Vai onko verotus kiristynyt saman verotulon saamiseksi vähemmästä tupakoinnista? Tupakoinnin vähenemä johtuukin ehkä siitä, että tupakointi on tehty hankalaksi ja ihmiset ovat valistuneempia? Vaikka olut verotetaan ankarammin Suomessa kuin monessa muussa maassa, juomme olutta ihan keskivertoeurooppalaisittain. Fiskaalisiin tai ohjaaviin tavoitteisiin voitaisiin päästä todella merkittävällä verotasolla, jolla on laajakantoiset vaikutukset paljon muuhunkin kuin verotettaviin hyödykkeisiin.
Virvoitusjuomaveroista saadut kokemukset käyttäytymiseen vaikuttamisesta ovat olleet myönteisiä Suomessa ja kansainvälisesti. Virvoitusjuoma- ja juomapakkausvero on muualla maailmassa tunnettu sokeriverona (lontooksi sugar tai sweet tax), mutta kun Suomessa on kahteen otteeseen kokeiltu laajemmin kohdistettua sokeriveroa, sokeriveroa nimitetään Suomessa virvoitusjuomaveroksi. Sen terveydellinen elementti on toteutettu verottamalla makeutettuja juomia moninkertaisesti makeuttamattomiin tai lievästi makeutettuihin verrattuna.
Fiskaalinen osuus toteutuu verottamalla myös makeuttamattomia juomia, joiden verottamiselle ei ole terveysperustetta eli perustetta lainkaan. Mitään muuta kuin fiskaalista perustetta ei ole verottaa pullotettua vettä. Virvoitusjuomien verottamisella on saatu tutkitusti siirrettyä kulutusta sokeroiduista juomista keinotekoisesti makeutettuihin juomiin. Sokerin kokonaiskulutuksen vähenemisestä ei ole viitteitä. Tämä epäyhdenvertainen asetelma hyödykkeiden välillä on aina pisteverojen ominaisuus.
Rasvoihin ja muuhun kuin virvoitusjuomiin kohdistuvasta sokeriverosta on valitettavasti vain huonoja kokemuksia niin Suomesta, Tanskasta kuin Unkarista. Teknologia kehittyy, mutta se ei ole vieläkään ratkaissut, miten saadaan einesten rasva- ja sokeripitoisuudet verotuksen piiriin reilulla ja yhdenvertaisella tavalla. Vaik ka terveysverot voivat teoriassa ohjata kuluttajien valintoja terveellisempään suuntaan, monet tekijät, kuten kuluttajien tietoisuus, tuotteen saatavuus ja hinta, vaikuttavat lopullisiin ostopäätöksiin. Verotus ei välttämättä ole tehokkain tapa edistää terveellisiä elämäntapoja. Tämä tuo esille kysymyksen verotuksen todellisesta tavoitteesta: pyritäänkö sillä ensisijaisesti terveyshyötyihin vai onko kyseessä pikemminkin fiskaalinen instrumentti valtion tulolähteiden kasvattamiseksi?
Asiassa on myös sosiaalinen puoli, koska rasvojen ja sokerin verottamisella olisi regressiivisen veron ominaisuus. Halvemmissa eineksissä terveysvero nostaisi suhteellisesti enemmän tuotteen hintaa kuin brändituotteissa. Koska alemmat tuloluokat käyttänevät halvempia tuotteita ylempiä tuloluokkia enemmän, alempien tuloluokkien ostoskorin hinta nousisi. Vaihtoehtoisia, halvempia tuotteita ei välttämättä sokerittomissa, suolattomissa ja rasvattomissa tuotteissa olisi.
Eurooppalaisena vaihtoehtona on, että Suomi lähtisi viemään eteenpäin terveysverojen harmonisointia EU:n tasolla. Se voisi tarjota oikean pelikentän terveysperusteiselle verolle ja ehkäistä haitallisten tuotteiden kulutuksen siirtymistä alhaisemman verotuksen maihin. Lisäksi tämä voisi luoda myös suomalaiselle elintarviketeollisuudelle todellisia kannustimia kehittää ja tarjota markkinoille terveellisempiä vaihtoehtoja.
Entäpä jos kepin sijaan tarjoaisimme kuluttajille porkkanaa. Alennettu verokanta porkkanoille ja muille terveellisille herkuille – kasviksille, hedelmille, vihanneksille. Vähän kuin antaisi bonukset terveellisistä valinnoista ruokakorissa.
Verokantaherkille perusteluna, että alennettu arvonlisävero terveelliselle ruoalle olisi vähintään yhtä perusteltu kuin hallitusohjelmassa esitetty alennettu verokanta inkontinenssi- ja kuukautissuojien sekä lasten vaippojen myyntiin.
Pisteverojen sijaan voisi olla rehellisempää ja avoimempaa käyttää ei-fiskaalisia keinoja, kuten kieltoja. Nikotiinipussit säädettiin hiljakkoin tupakkaveron piiriin, vaikka niissä ei ole tupakkaa. Jos tarve raitistaa suomalaisia ohjaa tätä verolakia, voitaisiin nikotiinipussit kieltää. Todennäköisesti nuuskan tapaan tuotteet haettaisiin naapurimaista, mutta omatunto tulisi puhdistetuksi tehokkaammin kuin verottamalla pahetta.
Vaikuttava vero joko kertymän tai tuotteen houkuttelemattomuuden perusteella johtaa valitettavasti hankintakanavan vaihtamiseen naapurivaltioihin. Huumekoirien lisäksi rajavalvojilla on salakuljettajien harmiksi mukanaan voi-, suola-, nikotiini- ja sokerikoiria. Jonnet eivät muista, mutta 1980-luvulla suomalaiset kävivät ahkerasti ostosmatkoilla Ruotsissa hakemassa halvempaa voita, sokeria ja keksejä.
Pisteveroilla ei kyetä yksinkertaistamaan, yhdenvertaistamaan tai tehostamaan verotusta. Verotuksen tiekartassa ne vievät aina umpikujaan tai rotkon reunalle.
Tätä tekstiä ei ole kirjoitettu tekoälyä hyväksikäyttäen.
