PWC Uutishuone
PWC Uutishuone

Yksi kuva sen kertoo: ilmastotekoja tarvitaan paljon ja pian

Ilmastonmuutos tuntuu mittasuhteiltaan niin suurelta, että siihen on vaikea päästä kiinni. Helsingin Sanomat (18.10.2018) teki siitä kuitenkin tuopin kokoisen kuvan käsittelemällä asiaa oluen kautta. Kun lämpenevä ilmasto ja kuivuus pienentävät ohrasatoja, saattaa huurrejuoma hinnan moninkertaistuessa muuttua ylellisyystuotteeksi. Se koskettanee oluen ylimpiä ystäviä, mutta ilmastonmuutos kyllä huolestuttaa muitakin, kuten viikonlopun ilmastomarssille osallistuneiden määrästä voi päätellä.

Vuosien mittaan olen puhunut muiden vastuullisuusasiantuntijoiden tavoin usein ilmastonmuutoksesta. Ehkä osa kuulijoista on todennut, että aina tuota samaa tarinaa ja sulkenut korvansa, sillä harvoin sitä tulee käsitellyksi niin konkreettisesti kuin yllä mainitsemassani Helsingin Sanomien jutussa.

Todennäköisesti olen kuvaillut yritysjohdolle ilmastonmuutoksen seurauksia esimerkiksi siten, että sään ääriolosuhteiden lisääntymisen myötä liiketoiminnan tielle kasautuu hidasteita, ehkä jopa esteitä. Toisaalta näköpiiriin avautuu paljon uusia liiketoimintamahdollisuuksia etsittäessä ratkaisuja.

Kokonaisvaltainen tarkastelu ja sama suunta

Itsekriittisesti voisi todeta, että olenkohan sittenkään onnistunut kuvaamaan lämpenevän tulevaisuuden maisemia riittävästi ja oikealla tavalla. IPCC:n pari viikkoa sitten julkaisema raportti nimittäin avasi lisää minunkin silmiäni kahdelle asialle. Ensimmäinen on se, miten jyrkkään laskuun meidän on saatava CO²-päästöt saavuttaaksemme tavoitellun hiilineutraaliuden. Sen osoittaa IPCC:n raportin kuva alla.

Net global CO2 emission pathways

Näin merkittävää vähennystä ei saavuteta ilman suuria muutoksia energiantuotannossa, tavaroiden valmistuksessa, liikenteessä, maataloudessa, jätehuollossa ja rakennuksissa. Näitä asioita käsiteltiin jo Pariisin ilmastosopimuksessa, mutta jotenkin tämä kuva teki asian kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin selväksi.

Toinen asia, johon havahduin on se, että nyt lopultakin meidän on puhkaistava erilaiset kuplat ja tarkasteltava tilannetta kokonaisvaltaisesti. Jollemme saa aikaiseksi samaan suuntaan ohjaavia muutoksia, jotka toimivat sekä ympäristön, teknologian, talouden että geofysiikan näkökulmasta ja ovat toimivia myös sosiaalisissa ja kulttuurisissa konteksteissa ja lopulta myös poliittisesti eli instituutioiden näkökulmasta, peli on menetetty.

Mitkään näistä tahoista, kuten eivät yrityksetkään, toimi tyhjiössä, vaan samalla maapallolla osana ihmisten ja instituutioiden muodostamia yhteiskuntia.

Ilmastonmuutos on ilmakehän systeeminen ilmiö, joka pian muuttuu yhteiskuntien ja liike-elämän systeemiseksi haasteeksi.

Sen vuoksi sitä pitää lähestyä kokonaisvaltaisesti ja systeemisesti sekä kaikki samaan suuntaan edeten.

Pariisin ilmastosopimus oli yksi askel tähän suuntaan. Sen täytäntöönpanon pitää olla kattava eikä siinä pidä viivytellä. Joku ehkä mielii vapaamatkustajaksi ja ajattelee, ettei yhden pienen tekijän kannata niin kovasti huhkia, kun ei kuitenkaan voi paljoa vaikuttaa näin isoihin asioihin; antaa niiden tehdä, jotka ovat enemmän ilmakehää saastuttaneetkin.

Ole osa ratkaisua

En tiedä, tulisiko tällaisesta jollekin hyvä mieli tai kannattaisiko se jossakin muussa mielessä. Sitä tässä vain mietin, että siinäkin tapauksessa systeemisen ilmiön massiiviset vaikutukset tulevat iholle, koska omaa poteroa ei saa ilmakehään rajattua millään.

Kun bisneksen tekemisen olosuhteet vaikkapa sään ääri-ilmiöiden vuoksi vaikeutuvat, ne vaikeutuvat kaikilta.

Ainakin itse ajattelen, että on parempi tässäkin asiassa yrittää olla osa ratkaisua kuin ummistaa silmät.

Suurin ongelma ei sittenkään liene oluttuopin hinnan kallistuminen – vaikka se joitakin kirpaiseekin. Me puhumme kuitenkin niinkin suuresta asiasta kuin maapallon asumiskelpoisena pitämisestä. Ennenkuin päädytään pisteeseen, josta paluuta ei ole, on vielä paljon tehtävissä. Siksi kerran vielä: hoidetaan tämä asia yhdessä kuntoon!

 

Kirjoittaja Sirpa Juutinen toimi PwC Suomen partnerina ja yritysvastuujohtajana joulukuusta 2003 kesäkuuhun 2021. Yritysvastuun uranuurtajana Suomessa tunnettu Sirpa on vienyt vastuullisuusasioita pitkäjänteisesti ja menestyksekkäästi eteenpäin niin PwC:llä kuin asiakkaidemme liiketoiminnassa.

PwC-uransa jälkeen Sirpa vaikuttaa mm. Outokummun ESG-neuvottelukunnassa.