Olisiko teillä hetki aikaa keskustella Verokartoituksesta 2023?
Maaliskuun alussa Valtiovarainministeriö julkaisi ensimmäistä kertaa laaditun Verokartoitus 2023 -selvityksen, joka tarjoaa poliittisille päättäjille verrattain selkokielistä tietoa Suomen verojärjestelmästä. Verokartoitus on jatkoa joulukuussa 2022 julkaistulle Valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuorolle.
Maaliskuun alussa Valtiovarainministeriö julkaisi ensimmäistä kertaa laaditun Verokartoitus 2023 -selvityksen, joka tarjoaa poliittisille päättäjille verrattain selkokielistä tietoa Suomen verojärjestelmästä. Verokartoitus on jatkoa joulukuussa 2022 julkaistulle Valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuorolle.
Verokartoituksen taustalla on Valtiovarainministeriön tunnistama tarve vahvistaa julkista taloutta vähintään yhdeksällä miljardilla eurolla tulevien kahden vaalikauden aikana, jotta ’tulevien sukupolvien hyvinvointi saadaan turvattua’. Tätä jäävuoren kokoista sopeuttamistarvetta silmällä pitäen virkamieskoneisto on talvikuukausina koostanut vajaa kaksisataa sivua tietoa siitä, miten eri verot vaikuttavat talouteen ja työllisyyteen, ja miten tulevat kiristykset olisi vähiten haitallista kohdentaa. Valveutuneiden kansalaisten ja vaalipuheita kirjoittavien ehdokkaiden on tärkeä huomata, että kartoitus on laaja katsaus verojärjestelmäämme ja näin siinä käsitellään myös verrattain teoreettisia vaihtoehtoja verotuksen kiristämiseksi, joita Valtiovarainministeriö ei suosittele haitallisten ulkoisvaikutusten johdosta.
Mahdollisia, suositeltavia keinoja verotuksen kiristämiseksi voisi Valtiovarainministeriön arvion mukaan olla erityisesti arvonlisäverotuksen alennettujen verokantojen korottaminen ja maapohjan kiinteistöverotuksen kiristäminen. Jo yksistään näillä toimilla olisi merkittävät fiskaaliset vaikutukset. Mahdollisina sopeutustoimina pidetään myös listaamattomien yhtiöiden jakamien osinkojen verotuksen uudistamista, tiettyjen ohjaavien verojen tehokkuutta koskevia uudistuksia sekä valmiste- ja liikenteen verojen sitomista kuluttajahinta- tai ansiotasoindeksiin.
Seuraavassa tarkastellaan hieman lähemmin arvonlisäverotusta, listaamattomien yhtiöiden jakamien osinkojen verotusta sekä maapohjan kiinteistöverotusta koskevia toimenpiteitä. Lopuksi kysytään, minkälaista yhteiskunnallinen keskustelu verotuksesta tällä hetkellä on, ja millaista sen ehkä tulisi olla.
Ajatuksia mahdollisista verotuksen keinoin tehtävistä sopeuttamistoimenpiteistä
Arvonlisäverotuksen alennetut verokannat
Arvonlisäverotus kohdistuu verrattain laajasti lähes kaikkeen kulutukseen. Tästä näkökulmasta arvonlisäveroa voidaan pitää melko neutraalina verona, sillä se ei sinällään vaikuta eri hyödykkeiden tai palveluiden suhteellisiin hintoihin ja näin vääristä kulutuskäyttäytymistä. Suomessa on käytössä yleinen 24 prosentin arvonlisäverokanta, sekä nollaverokanta. Nollaverokantaa voidaan kutsua nimellä superalennettu verokanta, jonka piirissä meillä on eräät vesialukset ja nyt kolmen kuukauden ajan myös henkilöliikenne. Näiden sinänsä neutraalien verokantojen lisäksi Suomessa on käytössä kaksi alennettua verokantaa, 10 ja 14 prosenttia.
Alennettuja arvonlisäverokantoja puolustetaan esimerkiksi elintarvikkeiden, lääkkeiden ja kulttuurin osalta sillä, että verovaikutus näkyisi alempina kuluttajahintoina ja tukisi välillisesti kasvaneen kysynnän kautta myös toimialaa, jolla alennettu arvonlisäverokanta on käytössä. Joidenkin tutkimusten mukaan alentuneet arvonlisäverokannat näkyvät kuitenkin heikosti kuluttajahinnoissa, eikä niillä pystytä tehokkaasti kohdentamaan tukea esimerkiksi pienituloisille yksityishenkilöille tai tukea tarvitseville yrityksille. Suomessa verokantamuutoksia tutkittiin vuosina 2007–2011. Tällöin tietyille aloille kohdennettiin alennettu arvonlisäverokanta kokeilujakson ajaksi. Verokanta-alennuksen siirtymisestä hintoihin ei tutkimuksissa kuitenkaan saatu näyttöä ja tutkimuksen päätyttyä verokanta-alennus poistettiin tehottomana. Poikkeuksen sääntöön muodostanee viimeksi kuluneena talvena toteutettu sähkön arvonlisäveron alennus, joka vaikuttaa ainakin allekirjoittaneen empiirisen, joskin suppean tutkimuksen pohjalta konkreettisesti pienentäneen viimeisintä sähkölaskun loppusummaa.
Kun arvonlisäverotus kohdistuu kulutukseen, sillä on laaja veropohja, mistä johtuen vähäisilläkin muutoksilla verokantoihin on merkittävä vaikutus verokertymään. Erityisesti tästä syystä ja edellä esitetyn valossa on vaikea ymmärtää poliittisen tuen puuttumista nimenomaan arvonlisäverotuksen alennettuihin verokantoihin kohdistuvilta sopeutustoimilta. Jos jostain todella täytyy kiristää, on Valtiovarainministeriön näkemys tästä sopeutuskohteesta perusteltavissa.
Listaamattomien yhtiöiden jakaman osingon verotus
Nykyisellään muiden kuin pörssiyhtiöiden jakaman osingon verotuksen selvittäminen edellyttää päteviltäkin verokonsulteiltakin keskittymistä. Veronalaisen ja verovapaan osuuden selvittäminen edellyttää nimittäin osakkeen matemaattisen arvon laskemista ja tämän suhteuttamista saadun osingon määrään. Listaamattoman yhtiön osakkaan saadessa osinkoa enintään kahdeksan prosenttia omistamiensa osakkeiden matemaattisesta arvosta, on osinkotulo 75 prosenttisesti verovapaata tuloa 150.000 euron rajaan saakka. Toisin sanoen, sijoittamalla listaamattomaan yhtiöön, josta saat vuosittain enintään kahdeksan prosentin tuoton omistuksellesi, saat tämän tuoton 75 prosenttisesti verovapaana.
Erityisesti matalien korkojen aikakaudella tämä kiinteä kahdeksan prosentin tuottoraja on aiheuttanut keskustelua verotuksen kentällä. Valtiovarainministeriö onkin nyt nostanut uudestaan pöydälle Työ- ja elinkeinoministeriön esityksen vuodelta 2019. Ministeriöt katsovat, että vaatimus verotuksen neutraalisuudesta edellyttäisi tuottorajan sitomista esimerkiksi pitkäaikaisen valtion velan korkotasoon lisättynä vähäisellä preemiolla. Valtiovarainministeriön laskelmien mukaan tuottorajan alentaminen kohdistuisi lähes yksinomaan korkeimman tulodesiilin osakkeenomistajiin. Nähtäväksi jää, kuinka moni ehdokkaista löytää kartoituksesta tämän matalan oksan hedelmän. Näin nollakorkojen jälkeisenä aikana esitettyä muutosta on ainakin ajatuksen tasolla helpompi viihdyttää, kuin Työ- ja elinkeinoministeriön alkuperäisen selvityksen aikaan lähes neljä vuotta sitten.
Maapohjan kiinteistöverotusta koskevat toimenpiteet
Kiinteistöverotusta koskevat uudistushankkeet ovat olleet mukana veropoliittisessa keskustelussa pitkään. Kiinteistöverotuksen arvostamisuudistus jätettiin viimeksi toteuttamatta syksyllä 2022. Tällöin taustalla vaikutti yleinen asumisen kustannustason nousu, mistä johtuen asumiskustannusten kasvattamiselle arvostamisuudistuksen muodossa ei löytynyt riittävästi poliittista tahtoa. Olemme kirjoittaneet aiheesta aiemmin täällä.
Arvostamisuudistuksen ohella Valtiovarainministeriö on tarkastellut Verokartoituksessa mahdollisuutta eriyttää maapohjan ja rakennusten verokannat toisistaan. Maapohjaan kohdistuvan kiinteistöveron kiristäminen olisi Valtiovarainministeriön näkemyksen mukaan lähempänä Graalin maljaa kuin sopeuttamistoimea. Perusteltua huolta virkamiehissä on lähinnä herättänyt kiinteistöveron luonne varallisuusverona ja sen yhteensopivuus veron maksukykyisyysperiaatteen kanssa. Tältä osin tulevan hallituksen on erittäin tärkeä pohtia tarkkaan ne vaikutukset, mitä kiinteistöveroon kohdistuvilla kiristyksillä aiheutetaan erityisesti kehä kolmosen ulkopuolella. Korona-aika ja lisääntyneet etätyömahdollisuudet ovat saaneet suomalaiset kääntämään katseet pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Jyrkkä kiinteistöverotuksen kiristyminen paikkakunnilla, jotka pyrkivät vaivoin hidastamaan muuttotappiota, voi olla kova isku sekä näille kunnille että niiden tuoreille asukkaille.
Mahdollisen uudistuksen negatiivisten kokonaistaloudellisten vaikutusten esitetään kuitenkin jäävän vähäisiksi, sillä väitetysti veronkorotukset eivät siirtyisi vuokriin, eivätkä kiinteistöjen hintoihin. Sen sijaan maapohjien hintojen uskotaan alenevan niihin kohdistuvan verorasituksen johdosta. Lähes populistinen väite siitä, ettei verovaikutusta olisi mahdollista vyöryttää (vieläpä haitallisin ulkoisvaikutuksin) kiinteistöveron osalta, herättää väkisinkin epäilyksiä. Tuskin voidaan sulkea pois sitä mahdollisuutta, että kriittisyyden puute kartoituksen viimeisen asiakappaleen osalta kieliikin enemmän kisaväsymyksestä, kuin kaikkivoipaisen verolajin olemassaolosta. Tämä on toki ymmärrettävää; lähes kaikkien Suomen verojärjestelmään kuuluvien verolajien analysointi ensimmäistä kertaa koskaan vain muutaman kuukauden määräajassa on omiaan asettamaan pedanttisimmankin virkamiehen suorittavaan mielentilaan harkitun analyyttisyyden sijaan.
Ajatuksia verotusta koskevasta julkisesta keskustelusta laajemmin
Verokartoitus ilmentää osaltaan hyvin nykyistä keskustelukulttuuria verotuksen alalla. Tämä keskustelu on reaktiivista, ja siinä kysytään tai vastataan lähinnä kysymykseen ’mitä’ sen sijaan, että esitettäisiin kysymys ’miksi’; miksi julkista taloutta tulisi sopeuttaa yhdeksän miljardin edestä, miksi verotusta tulisi käyttää tässä sopeuttamiskeinona, tai miksi verosääntely on nykyisin niin tempoilevaa ja sen noudattaminen monimutkaista.
Kysymys euromääräisestä tarpeesta julkisen talouden tasapainottamiseksi lienee lopulta vastattavissa vain vaaliuurnilla äänestäjien sosiaali- ja talouspoliittisten näkemysten mukaan. Ehdokkaat ja kansantaloustieteilijät voivat osaltaan vaikuttaa tähän lopputulemaan käymällä aiheesta tiedostavaa keskustelua, ja antamalla meille noviiseille paremmat edellytykset informoituun päätöksentekoon. Sikäli kun aihe ei ole oman erityisosaamisen kovinta ydintä, on (ehdokkaidenkin) suotavaa pyrkiä kuuntelemaan ja ymmärtämään, ja tämän ymmärryksen pohjalta muodostaa mielipide omien poliittisten näkemysten mukaisesti. Ei toisinpäin.
Heikkotasoinen ymmärrys yhdistettynä vahvoihin poliittisiin näkemyksiin verotuksesta talouspolitiikan osana, on omiaan tuottamaan sääntelyehdotuksia, joilla ei ole kosketuspintaa reaalimaailman kanssa. Viime aikoina olemme nähneet hallituksen esitysluonnoksia, joissa suoraan pyritään laatimaan EU:n perusvapauksien kanssa ristiriitaista verosääntelyä, sekä kansainvälisiä hankkeita, jotka välitetään Brysselistä vailla vaikutusarvioita eteenpäin jäsenvaltiolle, ja jotka monimutkaisuudellaan tuottavat tulovirtaa lähinnä verokonsulteille, luvatun verokertymän sijaan. Vain kuittaus ’sent from my iPhone’ puuttuu, kun Arkadianmäellä luetaan viimeisimpiä EU:sta saatuja verosääntöjä.
Uuden vaalikauden kynnyksellä on kuitenkin vuolaan kritiikin ohella tilaa myös toiveikkuudelle. Demokraattisessa yhteiskunnassa on nimittäin sellainen hieno ominaisuus, jota kutsuttakoon vaikkapa uudistumiskyvyksi. Se, että verosääntely on nykyisin kehnosti valmisteltua, monimutkaista ja ilmentää puutteellista ymmärrystä sekä säänneltävästä asiasta että niistä ongelmista, joita sääntelyllä pyritään ratkaisemaan, on tämän uudistumiskyky-ominaisuuden ansiosta vain yksi mahdollinen asiantila monista. Reaktiivisuudesta on mahdollista päästä irti, mutta keskustelun suunnan ohjaaminen vaatii tarkasteltavana olevan asian nykyistä parempaa ymmärtämistä.
