Rahankeräyksen kulujen ja yhdistyksen hallintoon liittyvien kulujen kattaminen

Hallinto-oikeus antoi joulukuussa päätökset Ukrainan sotaponnisteluja tukevien yhdistysten rahankeräyslupiin. Päätöksissä korostettiin, että rahankeräyslupia myönnetään vain yleishyödylliseen toimintaan.

Hallinto-oikeus on antanut joulukuussa 2024 päätökset Ukrainan sotaponnisteluja tukevien yhdistysten rahankeräyslupiin, joista on erillinen artikkelinsa. Päätöksissä korostetaan, että rahankeräyslupia myönnetään vain yleishyödylliseen toimintaan. Näissä päätöksissä hallinto-oikeus otti myös kantaa yhdistyksen hallintoon liittyviin kuluihin.

Yhdistys olisi halunnut kattaa rahankeräyksestä saaduilla varoilla myös yhdistyksen hallintoon liittyviä kuluja. Näitä olisivat hakemuksen mukaan yleishyödyllisen toiminnan maksuliikenne, kuluseuranta ja raportointi, yhdistyksen sisäisen ja ulkoisen viestinnän rakentaminen ja ylläpito siltä osin kuin se koskee yleishyödyllistä toimintaa sekä rahankeräystoimintaan liittyvät kulut.

Hallinto-oikeus katsoi päätöksessään, että yleishallinnolliset kulut tulisi lähtökohtaisesti kattaa muilla kuin rahankeräysvaroilla, sillä yhdistyksen yleishallinnolliset kulut kuuluvat yhdistyksen lakiperusteisiin velvoitteisiin. Hallinto-oikeus totesi, ettei rahan keräämistä yhdistyksen hallintoon liittyviin kuluihin voida pitää rahankeräyslain mukaisena yleishyödyllisenä toimintana.

Yhdistyksen yleiset hallintokulut katetaan yhdistyksen sääntöihin perustuvilla jäsen- ja kannatusjäsenmaksuilla tai muilla varainhankinnan tai sijoitustoiminnan tuotoilla. Yhdistyksellä ja säätiöllä tulee siis olla rahankeräyksen tuottojen lisäksi muitakin tuottoja, koska yleisiä hallintokuluja kertyy väistämättä.

Rahankeräykseen liittyvät kulut vaihtelevat paljon riippuen siitä, miten keräys toteutetaan. Joillakin tahoilla on omaa, palkattua henkilökuntaa, joka keskittyy pelkästään rahankeräykseen liittyvään toimintaan. Toisilla taas on vain yhteisön verkkosivuilla oleva vetoomus rahankeräyksestä pankkiyhteyksineen.

Julkisuudessa vertaillaan usein toisiinsa eri tahojen rahankeräyskuluja. Tämä saattaa asettaa paineita siirtää rahankeräyksen kuluja muilla tuotoilla katettaviksi, jotta rahankeräyksen käyttötarkoitukseen voitaisiin osoittaa mahdollisimman suuri osuus rahankeräystuotoista. Rahankeräyksen kulujen kattaminen muilla tuotoilla ei liene hyvän kirjanpitotavan mukaista.

Yhteenveto

Rahankeräyksen erilliskulut katetaan rahankeräystuotoilla ja niiden nettotulos käytetään rahankeräysluvan mukaisesti. Yhdistyksen ja säätiön yleishallintoon liittyvät kulut katetaan muilla kuin rahankeräystuotoilla. Yhdistysten ja säätiöiden tulee varmistaa, että heidän toimintansa on linjassa voimassa olevan lainsäädännön ja rahankeräysluvan kanssa.

Jaana Salmi

Tilintarkastuspalvelut

+358 (0)20 787 7326

jaana.salmi@pwc.com