Vuoden päätös 2024

Taas on yksi vuosi tulossa päätökseen, ja on aika muistella menneitä valitsemalla viime vuoden tapaan korkeimman hallinto-oikeuden vuoden tuloverotusta koskeva päätös. Viime vuonna päätös ratkaistiin tiukalla asiantuntijaäänestyksellä, mutta tänä vuonna valinta on niin selkeä, että sen voinee tehdä ajan poliittiseen henkeenkin istuvammin autokraattisesti.

Siirrytään pidemmittä puheitta palkintojenjakoon.

Kunniamaininnat

Ensimmäinen kunniamaininta viihdyttävimmästä päätöksestä täytyy antaa verotuksen ulkopuolelle. Kyse oli siitä, voitiinko Ämmässuon kaatopaikan kaavassa mahdollistaa tuulivoimalan rakentaminen. Sekä kaupunginvaltuusto että hallinto-oikeus olisivat kaavan hyväksyneet. KHO kuitenkin kumosi päätökset, koska kaavaa valmisteltaessa ei riittävästi varmistettu ”luonnonympäristön vaalimista”. Tämä taas tarkoitti kirjaimellisesti sitä, ettei selvityksissä pohdittu tarpeeksi, millä todennäköisyydellä se kuuluisa pelikaani – tai ainakin sen kotimainen pikkuserkku lokki – lentää turbiiniin. Uskoisin, että tästä on osattu irrottaa tärkeääkin asiaa käsiteltäessä edes jonkin verran työpaikkahuumoria.

Jos sitten siirrytään verotuksen puolelle vakavampiin palkintokategorioihin, kunniamaininta pitää myöntää vuoden aikana annetuille käyttöomaisuusosakkeita koskeville päätöksille. Asia koskee siis sitä, millä edellytyksin osakkeet voidaan luovuttaa verovapaasti. Kyse on hyvin vilkkaasta asiaryhmästä, jota koskevia päätöksiä tulee KHO:sta tasaisin väliajoin. Nyt julkaistuissa kolmessa päätöksessä täsmennettiin osakkeenomistajan ja kohdeyhtiön niin sanotun hallinnollisen yhteyden merkitystä. Päätöksissä kiitettävää on ollut KHO:n pyrkimys avoimesti omaa aiempaa ratkaisukäytäntöäänkin tarkastellen selventää hyvin moniulotteisia sääntöjä ja niihin liittyviä rajanvetoja. Päätösten tarkemmista sisällöistä olemme aiemmin kertoneet muun muassa täällä.

Vuoden päätös

Tällä kertaa valinta oli helppo: vuoden päätöksen kunnia lankeaa jaetusti veronkorotuksia koskeville päätöksille, monestakin syystä.

Päätettävä oikeuskysymys on ensinnäkin äärimmäisen vakava: Milloin on oikein rangaista verovelvollista veroilmoituksen puutteista? Tähän liittyvät uudet säännöt otettiin käyttöön vuonna 2018. Sääntöihin koodattiin jo alusta hyvin merkittävä jännite. Lainsäätäjä haki muutoksella sitä, että veronkorotuksen määrääminen olisi kaavamaisempaa ja vähemmän viranomaisen harkinnan varassa. Toisaalta lainsäätäjä pitkälti vesitti tavoitteensa säätämällä samalla, että veronkorotus tulisi jättää määräämättä, jos määrääminen olisi kohtuutonta. Näin tehtiin epäilemättä jo keskiaikaisissa tuomarinohjeissakin tunnistetun seikan vuoksi: ”sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään”.

Milloin rangaistus on kohtuuton?

Vaikka lakia ei tällaisten tuomarinohjeiden sananlaskujen mukaan voi olla ilman oikeutta ja kohtuutta, niin on joka tapauksessa kai myönnettävä, että kohtuuden arviointi on kohtuullisen vaikeaa. Jotkut kielen roolia painottavat oikeusfilosofit kutsuvat ”kohtuutta” terminä ekstravagantin epämääräiseksi. Tähän liittyy paitsi se kaikille epämääräisille termeille yhteinen piirre, että selvästi kohtuullisen ja selvästi kohtuuttoman väliin jää alue, josta on mahdotonta sanoa suuntaan tai toiseen, mutta myös se, että arviointi on moniulotteista, eivätkä ulottuvuudet keskustele keskenään. Samasta on kyse, kun laissa puhutaan kohtuuttomuuden arvioinnista ”olosuhteet huomioon ottaen”.

KHO julkaisi kaksi ennakkopäätöstä, joissa kohtuuden rajaa vedettiin erilaisissa olosuhteissa. Kirjoitimme päätösten sisällöstä lyhyesti täällä. Ensimmäisessä oli kyse tulkinnanvaraisesta tilanteesta. Kun jokin säännös on tietyissä olosuhteissa selvästi tulkinnanvarainen, tulo voidaan perustellusti ilmoittaa lokerossa A tai B. Pohjoismaiseen oikeustajuun ei erityisen hyvin mahdu ajatus siitä, että valinnan osoittautuessa jälkikäteen vääräksi siitä vielä näpäytetään sormille. Lakiin sisältyykin tästä nimenomainen poikkeus – tulkinnanvaraisissa tilanteissa veronkorotus tulisi määrätä alennettuna, ellei sitä pidetä alennettunakin kohtuuttomana.

Aikaisemmissa käsittelyvaiheissa veronkorotusta ei määrätty edes alennettuna muun muassa siksi, että verovelvollinen olisi voinut hakea ennakkoratkaisua. On vaikea hyväksyä tällaista perustelua. Laki jäisi tarkoituksettomaksi, jos kerran tulkinnanvaraisia tilanteita ei enää ilmoitusta tehtäessä saisi olla. Perustelu on jossain määrin harhaileva myös siksi, että lainvoimaisen ennakkoratkaisun saaminen voi kestää vuosia.

Korkein hallinto-oikeus katsoi aikaisemmista vaiheista poiketen, että veronkorotus oli tullut jättää kohtuuttomana määräämättä, koska olosuhteita tuli pitää anteeksiannettavina. Inhimillistä lähestymistä siis.

Toisessa julkaistussa päätöksessä oli kyse tilanteesta, jossa veroilmoituksen päälomake oli virheellinen, mutta liitteillä oli annettu oikeat tiedot. Näitä päätöksiä oli itse asiassa julkaisemattomien joukossa useita, joista yhdessä tieto oli ilmoitettu päälomakkeen väärässä paikassa, toisessa oikeassa paikassa, mutta vahingossa miinusmerkillä varustettuna, ja vielä kolmansissa tieto oli jäänyt kokonaan päälomakkeelta pois.

Näissäkään tilanteissa veronkorotusta ei ollut edes alennettu, mikä olisi kohtuusarvioinnin perusteella ollut myös mahdollista.

KHO lähestyi tätäkin arviointia selvästi verovelvollisen toiminnan näkökulmasta – olihan kyse kuitenkin nimenomaan tämän toiminnan rankaisemisesta. Olennaista oli, että oli pyritty antamaan oikeansisältöinen veroilmoitus, ja kyse oli inhimillisestä virheestä. KHO:n enemmistö kuitenkin katsoi, että koska huolellinen henkilö olisi virheen huomannut, rangaistuksen kohtuuttomuus ei ollut niin syvällistä, että se olisi kokonaan pitänyt jättää määräämättä. Veronkorotusta vain alennettiin.

Voitaneen perustellusti kysyä, tulisiko inhimillisen virheen vuoksi niin sanottu peruskohtuutonkin rangaistus jättää vastaavissa tilanteissa määräämättä. Näin KHO:n vähemmistö olisi tehnyt erityisesti siksi, että verotus oli voitu toimittaa oikein annettujen tietojen pohjalta. Joku vastuu Verohallinnollakin tulee olla näin ATK-aikakaudella. Jos riskiä virheellisestä verotuksen toimittamisesta ei siis ollut, enemmistö vaikuttaa yksinkertaisesti pitäneen veroilmoituksen täydellistä virheettömyyttä itseisarvona, mikä ei ainakaan poikkeuksettomana sääntönä vaikuta erityisen mielekkäältä. Ehkä tässäkin voitaisiin palata niihin tuomarinohjeisiin: ”kaikki laki on asetettu oikeuden ja kohtuuden eikä sakkorahain tähden”.

Tuomarinohjeiden aikakausilta, ellei aiemmilta, juontaa juurensa myös perinne joulurauhasta, jolloin kahta kovemmilla rangaistuksilla pyrittiin suitsimaan pyhinä toimettomien käsien ja janoisten suiden aiheuttamia levottomuuksia. Molemmat ovat menettäneet nimenomaisen oikeudellisen merkityksensä jo aikaa sitten, mutta molempiin sisältyy jotain sellaista, mikä on juurtunut paljon syvemmälle.

Syvällisen kohtuuttomia tai kohtuullisen syvällisiä pyhiä siis kaikille!