PWC Uutishuone

Arvonlisäverotus on elämänmakuista

Arvonlisäverotus on elämänmakuista, helposti lähestyttävää lain käyttöä. Ongelmatilanteista on usein helppo muodostaa oma mielipide jopa olematta verotuksen syväosaaja. Niin pitää ollakin, kun kysymys on oma-aloitteisesta verosta, joka peritään tai jätetään perimättä jokaisessa transaktiossa joka ikinen päivä.

Näennäisestä helppolukuisuudestaan huolimatta arvonlisäverotuksen peruskäsitteetkin jakavat silloin tällöin lainsoveltajien näkemykset voimakkaasti. Havaintoani enempää argumentoimatta arvonlisäverolainsäädännön tulkinta on ainakin tuloverolakien tulkintaan verrattuna semanttista, mutta kuitenkin riitatilanteessa omia kantoja perustellaan “järjestelmän mukaisuuden tai tarkoituksen” tai “objektiivisuuden” vaatimuksilla. Tarkoituksesta perusteluita voisi saada lain esitöistä tai arvonlisäverodirektiivin johdanto-osasta. Sen sijaan objektiivisuus tai järjestelmän mukaisuus jää enemmän tai vähemmän tulkitsijan arvojen varaan. Verotuksen perimmäinen tarkoitus on kuitenkin kerätä valtiolle verotuloja, mikä kuitenkin laintulkinnan periaatteena pitäisi olla poissuljettu.

Oman verotuksen parissa tekemäni työuran alkuaikojen yksi visaisimmista kysymyksistä syntyi liikevaihtoverotuksen vähennysoikeuksien laajennettua koskemaan myös vuosikuluna vähennettäviä käyttöomaisuushyödykkeitä. Rajanveto henkilökunnan yksityiseen käyttöön hankittujen hyödykkeiden ja liiketoiminnan käyttöön hankittujen hyödykkeiden välillä oli alun alkaen niin hankala, että KHO joutui viimein ratkaisemaan henkilökunnan käyttöön hankittujen WC-papereiden vähennysoikeutta koskevan riita-asian. Klassikoksi syntyneen päätöksen mukaan vessapaperi henkilökunnalle oli hankittu liiketoiminnan käyttöön ja oli siten vähennyskelpoista. Varmastikin paperit tulivat hyvinkin henkilökohtaiseen, mutta ei kuitenkaan yksityiseen kulutukseen. Asiakkaiden käyttämien vessapaperien osalta vähennysoikeutta ei koskaan riitautettukaan.

Samankaltainen rajanveto jatkui, kun Suomessa otettiin käyttöön laaja-alainen arvonlisävero, jonka perusominaisuuksiin kuuluu rajoittamaton vähennysoikeus. Iso määrä suomalaisia yhtiöitä on joutunut riitelemään verotarkastuksissa henkilökunnan virkistystilaisuuksien liittymisestä yhtiön liiketoimintaan. Yrityksen johtamisen ja liiketoiminnan kannalta henkilökunnan virkistystilaisuudet ovat kiistatta yhtä olennaisia kuin hissi pilvenpiirtäjässä. Avaamatta salaisuuksia tilaisuuksilla on ahne liiketaloudellinen tavoite virittää yrityksen arvokkain voimavara eli ihmiset entistäkin motivoituneemmiksi työssään. Myös KHO totesi tämän yhteyden jo 1998 antamassaan päätöksessä, jonka mukaan työnantajan koko henkilökunnalle tai tietylle osastolle tai yksikölle järjestämät pikkujoulut ja kesäjuhlat ja muut vastaavat tilaisuudet ovat vähennyskelpoisia liiketoimintaan liittyvänä hankintana.

Jostain syystä hyvinkin selvää ja yksiselitteistä KHO:n prejudikaattia on koeteltu jo lähes 20 vuoden ajan verotarkastuksissa. Osasto- ja yksikkö-käsitteiden haastaminen, organisaatiokaavioiden kaivaminen, drinkkilippujen ja avecien laskeminen ja monet muut vaatimukset ovat tulleet tutuksi monessa verotarkastuksessa. Nyt näyttää hyvältä, ja toivottavasti nysvääminen itsestään selvän liiketoiminnan kuluerän osalta loppuu, kun KHO uudisti tulkintansa.

Paremman kesälukemisen puutteessa KHO:n päätös on kertomus suurehkon yrityksen henkilökunnan virkistystoiminnasta. KHO:n päätökseen on sisällytetty verotarkastuskertomuksen kuvauksia yhtiön virkistystoiminnan luonteesta esimerkiksi merellisessä Helsingin saaristossa. Erityisesti huomiota on kiinnitetty siihen, että virkistystilaisuuksissa ei ollut aina asiaohjelmaa. Lisäksi oli mainittu tilaisuuksien suorien järjestämiskulujen sisältämän alkoholikulun suhteellisesta osuudesta, tai kun suhteellinen osuus oli vaatimaton, mainittiin alkoholilaskun euromäärä. Yhden tilaisuuden osalta oli myös nostettu esiin virkistystilaisuuden kutsusta pukeutumiskoodi: “Ulkoiluvaatteet, uimapuku tai muu vapaa-ajan viettoon tarkoitettu asuste”. Tilaisuuksien hauskuudesta ja iloisuudesta huolimatta KHO katsoi kulujen olevan liiketoiminnan kuluja, joten laittakaahan henkilökuntanne kesäjuhlakulut vähennyskelpoiselle tilille.

Jäämme odottamaan, jos vaikka pian myös toinen työhyvinvoinnin kuluerä eli henkilökunnan ennaltaehkäisevän liikunnan kulut tulkittaisiin liiketoiminnan kuluiksi myös arvonlisäverotuksessa, ja pääsisimme lain tarkoituksen mukaisesti objektiivisesti arvioituna automatisoimaan ja yksinkertaistamaan arvonlisäverotuksen prosesseja myös veronmaksajien järjestelmissä.

Kesäisissä tunnelmissa ja lukemisiin elokuulle,