PWC Uutishuone

Onko asiantuntija-apu riski veroriskien arvioinnissa?

KHO:lta tärkeä päätös verovelvollisen ja hänen neuvonantajansa suhteen luottamuksellisuudesta suhteessa veroviranomaisiin.

Kulunut klisee on, että verotuksessa on paljon tulkinnanvaraisuutta. Luonnollisesti tulkinnallisia tilanteita pyritään selvittämään etukäteen tai myös matkan varrella kun tulkinnallisuus havaitaan. Välillä käytetään ulkopuolista apua ja välillä selvitetään asiat omin voimin. Avainroolissa on joka tapauksessa eri tulkintavaihtoehtojen ja niiden toteutumisen todennäköisyyden arviointi.

Harva pitää yllätyksellisten verojen maksua jälkikäteen miellyttävänä saati järkevänä liikkeenhoitona, puhumattakaan kun päälle tulevat korot ja rangaistusluontoiset veron korotukset. Mitä varmempi haluaa asioistaan olla, sitä enemmän etukäteisselvitettävää riittää. Ei tarvitse olla aggressiivinen verosuunnittelija, vaikka käyttääkin asiantuntijaa apuna veroseuraamusten etukäteisarvioinnissa. Ennakkoratkaisutkaan eivät ole lähellekään aina toimivin vaihtoehto epävarmuuden poistamiseen.

Korkein hallinto-oikeus on tuoreessa päätöksessään (KHO 2016:127) käsitellyt sivullisen tiedonantovelvollisuutta. Kyseisessä tapauksessa Verohallinto oli kehottanut A Oy:tä luovuttamaan K Oy:lle laatimansa asiantuntijamuistion arvonlisäverotukseen liittyvästä neuvonannosta. K Oy käytti asiantuntijaa apuna arvioimaan K Oy:n arvonlisäverokäsittelyn oikeellisuutta. KHO päätyi ratkaisussaan siihen, että mm. veroneuvontaa harjoittava A Oy ei ollut velvollinen luovuttamaan K Oy:lle laatimaansa muistiota Verohallinnolle K Oy:n verotuksen tarkistamista varten.

Päätös on luonnollisesti tärkeä linjaus verovelvollisen ja hänen neuvonantajansa suhteen luottamuksellisuudesta suhteessa veroviranomaisiin. Edelleen päätös linjaa sen missä kulkee veroviranomaisten oikeus saada ja käyttää kaikkea mahdollista tietoa verotuspäätösten pohjana. Asiantuntijan kanssa saatetaan arvioida esimerkiksi sitä, voidaanko tietty toimi nähdä veroviranomaisten silmin pelkästään verosyistä tehdyksi, vai näkeekö myös ulkopuolinen transaktion liiketaloudelliset perusteet. Olisiko tällöin etukäteinen tulkintavaihtoehtojen arviointi tahallisuutta, törkeää huolimattomuutta tai osoitus siitä, että toimeen ryhdytään verotuksellisista syistä?

Päätös ei suoraan ota kantaa siihen mitä tietoja verovelvolliselta voidaan suoraan vaatia, vaan ainoastaan siihen mitä tietoja sivullinen on velvollinen antamaan verotuksen toimittamista varten. Päätöksessä todetaan vain lyhyesti, ettei muistiota saatu verovelvolliselta.

Verovelvolliselle negatiivinen päätös olisi johtanut erittäin hankalaan tilanteeseen verovelvollisten sekä asiantuntijoiden kannalta. Luottamuksellisuuteen perustuva neuvonta olisi tällöin alistettava veroviranomaisten arvioitavaksi ja verotuksen toimittamisen perustaksi luettavaksi materiaaliksi. Tällöin etukäteisarvioinnit eri vaihtoehdoista muodostuisivat jälkikäteen arvioitavaksi tosiseikastoksi esimerkiksi verovelvollisen tarkoitusperien selvittämiseksi. Verovelvollisen pohdinta riskeistä saattaisi muuttua veroviranomaisten silmissä tunnustukseksi väärin toimimisesta – valitettavasti olen nähnyt tämän toteutuvan käytännössä.

Päinvastainen päätös olisi myös ollut täysin ristiriidassa esimerkiksi rikosoikeudessa laajalti omaksuttujen ja useimmissa oikeusvaltioissa vallitsevien perusperiaatteiden kanssa. Verovelvollisen tulee voida arvioida verokäsittelynsä oikeellisuutta ja pystyä luottamuksella arvioimaan muiden tahojen kanssa miten esimerkiksi välttää veronoikaisutilanteet ja rangaistusluontoiset veronkorotukset.

KHO viittaa päätöksen perustelujen osalta hallinto-oikeuden päätöksen perusteluihin, eikä siis muuttanut HAO:n päätöstä. HAO perusteli päätöstä pitkälti seuraavin perustein. Sivullisen tiedonantovelvollisuus on toissijaista suhteessa verovelvollisen tiedonantovelvollisuuteen. Kun otetaan huomioon suhteellisuusperiaate, tarkoituksensidonnaisuus ja luottamuksen suoja, sivullisen tiedonantovelvollisuuden tulisi rajoittua tosiseikkoihin jotka voivat olla verotuksen toimittamisen perusteena. Esimerkkeinä mainittiin kuitit suorituksista, tiliotteet, tiedot lainoista jne. Koska asiantuntijamuistio ei sisällä tällaista tosiseikastotietoa, ei HAO:n mielestä ollut perusteita vaatia neuvonantajaa luovuttamaan verovelvollisen tilannetta käsittelevää muistiota. KHO totesi lisäksi, että asiassa tulee ottaa huomioon se, että olisi oikeudenkäymiskaaren todistamiskieltoa koskevien periaatteiden vastaista vaatia neuvonantajaa luovuttamaan muistio verotusmenettelyä koskevien säännösten perusteella.

Loppu hyvin ja valtakunnassa kaikki hyvin? Päätös oli asiantilaa tervehdyttävä, siitä tuskin ollaan verovelvollis- ja asiantuntijapuolella eri mieltä. Keskustelua on mielestäni hyvä jatkaa siihen suuntaan, että mitä informaatiota voidaan ylipäätään käyttää verotuksen pohjana.

Muiden maiden oikeusjärjestelmiin tottuneille on ollut toisinaan suuri järkytys todeta, missä laajuudessa ja minkä tyyppistä tietoa veroviranomaiset käyttävät verotuksen pohjana. Esimerkiksi yhdysvaltalaiselle talousjohtajalle on mahdotonta ymmärtää, että veroviranomaisilla voisi olla oikeus saada asiantuntijoiden lausuntoja verovelvolliselta saati asiantuntijalta. Valittavissa olevien vaihtoehtojen arviointi asiantuntijan kanssa ei tee niistä faktoja joihin voidaan soveltaa verolainsäädäntöä ja määrätä verotusta. Esimerkiksi USA:ssa ei verovelvollisella ei ole velvollisuutta luovuttaa asiantuntijamuistioita veroviranomaisille. Sen sijaan asiantuntijalausunnolla voi välttää halutessaan rangaistusluontoiset seuraamusmaksut, mikäli asiantuntijalausunto puoltaa esim. selkeästi valitun toteutustavan verotuksellista hyväksyttävyyttä.

Voidaankin kysyä, tulisiko verotus ylipäätään perustaa vahvemmin todettavissa oleviin faktoihin eikä pitkälle meneviin päätelmiin tai analogioihin, jotka perustuvat hajanaiseen joukkoon erilaisia veroviranomaisen tietoon tulleita asioita (esimerkiksi etukäteisriskikartoitukset tai asiantuntijan arviot). Verotuksen toimittaminen ei siis voisi edetä kuten entisen verotarkastajakollegani aloittama verotarkastus, jonka aloittamisen perusteena oli omistajayrittäjän tietyn merkkinen auto. Siinä tapauksessa saatettiin tarvita omistajayrittäjältä todistusaineistoa ennen kuin ennakkoasenteet saatiin korjattua.

Kummin päin se nyt menikään: syyllinen kunnes toisin todistetaan, vai sittenkin syytön kunnes toisin todistetaan?