ECOFIN antoi poliittisen hyväksyntänsä direktiiviehdotukselle pakollisesta raportoinnista tietyistä rajat ylittävistä järjestelyistä

Euroopan unionin viimeaikaiset toimet jäsenmaiden suojaamiseksi veropohjan rapautumiselta ovat voimakkaasti keskittyneet veronkierron ja aggressiivisen verosuunnittelun estämiseen. Tuoreimpana uudistuksena ECOFIN-neuvosto antoi poliittisen siunauksensa komission ehdotukselle täydentää pakollista automaattista tietojenvaihtoa verotuksen alalla – velvoittamalla veroalan välittäjät tai vaihtoehtoisesti verovelvolliset itse ilmoittamaan veroviranomaisille tiedossaan olevista rajat ylittävistä järjestelyistä, jotka saattavat sisältää aggressiivista verosuunnittelua (”Ehdotus neuvoston direktiiviksi direktiivin 2011/16/EU muuttamisesta siltä osin kuin on kyse raportoivia rajat ylittäviä järjestelyjä koskevasta pakollisesta automaattisesta tietojenvaihdosta verotuksen alalla” eli ns. ”Mandatory Disclosure Rules” tai ”DAC 6”). Direktiivin tarkoituksena on entisestään lisätä avoimuutta ja läpinäkyvyyttä sekä jäsenvaltioiden välistä tietojenvaihtoa. Direktiiviehdotus perustuu pitkälti OECD:n BEPS-toimintasuunnitelmaan.

Ilmoittamisvelvollisuus ja tunnusmerkistö

Muutosdirektiivin tuoma ilmoittamisvelvollisuus kohdistuu yksinomaan rajat ylittäviin järjestelyihin eli järjestelyihin tai järjestelyjen sarjoihin, joissa mukana on useampi kuin yksi jäsenvaltio tai jäsenvaltio sekä kolmas valtio. Direktiiviehdotuksen liitteenä on luettelo erityisistä ja yleisistä tunnusmerkeistä (”generic and specific hallmarks”), joiden avulla voidaan määrittää ilmoitusvelvollisuuden piiriin sisältyvät rajat ylittävät järjestelyt, joista veroviranomaisille olisi raportoitava (”reportable arrangements”).

Tunnusmerkistön täyttymisen lisäksi osassa järjestelyissä yhtenä pääasiallisista hyödyistä tulisi olla verotuksellisen edun tavoittelu (”main purpose test”), jotta veroalan välittäjä tai verovelvollinen olisi velvollinen ilmoittamaan järjestelystä. Varsinaista määritelmää aggressiiviselle verosuunnittelulle direktiivi ei sisällä. Sanktioiden asettaminen on jätetty jäsenvaltioiden harkintavaltaan.

Tunnusmerkkeihin sisältyy mm. järjestelyjä, joissa neuvonantajan palkkio perustuu verohyödyn määrään tai konsernin sisäisiä transaktioita, joissa vähennyskelpoisen suorituksen saaja sijaitsee valtiossa, jossa ei ole yhteisöveroa, tai valtiossa joka on EU:n mustalla listalla, tai saatu suoritus muutoin hyötyy suotuisasta verokohtelusta.

Ilmoitusvelvollisuus järjestelystä kuuluisi välittäjälle, joka direktiivissä määritellään henkilönä, joka vastaa järjestelyn toteuttamisen suunnittelusta, edistämisestä, organisoinnista tai hallinnoinnista verotuksen osalta. Käytännössä välittäjiksi katsotaan muun muassa veroneuvonantajat, kirjanpitäjät ja veroneuvontaa tarjoavat lakimiehet. Jos välittäjä ei ole sijoittunut jäsenvaltioon tai ei muuten ole velvollinen ilmoittamaan järjestelyä, velvollisuus järjestelyn ilmoittamisesta on verovelvollisella itsellään.

Ilmoitus raportoitavasta järjestelystä olisi tehtävä 30 päivän kuluessa siitä päivästä, jona järjestely tai järjestelyjen sarja tai kyseisen sarjan ensimmäinen vaihe on toteutettu.

Direktiivi mahdollistaa myös entistä kattavamman automaattisen tietojenvaihdon jäsenvaltioiden välillä: kun tieto on kerätty yhdessä jäsenvaltiossa, on kyseisellä jäsenvaltiolla velvollisuus toimittaa se kaikkiin muihin jäsenvaltioihin.

Jäsenvaltioilla on velvollisuus vaihtaa tietoja joka vuosineljänneksellä.

Aiheesta löytyy lisätietoa englanniksi Euroopan komission sivuilta.