Euroopan komissio tilasi PwC:ltä tutkimuksen valmisteverotuksen järjestelmädirektiivin matkustajatuonti- ja etämyyntisäännöksistä

Harmonisoidut valmisteverot

Alkoholin ja alkoholijuomien, useimpien tupakkatuotteiden, nestemäisten polttoaineiden, sähkön ja eräiden muiden polttoaineiden valmisteverotus on osittain harmonisoitua. Järjestelmädirektiivissä säädetään harmonisoitujen valmisteverojen alaisia tuotteita koskevasta yleisestä järjestelmästä sekä näiden tuotteiden hallussapidosta, liikkumisesta ja valvonnasta EU:ssa.

Pääsääntönä EU:n valmisteverotuksessa on verotus kulutusmaaperiaatteen mukaan, eli valmisteverot tulee lähtökohtaisesti maksaa siinä jäsenvaltiossa, jossa tuotteet kulutetaan.

Matkustajatuonti

Matkustajatuonti muodostaa poikkeuksen pääsääntöön eli kulutusmaaperiaatteeseen. Silloin, kun yksityishenkilö hankkii tuotteet yhdestä jäsenvaltiosta ja kuljettaa ne mukanaan toiseen jäsenvaltioon, tuotteista maksetaan valmisteverot ainoastaan hankintajäsenvaltiossa. Tällaisista matkustajatuontina tuoduista valmisteveron alaisista tuotteista ei siis tarvitse maksaa uudelleen valmisteveroja kulutusjäsenvaltiossa sillä edellytyksellä, että ne tulevat omaan käyttöön. 

Suomessa omaksi käytöksi katsotaan lähtökohtaisesti paitsi oma käyttö, myös perheen käyttö ja tuonti lahjaksi. Se, mikä katsotaan tuonniksi omaan käyttöön, vaihtelee kuitenkin jäsenvaltioittain. Verottomalle matkustajatuonnille on määrällisiä ohjetasoja ja rajoituksia tuotteesta riippuen.

Tutkimuksessa matkustajatuonnin taloudellisten ja verotuksellisten vaikutusten todettiin olevan huomattavia.

Valmisteveron alaisille tuotteille on määritelty direktiiveissä ainoastaan vähimmäisverotasot, ja jäsenvaltioiden soveltamat verotasot eroavat huomattavasti toisistaan. Tutkimuksessa matkustajatuonnin vuotuiseksi arvoksi EU:ssa on arvioitu 8,4 miljardia euroa.

Matkustajatuonnin osalta tutkimuksessa kiinnitettiinkin erityistä huomioita kulutusjäsenvaltion matkustajatuonnin johdosta menettämiin verotuloihin (valmisteverot ja alv) samalla, kun näiden tuotteiden kulutuksesta aiheutuvien terveyshaittojen kustannukset kuitenkin koituvat kulutusjäsenvaltion maksettavaksi. Matkustajatuontiin liittyvien väärinkäytösten eli lähinnä kaupallisessa tarkoituksessa tehdyn matkustajatuonnin arvon arvioinnin todettiin olevan haastavaa. Saatavilla oleviin tietoihin perustuen väärinkäytösten on kuitenkin tutkimuksessa oletettu olevan yleisempää korkean verotuksen maissa – erityisesti Pohjoismaissa.

Tutkimuksessa mahdollisina toimenpiteinä on esitetty jäsenvaltioita sitovien määrällisten rajojen asettamista verottomalle matkustajatuonnille. Samalla on kuitenkin todettu, että tällaiset sitovat määrälliset rajat edellyttäisivät veronpalautusjärjestelmän luomista kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi, mikä aiheuttaisi hallinnollista taakkaa niin viranomaisille kuin matkustajatuontia harjoittaville kansalaisille. Myös oman käytön määritelmän yhtenäistämistä esitettiin mahdollisena toimenpiteenä.
Tutkimuksessa ei ole otettu kantaa verotasojen harmonisoinnin mahdollisiin vaikutuksiin, sillä vähimmäisverotasoista säädetään tuotekohtaisissa valmisteverodirektiiveissä eikä järjestelmädirektiivissä.

Etämyynti

Valmisteveron alaisten tuotteiden etämyynnillä tarkoitetaan valmisteverotuksen näkökulmasta tilannetta, jossa yhdessä jäsenvaltiossa kulutukseen luovutetut tuotteet myydään yksityishenkilölle toiseen jäsenvaltioon niin, että etämyyjä tai joku tämän puolesta suoraan tai välillisesti lähettää tai kuljettaa tuotteet. Tällaisista tuotteista on siis jo maksettu valmisteverot kulutukseen luovutuksen yhteydessä lähtöjäsenvaltiossa.

Etämyyntitilanteissa valmisteverotus määräytyy kuitenkin pääsäännön eli kulutusmaaperiaatteen mukaan, mikä tarkoittaa, että etämyyjä on velvollinen maksamaan etämyymistään valmisteveron alaisista tuotteista valmisteverot myös määräjäsenvaltiossa. Etämyyjän on mahdollista hakea etämyydyistä tuotteista lähtömaassa maksetut valmisteverot takaisin jälkikäteen.

Etämyyntisäännökset aiheuttavat huomattavaa hallinnollista taakkaa etämyyjille. Etämyyjällä voi esimerkiksi jäsenvaltiosta riippuen olla velvollisuus nimetä veroedustaja määräjäsenvaltiossa. Suomessa veroedustajan nimeäminen ei ole etämyyjälle pakollista, mutta silloin etämyytyjen tuotteiden lähettämisestä tulee antaa ennakkoilmoitus ja etämyytävistä tuotteista maksettavista valmisteveroista tulee asettaa lähetyskohtainen vakuus.

Suomen osalta alkoholituotteiden etämyyntiä mutkistaa kuitenkin huomattavasti Suomen alkoholilainsäädäntö ja siihen liittyvät epäselvyydet alkoholituotteiden etämyynnin sallittavuudesta ja edellytyksistä. Tupakkatuotteiden, sähkösavukkeiden ja nikotiininesteiden etämyynti Suomeen on puolestaan kokonaan kielletty tupakkalainsäädännössä.

Kuten tutkimuksessakin on tuotu esiin, vaatimuksesta nimetä veroedustaja määräjäsenvaltiossa luovutaan, kun uutta järjestelmädirektiiviä (2020/262/EU) aletaan soveltaa vuonna 2023. Tämän jälkeen jäsenvaltiot voivat kuitenkin edelleen sallia veroedustajan nimeämisen.

Etämyyntiin liittyvien epäsäännöllisyyksien yleisyyden arvioinnin todettiin tutkimuksessa olevan haastavaa. Saatavilla oleviin tietoihin perustuen pidettiin kuitenkin todennäköisenä, että merkittävää osaa valmisteveron alaisten tuotteiden etämyynnistä ei raportoida sääntöjen mukaan.

Tutkimuksessa korostettiin erityisesti niin etämyyntisäännöistä etämyyjille aiheutuvaa hallinnollista taakkaa kuin myös etämyyjien taloudellista taakkaa siitä, että etämyytävistä tuotteista on maksettava valmisteverot määräjäsenvaltiossa ennen kuin tuotteista lähtöjäsenvaltiossa maksetut valmisteverot voidaan hakea takaisin.

Tutkimuksessa mahdollisina toimenpiteinä on etämyyntisäännösten osalta esitetty erilaisia One Stop Shop (OSS) -ratkaisuja. Yhteistä kaikille OSS-ratkaisuille olisi etämyynnin valmisteverojen keskitetty raportointi ja maksaminen, jolloin etämyyjät välttyisivät määräjäsenvaltiokohtaisilta hallinnollisilta velvoitteilta ja verojen maksulta sekä jälkikäteisten palautusten hakemiselta lähtöjäsenvaltiossa.