EUT: factoring on arvonlisäverollinen palvelu

Suomessa on jääräpäisesti pidetty kiinni tulkinnasta, jonka mukaan factoring ei ainakaan kaikissa tilanteissa ole vain arvonlisäverollinen palvelu, vaan osa palkkiosta on arvonlisäverotonta vastiketta luotonannosta. Unionin tuomioistuin on 23.10.2025 antanut Suomen korkeimman hallinto-oikeuden esittämään ennakkoratkaisupyyntöön tuomion asiassa C-232/24, Kosmiro, joka muuttaa tätä tulkintaa.

Tuomion mukaan factoringia on pidettävä yhtenä arvonlisäverollisena saamisten perimistä koskevana palveluna, jolloin kaikki palvelusta veloitetut palkkiot ovat arvonlisäverollisia. Näin on riippumatta siitä, miten toiminta on järjestetty, eli ostaako factoringyhtiö saatavat vai myöntääkö se asiakkaalleen rahoitusta siten, että saatavat ovat rahoituksen vakuutena.

Asiassa oli kysymys erityisesti siitä, ovatko kauppamuotoisen ja panttausmuotoisen factoringin yhteydessä veloitettu rahoituskomissio ja perustamismaksu vastiketta saamisten perinnästä vai arvonlisäverosta vapautetusta luottojen myöntämisestä. Lisäksi kauppamuotoisen factoringin osalta asiassa oli arvioitavana, kuuluvatko palkkiot arvonlisäverodirektiivin soveltamisalaan. Aiempaan oikeuskäytäntöönsä viitaten unionin tuomioistuin katsoi tässäkin tapauksessa, että saamisten periminen kattaa kaikki factoringin muodot riippumatta siitä, missä muodossa sitä harjoitetaan, koska objektiiviselta luonteeltaan factoringin olennaisena päämääränä on kolmannen saamisten periminen ja kotiuttaminen. Kun palvelun pääasiallinen tarkoitus on näin määritetty, ei palvelua pidä pilkkoa arvonlisäverotuksessa keinotekoisesti osiin. Factoringpalvelu ei siis sisällä erillistä arvonlisäverotonta rahoituselementtiä, vaan myös rahoituskomissio ja perustamismaksu ovat vastiketta yhtenä jakamattomana kokonaisuutena pidettävästä saamisten perimistä koskevasta arvonlisäverollisesta palvelusta.

Tuomio herättää kysymyksen siitä, korostuuko kotimaisessa tulkintakäytännössä taipumus painottaa yksityiskohtia, vaikka oikeusperiaatteet ohjaisivat arvioimaan laajempia kokonaisuuksia. Ehkä kuitenkin todennäköisempää on, että hämmennystä on mahdollisesti aiheuttanut saamisten perimisen käsite arvonlisäverotuksessa. Tuomion perusteella vaikuttaa siltä, että arvonlisäverodirektiivin systematiikassa erikseen vapautuksen ulkopuolelle jätettyä saamisten perimistä on arvioitava arkikielen merkitystä laajemmin ja nimenomaisesti rahoitukseen liittyvänä liiketoimena. Joka tapauksessa nyt on selvää, että factoringpalvelun arvonlisäverokohtelu määräytyy arvonlisäverollisen pääsuoritteen eli saamisten perimisen mukaan, ja muut suoritteet ovat sille liitännäisiä.

Markkinoilla olevissa factoringjärjestelyissä palkkioiden määräytymisperusteet ja nimitykset vaihtelevat sopimustyypeittäin ja eri palveluntarjoajien tuotteissa. Näkemyksemme mukaan tuomion perusteella pitäisi olla selvää, että jatkossa factoringpalveluista veloitettavat palkkiot ovat ainakin pääosin arvonlisäverollisia riippumatta siitä, miten järjestely palveluntarjoajan ja asiakkaan välillä on toteutettu. Edellytyksenä on kuitenkin, että järjestelyyn sisältyy tosiasiallisesti saamisten perimiseen liittyvä palvelu.

Lisäksi yleisenä havaintona voidaan todeta, että vuonna 2025 julkaistun kotimaisen oikeuskäytännön perusteella arvonlisäverotus vaikuttaa kehittyvän monimutkaisempaan suuntaan. Esimerkiksi yksittäisiä osakkeiden hankintakuluja täytyy harkinnanvaraisesti jakaa osakkeet hankkivalle yhtiölle ja sen omistajille kuuluvaan osuuteen (KHO 2025:61). Myös kokonaispalvelusta, jota asiakas voi käyttää tarpeidensa mukaan ja josta veloitetaan kiinteä vuosihinta, täytyy kuitenkin laskulla pystyä määrittämään arvonlisäverollisista ja arvonlisäverottomista palveluista saadut vastikkeet (KHO 2025:45). Tässä kehityksessä unionin tuomioistuimen uusi ratkaisu tuntuu kaivatulta askeleelta toiseen suuntaan, kun edes jotkut asiat ratkeavat siten, että jatkossa arvonlisäverotuksen pitäisi olla helpompaa.