PWC Uutishuone

Joukkorahoitus – mistä on kyse?

Joukkorahoitus on viime vuosina nopeasti yleistynyt tapa kerätä rahaa erilaisille hankkeille ja yrityksille. Joukkorahoitus yleisnimikkeenä kattaa hyvin monenlaista toimintaa. Tavanomaisesti joukkorahoituksessa on kyse pienien summien keräämisestä suurelta ennalta määräämättömältä joukolta rahoittajia esittämällä heille – usein internetin välityksellä – avoin kutsu varojen luovuttamiseksi tiettyä hanketta tai yritystä varten. Finanssikriisin jälkeen rahoituksen saaminen riskipitoisille hankkeille ja pienille yrityksille on vaikeutunut, mikä on vauhdittanut joukkorahoituksen suosion kasvua. Rahoitusmuodon yleistyessä voimakkaasti se on herättänyt paljon lainsäädännöllisiä kysymyksiä niin Suomessa kuin EU-tasollakin.

Finanssivalvonta on ryhmitellyt joukkorahoituksen eri muotoja sijoittajan saaman vastikkeen mukaisesti neljään ryhmään:

1) lahjoitusmuotoiseen, jossa rahoittajat eivät saa luovuttamilleen varoille mitään vastiketta;
2) palkkiomuotoiseen, jossa rahoittajat saavat antamalleen rahoitukselle vastikkeen, joka usein on joukkorahoituksella kehitetty tuote tai palvelu;
3) lainamuotoiseen, jossa hanke nimensä mukaisesti rahoitetaan joukkorahoituksena kerätyillä lainavaroilla; sekä
4) sijoitusmuotoiseen, jossa rahoittajat saavat vastikkeeksi yrityksen arvopapereita, useimmiten osakkeita.

Usein joukkorahoituksessa on vähintään kolme osapuolta: rahoitusta keräävä osapuoli, sijoittaja sekä joukkorahoituspalvelun tarjoaja, joka usein on internetissä toimiva palvelualusta. Niin rahoitusta hankkeelleen tai yritykselleen hakevan kuin joukkorahoituspalvelun tarjoajan on huomioitava lainsäädännön toiminnalle asettamat vaatimukset.

Sääntelyn nykytila

Tällä hetkellä joukkorahoitusta nimenomaisesti sääntelevää lainsäädäntöä ei Suomessa ole, mutta toteuttamismuodosta riippuen sovellettavaksi voivat tulla rahankeräyslaki, kauppa- tai kuluttajansuojalaki sekä/tai rahoitusmarkkinalainsäädäntö kuten arvopaperimarkkinalaki tai sijoituspalvelulaki. Myöskään EU-tasolla joukkorahoitusta ei ole erityisesti säännelty; joukkorahoittamisen eri muodot voivat kuulua esimerkiksi rahoitusvälineiden markkinoinnista annetun direktiivin (2004/39/EY), vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun direktiivin (2011/61/EU) tai esitedirektiivin(2003/71/EY) piiriin.

Nykyistä sääntelyn tilaa on pidetty epäselvänä ja monimutkaisena eikä sen ole katsottu ottavan riittävän hyvin huomioon joukkorahoituksen eri muotoja. Erityisesti sijoittajansuoja on koettu liian heikoksi. Sijoittajan saattaa olla vaikea saada riittäviä ja oikeanlaisia tietoja sijoituksen kohteesta ja lisäksi sijoittajat saattavat luottaa liiaksi palvelualustan tekemiin due diligence -selvityksiin. Tyypillisesti joukkorahoitusta käyttävät pienet listaamattomat yritykset, usein startup-yritykset, jolloin sijoittajan riskit ovat suuret. Tällä hetkellä myös jälkimarkkinat tällaisille sijoituksille ovat usein olemattomat, vaikka niiden jatkossa toivotaan kehittyvän. Niin Suomen kuin EU:n tasolla onkin ollut arvioinnin kohteena ja valmistelussakin toimintaa nimenomaisesti sääntelevää lainsäädäntöä.

Odotettavissa olevaa sääntelyä

Valtiovarainministeriö asetti vuoden 2013 lopussa kehittämishankkeen joukkorahoituksen sääntelytarpeen arvioimiseksi. Hanke jatkuu lainvalmisteluhankkeena. Luonnos hallituksen esitykseksi sijoitusmuotoista joukkorahoitusta ja vertaislainojen välitystä koskevaksi lainsäädännöksi on ollut yhdellä hallinnon sisäisellä lausuntokierroksella ja julkinen lausuntokierros on tavoitteena järjestää keväällä 2015.

Myös Euroopan komissiossa joukkorahoitus on huomioitu ja sen sääntelytarvetta arvioitu. Euroopan komissio julkisti 27.3.2014 tiedonannon joukkorahoituksen tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämisestä Euroopan unionissa, mutta on epätodennäköistä, että asiasta annettaisiin tarkempaa EU-tasoista sääntelyä kovin pian. Viime vuoden lopussa myös Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen (ESMA) julkaisi neuvonannon (ESMA/2014/1560), jonka tarkoituksena on edistää joukkorahoitukseen soveltuvan sääntelyn ja valvonnan yhdenmukaistamista EU:n tasolla nimenomaisen juuri joukkorahoitusta koskevan sääntelyn puuttuessa.