Kun veroasiantuntija puhuu mappimenettelystä, ei viitata arkistointiin

2.6.2017  |  Blogi, Verotus

Sen jälkeen kun verottaja on oikaissut siirtohinnoittelua, yrityksellä on yleensä kaksi mahdollisuutta: hyväksyä oikaisu tai hakea muutosta. Jos siirtohintaoikaisu on yrityksen mielestä oikeutettu, siirtohintoja voidaan vaatia muutettavaksi liiketoimen toisen osapuolen verotuksessa ns. vastaoikaisuna. Jos tai kun vastaoikaisu hyväksytään, hyvä niin. Muussa tapauksessa on kaksi vaihtoehtoa: yritys hakee veropäätökseen muutosta oikeudessa tai pyytää veroviranomaisia keskenään ns. MAP-menettelyssä ratkaisemaan, kumpaan maahan veroa maksetaan.

Jos siirtohintaoikaisu saadaan kumoon tuomioistuimen päätöksellä, hyvä niin. Muussa tapauksessa on kaksi vaihtoehtoa: viranomaiset pääsevät sopimukseen tai sopimusneuvottelut päättyvät tuloksettomina. Jos viranomaiset sopivat keskenään, kumpaan maahan vero maksetaan, hyvä niin. Muussa tapauksessa on kaksi vaihtoehtoa: riita saatetaan välimiesten ratkaistavaksi ns. arbitraatiomenettelyssä tai yritys maksaa samasta tulosta verot kahteen kertaan. Jos riita saadaan arbitraatiomenettelyyn ja kaksinkertainen verotus poistetaan, hyvä niin. Muussa tapauksessa yritys maksaa samasta tulosta verot kahteen kertaan, koska valtiot eivät noudata tekemäänsä verosopimusta.

Kansainvälisen verotuksen aukkojen tilkitsemisen yhteydessä verosäännökset ovat muuttuneet monimutkaisemmiksi ja tulkinnanvaraisemmiksi. Tämä kasvattaa kaksin- tai jopa moninkertaisen verotuksen riskiä. OECD:n ja G20-maiden BEPS-projektissa onkin tunnistettu tarve tehostaa menettelyä viranomaisten keskinäisiä tulkintaerimielisyyksiä ratkaistaessa.

Suuressa osassa tuplaverotustapauksia viranomaiset voivat päätyä toteamaan, että ne eivät pääse keskenään yhteisymmärrykseen siitä, kumpi valtio tuloa verottaa. Tällöin kiistan maksumieheksi jää yritys. Joidenkin mielestä tämä on oikein: kaksinkertaisen verotuksen riski on yrityksen kansainvälistymiseen liittyvä riski, joka yrityksen on otettava huomioon toiminnassaan. Minä en ole samaa mieltä. Kansainvälinen kauppa lisää hyvinvointia ja varallisuutta ja valtiot pääsevät hyötymään yrityksen kansainvälistymisen kautta lisääntyvistä voitoista kasvavien verotulojen kautta. Eikö valtioiden kuulu myös vastata siitä, että ne itse ja sopijakumppanina oleva toinen valtio noudattavat tekemiään kansainvälisiä sopimuksia, joiden tarkoituksena on edistää tätä kantainvälistä kauppaa? Miksi riski jäisi yritykselle, jolla ei ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa sen toteutumiseen? Valtio kantaa muutoinkin riskin virkamiestensä toiminnasta, eikö riskin pitäisi ulottua myös verosopimusten soveltamiseen?

Siirtohinnoitteluasioissa EU-maat ovat velvollisia poistamaan kaksinkertaisen verotuksen. Jos viranomaisten väliset neuvottelut eivät tuota tulosta, kiista on saatettava välimiesten ratkaistavaksi ns. pakkoarbitraatiomenettelyssä. EU:ssa on vireillä direktiivihanke, jonka tarkoituksena on laajentaa arbitraatiomenettelyn alaa myös muihin kaksinkertaisen verotuksen tilanteisiin. BEPS-hankkeeseen liittyvässä monenkeskisessä yleissopimuksessa (MLI) valtioille annetaan niin ikään mahdollisuus sopia pakkoarbitraatiosta, jos viranomaisten välisissä neuvotteluissa ei päästä tulokseen. Toivottavasti mahdollisimman moni valtio tulee arbitraatiomahdollisuuden piiriin.

Yrityksillä on oikeus oikeudenmukaiseen verotukseen. Oikeudenmukaisinta olisi, jos arbitraatiomenettelyä voitaisiin käyttää mahdollisimman monen maan kanssa.

Lisäksi olisi tärkeää, että Suomen omaan lainsäädäntöön sisällytettävät menettelysäännökset olisivat mahdollisimman yksinkertaiset eikä niissä turhaan rajoitettaisi arbitraatiomenettelyyn pääsemistä.

Jätä kommentti

(* merkityt kentät ovat pakollisia. Sähköpostiosoitetta ei julkaista kommentin yhteydessä.)