Lahjatoiveeni arvonlisäverotuksen muuttamiseksi

Kun palautushakemusmenettely poistettiin, muutosta perusteltiin hallituksen esityksessä Verohallinnon hallinnollisen työn vähentämisellä: “Arvonlisäverotuksessa tilikauden jälkeen tehtävät palautushakemukset tutkitaan Verohallinnossa tapauskohtaisesti virkailijatyönä. Palautushakemusten käsittely on siten hallinnollisesti raskas menettely ja poikkeaa kausiveroilmoituksella ilmoitetun korjauksen käsittelystä. Palautushakemuksia on myös käytetty tarkoituksensa vastaisesti Verohallinnon kannanoton saamiseksi verotuskysymykseen. Oikea menettely Verohallinnon kannan saamiseksi on ennakkoratkaisun hakeminen tai kirjallisen ohjauksen pyytäminen.” 

Tuossa vaiheessa en tullut arvanneeksi, millaisen myrkkypillerin palatushakemuksesta luopuminen yhdessä automaattisten veronkorotusten kanssa muodostaa. Perustelu poistamiselle oli kovin valtiokeskeinen eli Verohallinnolle syntyvä työ näytti olevan keskeinen muutoksen moottori.

Arvonlisävero on vero, jonka keräämisen valtio on ulkoistanut korvauksetta verovelvollisille, jotka harjoittavat aivan muuta elinkeinotoimintaa kuin verojen keräämistä päätoimenaan. Verovelvolliset kantavat itse kulut veronkantamisen järjestämisestä. Verovelvolliset myös kouluttautuvat omalla kustannuksellaan veronkantotehtäväänsä. 

Kansainvälisesti toimivat yritykset toimivat veronkantajana useissa valtioissa. Palkitsemisen sijaan verovelvollinen, tai oikeastaan veron tilittämiseen velvoitettu, tekee talkootyötä valtiolle rangaistuksen uhalla. Ainoa porkkana on välttää taloudelliset sanktiot. Pienistäkin virheistä toiminnassa rangaistaan liian usein veronkorotuksilla.

Pienetkin epävarmuudesta johtuvat virheet tulevat kalliiksi

Aiemmin tilikausipalautus oli tapa, jolla verovelvollinen korjasi itselleen vahingoksi tapahtuneet virheet tilikauden jälkeen. Edellä mainitussa hallituksen esityksessä mainittu “väärinkäyttö” on osoittautunut olleen oikeusturvan kannalta myös välttämätön tapa saada oikeutta ilman rangaistuksen uhkaa. 

Asia olisi ehkä toisin, jos arvonlisäverolaki olisi selvä ja yksinkertainen ja sen soveltaminen olisi vain tahdosta kiinni. Näin ei voi sanoa olevan. Tänäkin vuonna Euroopan unionin tuomioistuimessa on ollut kymmeniä arvonlisäverojuttuja, joista iso osa koskee niinkin keskeistä arvonlisäverotuksen aluetta kuin vähennysoikeus. EUT ja KHO ovat viime vuosinakin muuttaneet merkittävästi aikaisempaa verotuskäytäntöä muun muassa osake- ja kiinteistökauppojen aiheuttamien kulujen vähennysoikeudessa, edustuskulujen vähennysoikeudessa, rahoituspalvelujen määrittelyssä ja monissa yksityiskohtaisemmissa asioissa kuten vaikkapa kevytyrittäjyydessä.

Verovelvollinen on saattanut tulkinnan epävarmuuden, verotuskäytännön muuttumisen tai yleisen varovaisuuden vuoksi maksaa arvonlisäveroa liikaa tai jättänyt ostojen arvonlisäveroa vähentämättä.

Otetaan vaikkapa esimerkiksi päätös KHO 2019:94, joka muutti verotuskäytäntöä kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeiden myyntikulujen vähennysoikeudesta. 

KHO toteaa asian oikeudellisessa arvioinnissa ja johtopäätöksessä, että asiassa ei ole kysymys siitä, että A:n kiinteistösijoituskohteiden myynneistä saama pääoma kohdistettaisiin kiinteistöliiketoiminnan ulkopuolisiin tarkoituksiin. Verohallinnon ohjeessa vähennysoikeuksista taas tulkitaan päätöstä, että “edellytyksenä on kuitenkin, että osakkeiden myynnistä saadut varat käytetään emoyhtiön arvonlisäverolliseen liiketoimintaan”. Verotuskäytäntö muuttui, mutta on vaikea arvioida Verohallinnon ohjeen jälkeen, miten se muutosta tulkitsee.

Kun verovelvolliselta on jäänyt myyntikulujen arvonlisävero vähentämättä, ennen verovelvollinen olisi tehnyt Verohallinnolle palautushakemuksen, jonka perusteella Verohallinto olisi palauttanut veron tai antanut valituskelpoisen hylkypäätöksen. Palautettavalle verolle olisi mahdollisesti maksettu noin 0,5 % palautuskorkoa.

Nykyisin verovelvollinen antaa korvaavan ilmoituksen siltä kaudelta, miltä verot jäivät vähentämättä. Jos asia nousee kausivalvonnassa Verohallinnossa käsittelyyn eikä Verohallinto jakaisi verovelvollisen näkemystä vähennysoikeudesta, verovelvolliselle ei palautettaisi veroa, mutta lähes poikkeuksetta sille määrättäisiin 10 %:n veronkorotus virheellisen ilmoituksen vuoksi. 

Toki tässä vaiheessa verovelvollinen saisi valituskelpoisen päätöksen, mutta asian saadessa lopullisen verovelvolliselle huonon ratkaisun vuosien jälkeen oikaisulautakunnan, hallinto-oikeuden ja mahdollisesti korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyn jälkeen, verovelvolliselle voi ja usein jääkin vain 10 %:n veronkorotus maksettavaksi, vaikka sillä ei koska ole rahoja ollutkaan.

Oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetun lain perusteella veroon liittyvät korkoseuraamukset voidaan jättää perimättä ja veronkorotus määräämättä kokonaan tai osittain, jos korkoseuraamusten perintä ja veronkorotuksen määrääminen olisivat asian tulkinnanvaraisuuden tai epäselvyyden vuoksi kohtuuttomia. Lain mukaan, jos kyse on tulkinnanvaraisesta tai epäselvästä asiasta tai 1 momentin mukainen veronkorotus olisi muusta erityisestä syystä kohtuuton, veronkorotus on 3 % verovelvollisen vahingoksi määrätystä verosta. 

Kokemuksemme mukaan veronkorotus säännöllisesti määrätään ja useimmiten 10 %:n suuruisena. Toivottavasti lain sanamuotoon ensi vuoden alusta tuleva muutos, jossa voidaan jättää määräämättä, muuttuu muotoon jätetään määräämättä, vaikuttaa näissä tilanteissa myös käytännössä.

Verovelvollisella ei käytännössä ole kuitenkaan mitään muuta tapaa käytettävissä oikeuksiensa vaatimiseksi, koska hallituksen esityksessä mainittu ennakkoratkaisu ei ole käytettävissä jälkikäteen ja kirjallisesta ohjauksesta ei ole muutoksenhakumahdollisuutta.

Uusi ohje seuraamusmaksuista ottaa kantaa kohtuuttomuuteen

Verohallinto antoi uuden ohjeen seuraamusmaksuista lain sanamuodon muutoksen jälkeen. Ohjeen mukaan kohtuuttomuus voi olla tilanteessa, jossa sovellettavat säännökset ovat huomattavan tulkinnanvaraisia tai epäselviä. Kohtuuttomuus voisi myös esiintyä esimerkiksi tilanteessa, jossa verovelvollinen on aidosti erehtynyt verosäännösten sisällöstä tai verotusta koskevasta velvollisuudesta ja tätä erehdystä voidaan pitää olosuhteet huomioon ottaen anteeksi annettavana. Toivottavasti Verohallinto ottaa ohjeen päivityksen laajasti käyttöön, kun verovelvollinen korjaa virheitään. Kovin harvoin syynä on jokin muu kuin aito erehtyminen

Valmisteverotuksessa otetaan käyttöön palautusmenettely hakemuksesta. Se turvaa verovelvollisen oikeudet ilman kohtuutonta rangaistuksen uhkaa myös tulkinnallisissa tilanteissa. Tämä sama menettely olisi toiveissani myös arvonlisäverotuksessa. Se olisi kohtuullinen kädenojennus niille, jotka valtion puolesta veroja kantavat.