PWC Uutishuone

Lisääkö raportointi verotuksen läpinäkyvyyttä?

Olen aina halunnut tietää miten tietokoneeni toimii. Etenkin sen mitä tapahtuu, kun olen netissä tai käytän Twitteriä tai Facebookia. Kaipaisin läpinäkyvyyttä siihen, mihin tietoni tallentuvat ja miten niitä voidaan eri yhteyksissä kerätä. Toisinaan löydän asiantuntijan avaamaan minulle tietotekniikan saloja. Kun hän tekee sitä aikansa, tiedonjanoni sammuu yksinkertaisesti siitä syystä, etten vain pysty omaksumaan kaikkea tarvittavaa teknistä tietoa saati ymmärtämään kaikkien yksityiskohtien merkitystä ja niiden suhdetta muihin yksityiskohtiin. Tuudittaudun ajattelemaan, että toivottavasti lainsäädäntö ja joku viranomainen turvaa oikeuteni tietosuojan osalta edes jotenkin.

Verotuksessa läpinäkyvyyskeskustelu jatkuu voimakkaana. Verotuksen oikeellisuutta säätelee verolainsäädäntö, ja aktiiviset veroviranomaiset turvaavat ainakin veronsaajien oikeusasemaa. Yleisessä keskustelussa peräänkuulutetaan suurempaa läpinäkyvyyttä verotietojen osalta. Esimerkiksi kansalaisjärjestöt vaativat yrityksiä pakottavaa lainsäädäntöä varmistamaan, että läpinäkyviä maakohtaiset verot kertovia raportteja tehtaillaan ainakin julkisissa yrityksissä.

Selvyyden vuoksi on syytä aluksi määrittää, mitä raportointia tässä kirjoituksessa tarkoitan. Tarkoitan sellaista raportointia, jolla yritys avaisi esimerkiksi maakohtaisesti ja verolajikohtaisesti tarkemmin valtiolle tai muille tahoille maksamiaan ja tilittämiään veroja. Tällainen raportointi ei ole siis samaa kuin OECD:n BEPS-hankkeessa määritelty country-by-country-raportointi.

Sivullinen voisi nähdä suorastaan humoristisia piirteitä maa- ja verolajikohtaisen raportoinnin vaatimisessa. Takana on ajatus siitä, että läpinäkyvyys voisi tuottaa enemmän verotuloja esimerkiksi Suomelle ja muille EU-maille. Humoristisuus löytyy ”yllättävästä” havainnosta, jonka mukaan raportointi saattaakin pahimmillaan riskeerata Suomen ja EU-maiden verotulojen saannin. Tämä johtuu siitä, että globaalien yritysten kertoessa yksityiskohtaisilla maakohtaisilla veroraporteillaan yksittäisten tytäryhtiöiden tuloksia sekä niiden maksamia veroja, saattavat ei-OECD-maat kuten Intia ja Kiina hyvinkin kiittää ja kumartaa. Miksikö? Intian ja Kiinan näkemys siirtohinnoittelun pääperiaatteista on osin erilainen kuin OECD-maiden ja läpinäkyvämmät raportit antavat enemmän eväitä näiden maiden veroviranomaisille haastaa konsernien siirtohintamallit. Siinä kilpailussa OECD-maat eivät välttämättä ole voittajia. Moraalin peräänkuuluttaminen ei myöskään tuossa kisassa auta, koska Kiinan ja Intian veroviranomaiset ovat selvästi käyneet erilaisen pyhäkoulun kuin me länsimaalaiset.

Pitäisikö raportointiin velvoittavaa lainsäädäntöä sitten olla? Ja jos Suomi säätäisi tällaista lainsäädäntöä, olisimmeko uranuurtajia vai jälkijunassa? Kysymyksiä lainsäädännön tarpeellisuuden osalta on varmasti monia: Tuoko pakottava lainsäädäntö meille vertailukelpoisia raportteja jotka lisäävät läpinäkyvyyttä yritysten verotuksellisesta tilanteesta? Estääkö se veroparatiisien käyttöä ei-toivottuun verosuunnitteluun? Antaako se oikean kuvan yhtiön vastuullisesta toiminnasta verotuksen saralla? Takaisiko raportointi oikeamman verotuksen? Ja niin edelleen.

Pakollista raportointia vastustavat tahot painottavat etenkin raportoinnin työläyttä. Raportointia puoltavat tahot eivät taas välttämättä miellä maa- ja verolajikohtaista raportointia raskaaksi tai vaikeaksi tehdä. Merkittäköön pöytäkirjaan oma näkemykseni: kansainväliselle konsernille edes jossain määrin kattavan verojalanjälkiraportin laatiminen on hyvin raskas ja työläs harjoitus.

Nopea katsaus muutamiin EU-maihin osoittaa, että emme ainakaan ole aivan jälkijunassa tämän asian kanssa. Epävirallisen selvityksemme mukaan ainakaan Ruotsi, Norja, Tanska, Saksa eikä UK ole säätäneet tai ole säätämässä yrityksiä velvoittavaa lainsäädäntöä verojalanjälkiraportin osalta.

Entä sitten vapaaehtoinen raportointi? PwC Suomen vuosittain tekemän Yritysvastuubarometrin mukaan verojalanjälkensä raportoi tilikaudelta 2012 kaksitoista suomalaista yritystä ja tilikaudelta 2013 jo 37 yritystä. Uskon, että tilikaudelta 2014 raportteja julkaistaan vielä useampia. Raporttien sisällössä, yksityiskohtaisuudessa ja laajuudessa on paljon eroja.

Antavatko julkaistut raportit vertailukelpoista tietoa eri yrityksistä? Tuskin. Antavatko raportit selkeän kuvan siitä, mitä yhtiöitä voitaisiin joidenkin kriteerien mukaan pitää hyvinä veronmaksajina ja mitä ei? Ei missään nimessä. Tulisiko raporttien olla vertailukelpoisia ja tulisiko niiden osoittaa ns. yhteiskuntakelpoisuutta? Mielestäni se ei ole realistinen tavoite. Raportoivien yritysten tilanteet ovat liian erilaisia. Erilaisuus syntyy mm. eri toimialoista, erilaisista liiketoimintamalleista ja toimintamaista.

Edellä mainitut seikat ovat varmasti muutamia keskeisimpiä odotuksia ns. verojalanjälkiraportoinnille. Jos raportointiin tarvittaisiin pakottavaa sääntelyä, tulisi sen olla hyvin laajaa, jotta se kattaisi erityyppiset verolajit, tilanteet ja odotukset. Ei tarvitse olla edes kyynikko osatakseen visioida, millaista byrokratiaa se tarkoittaisi yrityksille.

Raportoinnin vapaaehtoisuus näyttäisi sopivan nykytilanteeseen parhaiten. Siihen voivat ryhtyä yritykset, jotka katsovat sen olevan liiketoimintansa kannalta tärkeä väline keskustella sidosryhmiensä kanssa siitä taloudellisesta kontribuutiosta, jota yritykset ympäröivälle yhteiskunnalle tuottavat. Itsesäännellyssä ympäristössä yritykset voivat itse määritellä raportoivat asiat ja sen mitä haluavat painottaa.

Mitä sitten tulee verotuksen oikeellisuuteen veronsaajien näkökulmasta, niin uskon lainsäädännön, tuomioistuinten ja veroviranomaisten pitävän siitä huolen. Voi olla, että läpinäkyvyysvaade voi jäädä vapaaehtoisessa raportoinnissa osin toteutumatta.

Onko läpinäkyvyys toteutunut keskusteluissani IT-ekspertin kanssa? Ei lainkaan. En ainoastaan ole enää nähnyt metsää puilta, vaan olen ollut niin syvällä pusikossa, että olen hädin tuskin löytänyt tien ulos sieltä. Puhumattakaan siitä, että olisin halunnut enää edes katsoa metsään päin.