Litigaationurkka: Voisiko päätöksentekoa KHO:ssa ennustaa tilastoin?

Mitkä tilastot?

KHO julkaisee vuosittain vuosikertomuksen, jossa parasta antia (muuta sisältöä sinänsä väheksymättä) ammattilaisen näkökulmasta on niihin liitetyt tilastot. Esitettyjen tilastojen tarkkuustaso on pirullisen tarkasti valittu: numeroihin sukeltaessa kuvittelee pääsevänsä kiinni jostain syvemmästä totuudesta, joka kuitenkin vastustaa otetta kuin lahon liukastama uppotukki. 

KHO:n sivuilta löytyy tilastot vuosilta 2017-2020. Keskityn niihin – onhan siinä jo tapauksia kerrakseen ja faktantarkistajienkin työ on helpompaa. Tekee myös mieli ajatella, ettei KHO:ssa tulkintalinjoja kalanterivuosittain kesäjuhlien jatkoilla lyödä uusiksi. Voitaneen siis katsella tilastoja neljältä vuodelta yhdessä. Lyhytkin tarkastelu nimittäin paljastaa, että tilastoissa on hämmentävän suuria heittelyitä vuosien välillä. Tilaston luotettavuus kasvaa, kun vertailukelpoisten havaintojen määrää kasvatetaan.

Keskityn myös tuloverotukseen ja putsaan tilastoista ennakonpidätykseen liittyvät asiat: tänään kiinnostaa vain kova ydin.

Näillä pohjustuksilla aloitetaan jossittelu ja väritetään matkan varrella sopivasti. 

Valituslupaa vaativista asioista saadaan parhaimmillaankin kaivettua esiin vain häilyviä suuntaviivoja

Perhesuhteisissa usein hyväksi havaittu neuvo, jonka mukaan on helpompi pyytää anteeksi kuin lupaa, ei ikävä kyllä toimi KHO:ssa. Käytännössä keskusverolautakunnan ratkaisuja lukuun ottamatta (joista jäljempänä) valittamiseen vaaditaan lupa. KHO ei kuitenkaan tavanmukaisesti matkan varrella erikseen paljasta onko lupa tullut, vaan ratkaisee kaiken kertarysäyksellä. Samalla rahalla saa siis useimmiten holistisen valituskokemuksen, johon sisältyy parhaimmillaan tunteikas ja nokkela sanallinen miekkailu tähän rooliin koulitun veronsaajien edustajaa näyttelevän Verohallinnon virkamiehen kanssa. Tilastojen valossa kertamaksulla jännitysnäytelmästä saa hupia noin vuodeksi. Parhaita näytelmiä venytetään pidempäänkin.

Näitä tuotantoja on saatu päätökseen (neljän vuoden aikana) lähes 900. Aika tarkalleen kolme neljästä on kaatunut siihen, ettei valituslupaa ole sanallisten säilien mahdollisesta kalistelusta huolimattakaan kirvonnut. Tämän tilaston tulisi jo yksinään mielestäni pysäyttää miettimään. Vain neljännes ammuksista lähtee piipusta.

Osa tapauksista jää suutareiksi myös muista syistä. Niitä ei tutkita tai ne raukeavat. Näillä ei ole hurjaa tilastollista merkitystä, paitsi ehkä purkuhakemuksissa. Vain harvat näistä on ilmeisesti jaksettu kirjoittaa riittävällä pieteetillä, ja ne floppaavat, kuten näytelmien jatko-osat yleensä. 

Mutta siivotaan nämä tapaukset kuitenkin tilastosta. Jäljelle jää valitusluvan saaneet tapaukset. Näistä karkeasti 60 % johtaa aiemman päätöksen sisällön muuttamiseen. Jos voitaisiin ajatella niin, että valituslupaa koskeva harkinta olisi asiapäätöksestä täysin irrallaan, tästä voitaisiin tehdä herkullisia päätelmiä. Aiemman instanssin (useimmiten hallinto-oikeuden) päätöksen lopputulos olisi aika pitkälti yhtä usein oikein kuin kolikon heitossa (määriteltäköön ”oikein” tässä ja jäljempänä vastaamaan KHO:n näkemystä, mistä sinänsä avautuisikin varsinainen Pandoran lipas, mutta jätetään se toiseen kertaan). Lievä painotus olisi kuitenkin siihen suuntaan, että aiempi päätös meni pieleen. Valittaminen tuntuisi siis tilastollisesti hyvältä ajatukselta.

Emme voi kuitenkaan vain näiden tilastojen tehdä näin suoraviivaista päätelmää. Yksi valitusluvan myöntämisperuste on nimittäin se, että aiempi päätös on ilmeisen virheellinen. Voinee otaksua, että valituslupaa halajavat ovat aiempaan päätökseen keskimääräistä tyytymättömämpiä ja löytävät sieltä yhden, jos toisenkin ilmeisen virheen. Osa valitusluvista myös tällä perusteella myönnettäneen. Valituslupia saadaan siis tilastollisesti suhteellisesti useammin sellaisissa tapauksissa, joissa aiempi päätös on virheellinen, jolloin kumottujen päätösten osuus asiaratkaisuissa ylikorostuu. Kun tarkempia tilastoja ei ole, eikä KHO:n päätöksiin liitetä perusteluja valituslupaharkinnasta (saati erittelyä perusteittain), ei tästä voine vetää kovin vahvoja päätelmiä. Mielikuviin jää kuitenkin hallinto-oikeuden tuomarikatraan edessä pöydällä vimmatusti pyörivä kolikko.

Kun valituslupaa koskevia asioita vielä käsitellään, niin mainittakoon, että KHO:n tilastojen jaottelu asiaryhmien mukaan on jokseenkin hämmentävää, enkä ponnistelullakaan saa kiinni sen logiikasta. Esimerkiksi siirtohinnoitteluasiat on erotettu omaksi ryhmäkseen, mutta tarjolla on myös elinkeinotulon verotusta, kansainvälistä verotusta ja lähdeverotusta koskevat ryhmät. Veikkaisin, että metatietoja päätöksiin syöttävällä harjoittelijallakin saattaa mennä sormi suuhun, kun vaikkapa rojalteja ulkomaiselle konserniyhtiölle koskeva tapaus pitäisi sovittaa raameihin. Uudenvuoden toiveena esitän, että tähän jokin työryhmä tai paneeli voisi rauhassa ja nopeita muutoksia pelkäämättä syventyä.

Muuttuuko tarina, jos valituslupaa ei tarvita?

Kuten tuli mainittua, keskusverolautakunnan päätöksestä voidaan valittaa ilman valituslupaa. Tämä tieto mahdollistaisi jonkinlaista salapoliisipäättelyä, mutta pelin jännitys on menty pilaamaan varsinaisella spoilerilla: näitä valituksia koskeva tieto on tilastoissa eritelty avoimesti omalla rivillään.

Tapauksia on (jälleen neljässä vuodessa) 59. Niistä runsas 40 % on päättynyt keskusverolautakunnan ratkaisun muuttamiseen. Nyt ei tarvitse jossitella tai arvailla valituslupaperusteiden sotkemista tilastoista. Tiedetään, että ollaan häiritsevän lähellä kolikon heittoa. On hyvä, että KVL on useammin oikeassa kuin väärässä. Mutta jos sen tehtävänä on antaa verotuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi ennakkoratkaisuja, niin hikisesti sattumaa parempi saldo ei vakuuta.

Otetaan nopea sivujuonne: entäs Verohallinnon antamat (siis muut kuin keskusverolautakunnan) ennakkoratkaisut? Näistä kummunneita tapauksia on tarkasteluvälillä ratkaistu noin tuplasti enemmän kuin KVL:stä saapuneita tuliaisia. Suora vertailu ei edellä kuvatun valituslupaproblematiikan vuoksi ole mahdollista, mutta paljastettakoon, että Verohallinnon ennakkoratkaisuista alkaneista näytelmistä noin kaksi kolmannesta päättyy tylysti valitusluvan epäämiseen. 

Mietitään sivujuonteena tätäkin hetki. Tämä (2/3) on jokseenkin vähemmän, kuin valituslupaa vaativissa asioissa yleensä (3/4). Hallinto-oikeus vaikuttaa siis tekevän ennakkoratkaisuja arvioidessaan useammin vääriä päätöksiä. Tai sitten kyseisissä tapauksissa valituslupa myönnetään herkemmin nk. prejudikaattiperusteella. Ehkä niin – onhan kyse ennakkoratkaisusta.

Valitusluvan saaneista Verohallinnon ennakkoratkaisusta alkaneista tapauksista noin kaksi kolmesta päättyy aiemman päätöksen muuttamiseen. Tämä (2/3) on jokseenkin enemmän kuin muissa valituslupaa vaativissa tapauksissa (3/5). Ei ehkä riittävän kiinnostava ero, ja törmäämme kuitenkin valituslupaproblematiikan aiheuttamaan läpinäkymättömyyteen. Vaikuttaa kuitenkin edelleen siltä, että hallinto-oikeus päätyy väärään ratkaisuun keskimäärin useammin ennakkoratkaisuja koskevissa valituksissa. 

Palataan kuitenkin vielä keskusverolautakuntaan. Tekisi mieli ajatella, että keskusverolautakunnan päätökset edustaisivat ylpeää virkamiesosaamista valistuneimmillaan ja puhtaimmillaan. Ehkä jaamme saman luottamuksen myös hallinto-oikeustuomareille? Jääkö päätelmäksi, että KHO:ta edeltävät ratkaisut ovat ylipäänsä korkeintaan maltillisen indikatiivisia – tai petollisen vihjailevia – tulevasta päätöksestä?

Mitkä tilastot vuodelta 2021 ovat tärkeitä?

Kuten edeltävästä pohdinnasta on huomattavissa, tilastoja on täydennettävä manuaalisesti, jotta niistä saadaan maksimaalinen hyöty. KHO:n lukuja kuluvalta vuodelta saadaan myös vielä hetki odottaa. Nostan siis lopuksi esiin joitain kuluvaa vuotta koskevia huomioita tilastoista, jotka on kerätty omin pikku kätösin. 

Tarkastellaan julkaistuja päätöksiä – siis vuosikirjapäätöksiä, joilla lain tulkintaa pyritään ohjailemaan. KHO on laskujeni mukaan julkaissut tänä vuonna 28 tuloverotuksen kovaa ydintä koskevaa ratkaisua. Se on itsessään merkittävää. 

Näistä muutama perusfakta:

– Noin kahdessa kolmesta tapauksesta valittajana oli verovelvollinen.

– Noin kahdessa kolmesta tapauksesta valittaja ”voitti”, eli aiemman päätöksen sisältöä muutettiin.

– Vain yhdessä seitsemästä tapauksesta aiempi päätös pysytettiin perusteluineen (eli muissa ”hävityissäkin” tapauksissa KHO näpäytti aiempia päätöksentekijöitä tarjoamalla sinänsä oikealle päätökselle hieman oikeammat perustelut).

Parasta antia on kuitenkin tämä:

– Kolmessa neljästä päätöksestä on oikeuslähteissä viitattu esitöihin.

– Hieman alle puolessa päätöksistä on oikeuslähteissä myös viitattu KHO:n aiempiin päätöksiin.

Suorastaan mahtavaa myös on, että oikeuslähteiden luetteloinnin lisäksi arviointia ja johtopäätöksiä koskevissa osissa vain yhdessä seitsemästä päätöksestä ei ole erikseen käsitelty esitöitä eikä aiempaa oikeuskäytäntöä. Esitöissä matkustettiin ajassa jopa 60-luvulle ja oikeuskäytännössäkin 70-luvulle saakka hakemaan silloisen lainsäätäjän tai KHO;n käytäviä kummittelevien oikeusneuvosten näkemyksiä.

Tämä kertoo siitä, että perustelujen malli on liikkumassa hyvään suuntaan. Se kertoo siitä, että KHO haluaa antaa selkeitä viestejä linjastaan. Linjan korostaminen taas kertoo siitä, että annetaan nimenomaan ennakkoratkaisuja, joilla pyritään ylläpitämään oikeusvarmuutta ja ennakoitavuutta nopeasti muuttuvan maailman keskellä. 

Sen kokonaisuuden hallitseminen ei ole helppoa ja siksikin valitusta linjasta voi olla montaa mieltä. Joitain päätöksiä olen itsekin saattanut männä vuonna hellävaraisesti kommentoida. Joihinkin näytelmiin olen myös interaktiivisesti osallistunut koko rahan edestä. KHO:n pyrkimys selkeään viestintään linjauksista on linjausten äkillisiä tunnekuohuja aiheuttavasta sisällöstä riippumatta pitkässä juoksussa tärkeintä. Samalla on tärkeää muistaa välillä tuulettaa oikeuslähdearkistoa, avata ikkunan kaihtimet ja päästää ulkomaailman valoa sisään. 

Lisään uuden vuoden toiveisiin tämän: lisää linjakkaita perusteluja ja harkittuja ajatuksia siitä, miksi esityöt ja aiempi oikeuskäytäntö vaikuttavat päätökseen vai pitäisikö ne rohkeasti jo kuopata. 

Näiden toiveiden myötä toivotan kaikille vuoden aikana kanssani jännitysnäytelmiin osallistuneille – katsojille, näyttelijöille ja ohjaajille – rauhallisia pyhiä!