Miten lisätä verotuloja niin, että ne hyödyttävät sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä?

Liikenteen verotuksen uudistamista selvittävän työryhmän väliraportissa keskityttiin lähinnä työsuhde-etujen verottamiseen ja sen yhteydellä päästöjen vähentämiseen. Suurimman mielenkiinnon julkisuudessa sai polkupyöräedun verotuki. 

Hieman pienemmälle huomiolle jäi työryhmän voimakas tahto verottaa työpaikalla tapahtuvaa pysäköintiä. Jos työryhmä kokoontui Valtioneuvoston linnassa, ymmärrän pohdinnan realistisuuden, mutta mitä kauemmaksi siirrytään Helsingin ja muiden kasvukeskusten ytimestä, sitä vaikeampaa on määritellä työpaikalla pysäköinnistä saatua rahanarvoista etuutta. Maa on täynnä myynnin, huollon ja vaikkapa hoivan ammattilaisia , jotka työsuhdeautollaan tai omalla autollaan tulevat työpaikalle lähteäkseen asiakkaan luo. 

Lohdullisinta autoilijoiden kannalta on työryhmän toteamus, että tuloverotuksessa ei voida tulona verottaa enempää kuin mikä on edun todellinen käypä arvo. Ilmeisesti tahtoa olisi kovempaankin verotukseen. Aika lillukanvarsissa olemme kuitenkin verotuksen kehittämisessä.

Takaisin ministeri Vanhasen kolumniin. Sen sisällöstä näkyvyyttä on saanut ehdotus ajomatkaan perustuvasta liikenteen polttoaineiden verotuksesta. Samaa ehdotti 2013 vuorineuvos Jorma Ollilan työryhmä, joka arvioi ratkaisun synnyttävän vientituotteen, jolla osa investoinnista voitaisiin kattaa. Vastaanotto ehdotukselle oli kylmä molemmilla kerroilla. Perustelutkin olivat mielestäni heikkoja, mutta olennaista vastustajille on kauhistella investoinnin kuluja, joita ei edes vielä tiedetä. 

Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että liikenteen polttoaineet tuovat valtion kassaan vuodessa 2,5 miljardia. Kun lasketaan mukaan polttoaineverolle laskettava arvonlisävero, summa on todella merkittävä valtion tuloissa. 

Samaan aikaan kun uudistuksilla pyritään ohjaamaan ihmisiä vähäpäästöisten autojen käyttöön, liikenteen polttoaineiden verotulot pienentyvät ja ne pitää paikata uudella tavalla.

Siis osta sähköauto verohelpotuksilla, mutta muista, että verotamme käytttöä myöhemmin. Tämä dilemma kuvaa hyvin tilannetta, jota professori Timo Viherkenttä kuvasi muistiossaan professori Vesa Vihriälän johtamalle koronakriisin taloudellisia seurauksia arvioineelle työryhmälle keväällä: meillä ei ole valtavasti liikkumavaraa verotuksessa, kun velkojen takaisinmaksun aika koittaa.

Palkan verottaminen on meillä tapissaan kansainvälisesti ja kilpailijamaihimme verrattuna. On itsensä pettämistä vaatia verotason korottamista sillä perusteella, että verotuloilla voimme ylläpitää hyvinvointivaltiota. Työikäisten määrän väheneminen ja sitä myötä verotulojen pienentyminen on ratkaistava muulla tavalla kuin työn verotusta kiristämällä. Tällöin meillä jää enää verotettavaksi kulutus, edellyttäen että meillä on kulutusta. 

Polttoaineiden verotusta esitetään jo muutettavaksi merkittävällä tavalla. Muutokset liittyvät päästöjen vähentämistarpeeseen ja ovat välttämättömiä. Muutos johtaa kuitenkin siirtymävaiheen jälkeen energiaintensiiviselle teollisuudelle merkittävään lisälaskuun, joka heikentää teollisuuden kilpailukykyä. Se, että niillä on energian hintaa kohtuullistettu sähköveroleikkurilla, ei millään tavalla muuta sitä tosiasia, että suhteessa kilpailijoihin tuotantokulut kasvavat.

Koska ei ole näköpiirissä uutta mullistavaa verojärjestelmää, verotuksen kohdetta tai veropohjan laajentamista, katseet kohdistetaan kaikissa valtioissa yleiseen kulutusveroon. Se on tärkein verotusmuoto valtion taloudelle.

Kulutusveron luonteen vuoksi siinäkin olisi pidettävä maltti silloin kun korottaminen tulee ajankohtaiseksi. Verorasitus ei kohdistu pelkästään kuluttajiin, vaan kaikkeen arvonlisäverosta vapautettuun toimintaan: terveydenhuoltoon, sosiaalihuoltoon, kaikkeen asumiseen, vakuutuksiin, rahoitukseen, kolmanteen sektoriin, muutamia luetellakseni. 

Osa kulutuksesta häviää hintojen kohotessa ja osa voi hyvinkin siirtyä alemman verotuksen valtioihin. Eikä pelkästään Viroon, vaan elämän normalisoituessa sinne missä esim. vapaa-ajan viettäminen on vähemmän verotettua. Voitaisiiin hyvinkin pohtia pariksi vuodeksi toisensuuntaistakin uudistusta: kysynnän ylläpitämiseksi laskettaisiin Saksan tapaan arvonlisäverokantoja väliaikaisesti. Se voisi antaa elvyttävän ruiskeen palvelualoille rajoitusten vähentyessä. Ei tällä kestävyysvajetta pelasteta, mutta ehkäpä työpaikkoja. 

Oikea suunta arvonlisäverotuksessa on vuoden 2021 uudistus, kun EU:ssa luovutaan vihdoin EU:n ulkopuolelta myytyjen nk. vähäarvoisten tavaroiden verovapaudesta. Ekspotentiaalisesti kasvanut verkkokauppa on antanut täysin perusteettoman kilpailuedun EU:n ulkopuolisille toimijoille vain hallinnollisten syiden takia. 

Samalla oikaistaan korkean arvonlisäverokannan valtiota kuten Suomea kaltoin kohdellut lähtömaaperiaate kuluttajankaupassa. Nyt vero maksetaan sinne, missä kulutus tapahtuu. Samalla suomalaisiakin verkkokauppiaita hyödyttää rekisteröinti- ja ilmoitusvelvollisuuden yksinkertaistaminen.

Teknologian kehitys ja tietojen vaihto valtioiden välillä mahdollistaa oikeasti reilun verotuksen.

Erilaisten suojavälineiden kuten maskien ja käsidesien sekä testauslaitteiden arvonlisävero poistettiin väliaikaisesti EU:n poistaessa maahantuonnin veron. Muutos tehtiin kuitenkin perusteettoman kapeana vapauttaen lähinnä julkisen terveydenhuollon tarvitsemat tarvikkeet ja välineet. Onneksi hoivapalvelut voitaneen tulkita julkiseen palveluun rinnastettavaksi, kun asiakkaat ovat pääosin kuntien ja kaupunkien valitsemia. Sen sijaan esim. työterveydenhuollon käyttämät tarvikkeet jäivät tämän vapautuksen ulkopuolelle. Mitään erityistä verotukseen liittyvää syytä tähän ei ollut, mutta tahtoa laajavaikutteisempaan helpotukseen puuttui.

Verotuksessa on tärkeää keskittyä todellisiin haasteisiin ja pitkän aikavälin vaikutuksiin.