Miten paljon verotuksella voidaan vaikuttaa talouden kohentumiseen?

Ongelmat ja haasteet ikärakenteen, bruttokansantuotteen hitaan tai olemattoman kasvun, investointien vähäisyyden ja korkean verotuksen kanssa ovat vain kasvaneet poikkeusaikana. Kun on aika maksaa velkaa takaisin, meillä on kaksi perusvaihtoehtoa: karsia kuluja tai lisätä veroja. Kumpikaan ei kuulosta hyvältä, mutta valitessamme jälkimmäisen vaihtoehdon on ennen pitkää ensimmäinenkin edessämme. 

Verotus ei missään tapauksessa saa Suomea eikä mitään muutakaan valtiota elpymään COVID-19:n aiheuttamasta pohjakosketuksesta. Verotuksella on lähinnä fiskaalinen tehtävä, mutta kiristämällä liikaa jo nyt korkeaa verotusta tukahdutetaan muun muassa yrittäjyys ja tarvitsemamme ulkomainen pääoma. 

Ketkä ovat hyötyneet verohelpotuksista?

Jos katsotaan, miten verotuksella on onnistuttu ensimmäisessä vaiheessa auttamaan yrityksiä selviytymään, voidaan todeta ettei juuri mitenkään. Eikä paljoa ole ollut tehtävissäkään. Ainoa varsinainen lainsäädäntömuutos toistaiseksi on ollut verojen maksujärjestelyyn liittyvän viivästyskoron laskeminen 7 %:sta 4 %:iin ja maksujärjestelyyn liittyvän julkisen häpeän poistaminen. Kyse ei ole oikeastaan verotuksella tehtävästä elvyttämisestä, vaan yhdestä valtion luotottamisvälineestä. 

Julkinen keskustelu asiasta on käyty siitä, onko korko matala vai korkea. Se riippuu tietenkin korosta, jolla verovelvollinen saisi vastaavan määrän vierasta pääomaa muualta. Olisi kuitenkin vähintään kohtuullista poistaa viivästyskoron vähennyskelvottomuus tuloverotuksessa, jolloin lainan kulut olisivat vertailukelpoisia muiden rahoitusmuotojen kanssa.

Arvokas arvonlisäverotus

Maksujärjestely koskee merkittävästi luonteensa vuoksi valtion tärkeintä tulonlähdettä eli arvonlisäveroa, jossa maksuaika ei luonnollisestikaan koske verottoman toiminnan harjoittajia. Esimerkiksi yksityinen terveydenhoito ja hoiva, varhaiskasvatus, rahoitus- ja vakuutusyhtiöt sekä koulutus eivät maksa arvonlisäveroa palveluistaan. Kuitenkin ne maksavat veron kaikissa ostopalveluissa ja hankkimissaan tavaroissa. Verot ne maksavat verovelvollisille tilitettäväksi valtiolle. 

Valtio siis lainaa ikään kuin palveluja ja tavaroita ostaneiden maksamaa veroa verovelvollisille. Välimaastoon jäävät vientiyritykset. Ne eivät tilitä veroa, koska myynti on verotonta, mutta ne saavat kuitenkin vähentää toimittajien ja alihankkijoiden veron.

Valtioneuvoston lupaamassa arvonlisäverojen takaisinlainauksessa piilee sama ongelma: avantgardistisuudestaan huolimatta se kohdistuu vain veroa tilittäviin yrityksiin. Kyse lienee verovelvollisen alkuvuodesta tilittämän veron takaisinlainauksesta eli marraskuun ja joulukuun myynnin verosta, joka tietysti olisi lohdullista joulumyynnistä eläville vähittäiskaupoille ja mahdollisesti myös lukuisille musiikki- yms. tilaisuuksien järjestäjille, jotka voisivat lainata tilittämiään veroja takaisin. 

Minulle on jäänyt epäselväksi, mikä ohjaa valtiota rahoittamaan yhtiöitä nimenomaan arvonlisäverotuksen kautta paitsi että alvi on maksettava aina. Mielenkiintoista nähdä, paljonko loppujen lopuksi maksujärjestelyä ja lain valmistuttua takaisinlainausta käytetään yhtiöiden rahoitukseen. Jotenkin sattumanvaraiselta vaikuttaa tämän rahoitusmuodon kohtaanto.

Molemmissa rahoitusinstrumenteissa on sama valuvika: vähennyskelvottomuus tuloverotuksessa tekee efektiivisen koron korkeaksi. Ehkä vieläkin suurempi ongelma on, että verot maksetaan takaisin nopealla kahden vuoden maksuajalla ja ensimmäinen maksuerä erääntyy jo kesällä. Maksuaikoja olisi voitu venyttää monella vuodella, jotta yritykset pääsisivät kriisiajan yli.

Konkreettinen verohelpotus poikkeusaikana on ollut lääketieteellisille laitteille ja suojavarusteille kuten suojamaskeille Euroopan unionin komission päätöksellä säädetty maahantuonnin arvonlisäverottomuus ja tullittomuus. Jotenkin absurdia ja koko maskisotkulle tyypillistä, että unioni vapautti EU:n ulkopuolelta tuotavat tavarat, mutta EU:n sisällä samanlaista vapautusta ei toteutettu. Valtioneuvosto on kuitenkin luvannut vapautuksen myös Suomen sisäisiin myynteihin ja ilmeisesti siten myös ostoihin toisesta jäsenvaltiosta. 

Nyt agenttien ja jälleenmyyjien maahantuomiin tavaroihin on lisätty 24 %:n arvonlisävero, joka on jäänyt rasittamaan muun muassa terveydenhuollon ja hoiva-alan yksityisiä toimijoita, joilla ei ole vähennysoikeuksia. Toivottavasti laitteiden ja varusteiden verottomuus olisi laajempi kuin komission päätöksessä, jossa tavaroiden käyttötarkoitusta on kavennettu tarpeettomasti. Eihän julkinen terveydenhuolto ja hoiva tarvitse arvonlisäverottomuutta, mutta yksityinen sektori, jolla ei ole vähennysoikeutta, tarvitsee sitä sitäkin enemmän.

Yksi ilahduttavimmista Verohallinnon vastaantuloista oli lounasseteleiden hyväksyminen maksuksi myös ruoan kuljetuksessa. Kun pää on saatu auki, ohjeissa voisi mennä pidemmällekin. Verohallinnon päätöksellä ilman lainmuutosta voisi esimerkiksi tulkita lastenhoitajien palkkiot yrityksille vähennyskelpoisiksi. Automaattiset 10 %:n veronkorotukset voisi pudottaa nyt pois selviytymisajaksi. 

Verohallinto voisi tulla ulos ja ilmoittaa, että luottotappioiden tulkinnassa sovelletaan myös arvonlisäverotuksessa lakia ja kirjanpitolain mukaan alaskirjattavat saatavat voidaan käsitellä luottotappioina. Arvonlisäverotuksessa voisi hyvinkin käyttää lain mahdollistamaa maksuperusteisuutta tilityksissä, vaikka asiakkaalle olisi annettu lasku. Pidemmälle vietynä myynnin verot voisi säätää maksuperusteiseksi määräajaksi, ettei myyjien tarvitsisi tilittää arvonlisäveroa myynnistä, josta se ei ole saanut maksua asiakkaalta.

Verotuksen kiristäminen ei ole ratkaisu

Kun siirrymme vaiheeseen, jossa pitäisi saada ihmiset kuluttamaan ja yritykset investoimaan sekä siten pyörittämään talouttamme, verotuksen kiristäminen ei ainakaan ole ratkaisu. Kannustavaa verotusta ei ole vielä keksittykään, mutta huonoilla ratkaisuilla taloutemme saadaan tukahdutettua. Arvonlisäverotuksessa tietyillä toimialoilla voitaisiin seurata Norjan mallia ja säätää ainakin määräajaksi alennettuja verokantoja sinne, mihin poikkeustila on eniten aiheuttanut taloudellista kurjuutta kuten ravintoloihin, tapahtumajärjestäjiin, henkilökuljetukseen, viihteeseen ja kaikille niiden ekosysteemiin kuuluville yhtiöille.

Käytännössä tämä tarkoittaisi alennettujen verokantojen alentamista ja ehkä myös yleisen verokannan määräaikaista alentamista. Tämä siitäkin huolimatta, että on hyvinkin mahdollista, että meillä joudutaan samanlaiseen verokantamyrskyyn kuin Iso-Britanniassa finanssikriisin aikana.

Siellä verokanta laskettiin vuoden lopulla 2008 17,5 %:sta 15 %:iin ja kahden vuoden päästä korotettiin 20 %:iin. Verokantojen alentamiselle lienee kerrankin konsensus, näyttää olevan yhteisymmärry siitä, kenelle alemmasta verokannasta tuleva “hyöty” menee. Tärkeintä on saada kulutus liikkeelle.

Toisaalta kaikista yrityksiä rasittavista veronkorotuksista olisi nyt luovuttava, vaikka niillä olisi ehdottoman tärkeitä tarkoitusperiä. Tämä koskee esimerkiksi energian verottamista, joka olisi pidettävä kilpailukykyisenä tai jopa vietävä sitä kohti EU:n minimitasoa. 

Jossain vaiheessa on siirryttävä maksamaan velkaa ja silloin on verotuksen rakennetta tarkasteltava kriittisesti. Vihriälän työryhmän muistiossa on erinomainen työelämäprofessori Timo Viherkentän laatima arvio verotuksen liikkumavarasta. Ei meillä ylettömästi ole vaihtoehtoja. Parempi vaihtoehto olisi tehostaa toimintaa ja pienentää kuluja, kun kiristää kokonaisverorasitusta.