Muutokset siirtohinnoitteluoikaisua koskevaan säännökseen tulevat voimaan vuoden alusta
Verotusmenettelystä annetun lain 31 §:n mukaan etuyhteysosapuolten väliset liiketoiminnat tulee toteuttaa markkinaehtoisesti, eli sellaisilla ehdoilla, joita toisistaan riippumattomien yritysten välillä olisi käytetty. Lakiin tehdyt muutokset mahdollistavat etuyhteysliiketoimen määrittämisen sen tosiasiallisen sisällön mukaisesti sekä valtuuttavat veroviranomaisen poikkeustilanteissa sivuuttamaan verovelvollisen etuyhteysliiketoimen ja tarvittaessa korvaamaan sen toisella. Sivuuttaminen on mahdollista, jos liiketoimi poikkeaa siitä, mitä taloudellisesti järkevästi toimivat, toisistaan riippumattomat osapuolet vastaavissa olosuhteissa sopisivat, ja ettei määritellylle liiketoimelle voida vahvistaa markkinaehtoista hintaa.
Verotusmenettelystä annetun lain 31 §:n mukaan etuyhteysosapuolten väliset liiketoiminnat tulee toteuttaa markkinaehtoisesti, eli sellaisilla ehdoilla, joita toisistaan riippumattomien yritysten välillä olisi käytetty. Lakiin tehdyt muutokset mahdollistavat etuyhteysliiketoimen määrittämisen sen tosiasiallisen sisällön mukaisesti sekä valtuuttavat veroviranomaisen poikkeustilanteissa sivuuttamaan verovelvollisen etuyhteysliiketoimen ja tarvittaessa korvaamaan sen toisella. Sivuuttaminen on mahdollista, jos liiketoimi poikkeaa siitä, mitä taloudellisesti järkevästi toimivat, toisistaan riippumattomat osapuolet vastaavissa olosuhteissa sopisivat, ja ettei määritellylle liiketoimelle voida vahvistaa markkinaehtoista hintaa.
Kirjoitimme muutoksista tarkemmin täällä.
Valtiovarainvaliokunnan mietintöä voidaan pitää jokseenkin poikkeuksellisena, sillä siinä on otettu hyvin vahvasti kantaa kritisoituihin oikeusturvanäkökulmiin ja pyritty paikkaamaan hallituksen esityksen ilmeisiä puutteita. Valiokunta onnistuu tässä osittain. Paikoin on kuitenkin epäonnistuttu.
Selviä epäonnistumisia on kolme. Ensimmäinen koskee siirtohinnoittelusäännöksen ja veronkiertosäännöksen välistä suhdetta. Valiokunta väittää, ettei tätä suhdetta ole tarkoitus muuttaa, vaan kummallakin on oma soveltamisalansa. Koko muutoksen tavoitteena on kuitenkin nimenomaan (ja ehkä ainoastaan) näiden säännösten välisen dynamiikan muuttaminen. Kun liiketoimen sivuuttaminen tai korvaaminen toisella nykyisin ei ole mahdollista ilman VML 28 §:n soveltamista, jatkossa pelkkä VML 31 §:n soveltaminen riittää.
Lakia tulkittaessa usein etsitään “lainsäätäjän tarkoitusta”. Mikä on lainsäätäjän tarkoitus, kun lain taustalla on ilmiselvästi edellä kuvatun dynamiikan muuttaminen, mutta lainsäätäjä kuvittelee tekevänsä jotain muuta? Tästä saataneen hupia tulevissa riidoissa.
Toinen epäonnistuminen koskee liiketoimen määrittämisen ja sivuuttamisen välisen suhteen selventämistä. Valiokunta on selvästi “ostanut” abstraktin ajattelun kauniin tuotoksen, jossa liiketoimi voidaan sen tosiasiallisten piirteiden perusteella sutjakkaasti määritellä. Vasta tällainen liiketoimi voidaan sitten tarvittaessa sivuuttaa.
Eihän määrittely siis missään nimessä ole sivuuttamista. Tosiasioiden mukaan ensin määritellään ja sellainen liiketoimi sitten hinnoitellaan. Jos ei hintaa löydy ja tuntuu järjettömältä, niin sitten sivuutetaan. Mutta mitä se on, jos ei sivuuttamista, jos verovelvollisen tulkinta tosiasioista korvataan toisella jo määrittämisen yhteydessä?
Samaa tahnaa siis eri purkissa, korkeintaan pienellä sävyerolla. Valiokunta on sivuuttanut asian monimutkaisuuden.
Kolmas epäonnistuminen koskee kommentteja lainsäädäntövallan siirtymisestä OECD:lle. Hallituksen esityksessä viitataan monimutkaisten käsitteiden tulkinnan osalta paikoin hyvinkin suoraan OECD:n siirtohinnoitteluohjeisiin. Valiokunta korostaa sitä, ettei OECD:n siirtohinnoitteluohjeilla ole VML 31 §:n soveltamisalaa laajentavaa vaikutusta. Mutta jos lain nimenomaisena tarkoituksena oli laajentaa soveltamisala vastaamaan OECD:n ohjeita, niin taas on joku ymmärtänyt asian väärin.
Jos metrin mitta määritellään viittaamalla Pariisissa makaavaan pötkylään, ja intendentti vitriiniä kiillottaessaan sitä sopivasti lämmittää, niin metri on muuttunut. Jos se taas sidotaan valon etenemiseen tyhjiössä kohtalaisen lyhyessä ajassa, Pariisin metri on siitä yksi tulkinta muiden joukossa. Sen metrin venyminen ja paukkuminen ei vaikuta meikäläisten metriin.
Jos siis “ehdotettu sääntely on tarkasti rajattu ja sidottu OECD:n siirtohinnoitteluohjeisiin”, niin miksi niiden muutoksilla ei olisi merkitystä? Eikö ristiriita ole riittävän ilmeinen?
Lopetetaan kuitenkin selkeisiin onnistumisiin. Valiokunta on ansiokkaasti nostanut mietintönsä alussa esiin oikeusturvan takeiden tärkeyden. Verovelvollista on kuultava, asiat on selvitettävä perinpohjaisesti, soveltaminen on aina tapauskohtaista ja edellyttää yksityiskohtaisia perusteluja, ml. sovelletun VML 31 §:n momentin mainitsemista.
Paras anti on kuitenkin mietinnön puolivälin tienoilla, ja se on syytä lainata tässä loistokkaassa kokonaisuudessaan:
“Legaliteettiperiaate edellyttää, että verotuksesta säädetään täsmällisesti. Markkinaehtoperiaatteeseen perustuva siirtohinnoittelu sisältää kuitenkin aina tietyn asteista liikkumavaraa. Harvoin voidaan määritellä vain yhtä täsmällistä markkinaehtoperiaatteeseen perustuvaa hintaa. Erilaisia lopputuloksia voidaan perustella markkinaehtoperiaatetta täysin asianmukaisesti soveltamalla. Tästä johtuen, ja legalitettiperiaate huomioon ottaen, on tärkeätä, että VML 31 §:ssä korostetaan vähimmän puuttumisen periaatetta ja sitä, ettei siirtohintaoikaisuun voida ryhtyä, jos verovelvollisen toteuttamat liiketoimet ja niiden hinnoittelu ovat markkinaehtoperiaatteella perusteltavissa, vaikka vaihtoehtoisiakin liiketoimia tai hintoja voitaisiin markkinaehtoperiaatteella perustella. Verohallinnon harkintavallan tulee olla tarkkaan rajattua ja soveltamisen perustua aina markkinaehtoperiaatteeseen ja vähimmän puuttumisen periaatteeseen. Lain soveltamistilanteissa on huomioitava legaliteettiperiaate eikä säännöksiä voi soveltaa puutteellisin perustein.”
Painavaa asiaa. Toivottavasti muillekin kuin etätyön tyhjentämille eduskunnan saleille.
