Ovatko ulkoisesti hallinnoidut rahastot sittenkin väliyhteisöjä?
Olen useammassa yhteydessä valitellut, että KHO:n päätökset ovat viime aikoina olleet keskimäärin niin loogisesti ja selväsanaisesti perusteltuja – vaikka lopputuloksesta voi ajoittain ollakin eri mieltä – että ne jättävät kriittisellekin lukijalle kohtalaisen vähän ammuksia. Väliyhteisölakia koskeva tuore päätös KHO 2025:52 kuitenkin poikkeaa valtavirrasta.
Olen useammassa yhteydessä valitellut, että KHO:n päätökset ovat viime aikoina olleet keskimäärin niin loogisesti ja selväsanaisesti perusteltuja – vaikka lopputuloksesta voi ajoittain ollakin eri mieltä – että ne jättävät kriittisellekin lukijalle kohtalaisen vähän ammuksia. Väliyhteisölakia koskeva tuore päätös KHO 2025:52 kuitenkin poikkeaa valtavirrasta.
Päätös ja sen merkitys on helpohko ymmärtää; väliyhteisölailla pyritään varmistamaan, ettei kotimaahan kuuluvia verotettavia tuloja parkkeerata ulkomaille. Lainsäätäjän mielessä ollut kirkkain esimerkki lienee sellainen, missä Suomessa asuvat henkilöt perustavat ulkomaille holdingyhtiön ja pyörittävät sijoitustoimintaansa muodollisesti tuon yhtiön nimissä ilman, että yhtiössä on ns. todellista substanssia. Normaalisti suomalaista henkilöä verotettaisiin vasta, kun holdingyhtiö jakaa voittojaan Suomeen.
Väliyhteisölaki kuitenkin sallii holdingyhtiön tulon verottamisen suomalaisten henkilöiden tulona. Tälle on useita edellytyksiä, joista nyt käsittelen vain yhtä, joka on KHO:n päätöksen näkökulmasta keskeinen. Ulkomaisen yhtiön tosiasiallisen verotuksen tason tulee jäädä alle 60 %:iin siitä, mitä vastaava yhtiö tuloistaan maksaisi veroja Suomeen. Karkeasti voi siis ajatella, että kun vaikkapa osakeyhtiön tuloa Suomessa verotetaan 20 %:n verokannalla, ulkomainen yhtiö on väliyhteisö, jos sen tuloa tuossa valtiossa verotetaan alle 12 %:n verokannalla.
Tulon laskentaan liittyy paljon yksityiskohtia, mutta eipä harhauduta nyt siihen. KHO:n päätöksessä tarkasteltavana oli ruotsalainen osakeyhtiö, lyhennettynä siis AB (yksi merkittävimmistä ruotsalaisen ja suomalaisen osakeyhtiön eroista on se, että ruotsalaisen lyhenteen molemmat kirjaimet kirjoitetaan isoin kirjaimin – Ruotsissa kaikki on vähän suurempaa).
Kyseinen AB oli myös vaihtoehtorahasto. Ruotsissa – toisin kuin Suomessa – vaihtoehtorahastot perustetaan usein nimenomaan osakeyhtiömuotoon, koska Ruotsissa rahaston sijoituskohteista saatavat luovutusvoitot eivät tyypillisesti ole verotettavia. Suomessa vastaava ei ole mahdollista, koska pääomasijoitustoiminta on suljettu käyttöomaisuusosakkeiden luovutusten verovapautta koskevien säännösten ulkopuolelle. Murron työryhmä vaikuttaa nostaneen tämän tikunnokkaan pyydellessään Suomeen kilpailukykyisiä rahastomalleja. Toistaiseksi pyyntöön ei ole vastattu.
Suomalainenkin vaihtoehtorahasto voi kuitenkin olla osakeyhtiö. Verotus vain tyypillisesti ohjaa valitsemaan muita muotoja, käytännössä joko läpivirtaavan kommandiittiyhtiön tai tyypillisesti verovapaan erikoissijoitusrahaston.
Keskeistä KHO:n päätöksen kannalta olikin ensin löytää oikea kotimainen verrokki, jotta tiedetään, jääkö verotuksen taso alle edellä keskustellun 60 %:n. AB:n osalta oletuksena oli, että veroja ei makseta. Alkeellisella matematiikalla verrokin maksama pienikin vero Suomessa tarkoittaisi, että kyseessä on väliyhteisö. Tästä alkavat KHO:n vaikeudet.
Sen sijaan, että päätöksessä olisi punnittu parasta verrokkia, KHO täräyttää heti perustelujensa alkuun, että vertailussa on käytettävä erikoissijoitusrahastoa (minkä lukiessani ensimmäinen ajatus oli, että tässä täytyy olla kirjoitusvirhe). Tällöinhän lopputuloksen tulisi olla se, että AB ei ole väliyhteisö, koska verotus on yhtä kevyttä molemmissa tilanteissa (olettaen, että kyseisissä olosuhteissa erikoissijoitusrahasto olisi verovapaa). KHO kuitenkin rimpuilee tästä irti hyvin vaivalloisin EU-oikeudellisin perustein ja on lopulta jokseenkin epäselvin sanankääntein sitä mieltä, ettei AB kuitenkaan vertaudu erikoissijoitusrahastoon.
Saattaisin hyväksyä lopputuloksen, mutta täysin eri perustein. KHO nähdäkseni sekoittaa kaksi toisistaan täysin erillistä oikeudellista vertailua. Ensin on päästävä kansallisen lain näkökulmasta jonkinlaiseen verotukselliseen tilanteeseen. Tämän jälkeen voidaan pähkäillä, onko lopputulos EU-oikeuden kannalta ongelmallinen – syrjiikö se rajat ylittäviä tilanteita kotimaisten kustannuksella. Kun KHO siis vahvisti, että lähtökohtaisesti verrokkina tulisi pitää erikoissijoitusrahastoa, mitään ongelmaa EU-oikeuden näkökulmasta ei tulisi olla. Kummassakaan rakenteessa rahaston tasolla ei makseta veroa.
Jäsentyneemmin perustelut olisivat edenneet, jos KHO olisi uhrannut muutaman virkkeen pohtiakseen, tulisiko kuitenkin AB:ta verrata kotimaiseen osakeyhtiömuotoiseen vaihtoehtorahastoon. Tämän pohdinnan puute vaikuttaa hämmästyttävältä.
Olisi kaiketi hyviäkin perusteita verrata AB:ta kotimaiseen osakeyhtiöön. Tämä tulkinta tarkoittaisi, että AB olisi väliyhteisö, koska kotimaista osakeyhtiötä verotettaisiin luovutusvoitoista ja AB:ta ei. Tämän tulkinnan jälkeen olisi siis vasta toisessa vaiheessa paikallaan tarkastella, onko lopputulos EU-oikeuden mukainen.
Tämä EU-oikeudellinen pohdinta on osittain koodattu kansalliseen lakiin. AB voidaan kaikesta huolimatta päästää pälkähästä, mikäli sillä on riittävästi ns. substanssia, eli se harjoittaa taloudellista toimintaa. Tämä kysymys olikin KHO:n päätöksen keskiössä. Ehkä KHO:lla oli kiire päästä asiaan ja siksi esikysymysten perustelut jäivät jäsentymättä.
Pääkysymyksen osalta KHO päätti, että rahastolla ei ollut riittävää substanssia, koska se oli valinnut ns. ulkoisen hallinnoinnin mallin. Rahastoa hallinnoi siis ulkoinen manageri. Tämä on rahastomaailmassa varsin tyypillistä. Rahastot ovat hallinnointiyhtiöstä erillisiä pönttöjä, joihin sijoittajien varat kerätään. Manageri sijoittaa sijoittajien antamalla mandaatilla pöntöistä rahat strategian mukaisiin sijoituskohteisiin.
Kun mietitään, onko tällaisessa pöntössä riittävästi substanssia, useissa oikeuslähteissä – lain sanamuodosta lähtien – on toitotettu sitä, että kriteereitä on arvioitava toiminnan luonteen mukaisesti. Sijoitustoimintaa harjoittava rahasto ei tarvitse toimintaansa vaikkapa autotehdasta vastaavia toimitiloja.
Nyt KHO katsoi, että riittävänä ei voi pitää mallia, missä rahaston hallinnointi on kokonaan ulkoistettu. Päätös oli yllättävä, koska KHO oli kuitenkin aiemmassa käytännössään hyväksynyt ulkoistetun mallin rahastoja. Nyt erilaista lopputulosta perusteltiin sillä, että AB olisi voinut valita myös ns. sisäisen hallinnoinnin mallin, jossa rahastoa siis hallinnoitaisiin sisäisin resurssein ulkoisen hallinnointiyhtiön sijaan. Valinnan mahdollisuus siis saastutti AB:n suhteessa toisenlaisiin toimintamalleihin.
En usko, että tätä lopputulosta monikaan olisi odottanut. Ensinnäkin KHO:n aiemmista päätöksistä taitaa ymmärtääkseni löytyä myös sellaisia, joissa vastaava valinta sisäisen ja ulkoisen rahaston hallinnoinnin välillä on ollut mahdollista, mutta sen merkitystä ei ole edes pohdittu. Rahastot eivät myöskään ole niitä tyypillisimpiä väliyhteisölain kohteena olevia rakenteita, ja lainsäätäjän tarkoituksesta käsin perusteita olisi esitettävissä toisenlaiselle lopputulokselle. Näin erityisesti, kun otetaan huomioon, että kyse on toimialalle hyvin tyypillisestä rakenteesta. Eikö silloin kyse ole nimenomaan ”toiminnan luonne huomioon ottaen” riittävästä substanssista?
KHO:n päättely eteni tämän perustelun osalta niin, että ensin KHO totesi rahaston sinänsä harjoittavan lain tarkoittamaa taloudellista toimintaa, mutta ongelmana oli tämän toiminnan täysi ulkoistaminen. Päättely on mielestäni vääränlainen. Jos toimintaa ei voida väliyhteisölain näkökulmasta harjoittaa toimialalle tyypillisessä muodossa, ei kyse ole substanssin riittävyydestä tuon toiminnan näkökulmasta, vaan siitä, että tuo toiminta ei ylipäätään voi täyttää taloudellisen toiminnan poikkeuksen kriteerejä. Tämä ei vaikuta lain näkökulmasta kovinkaan mielekkäältä lopputulokselta.
